mistä johtuu että ei aina lähde käyntii.?? välillä saa käynnistää kolmannenkii kerran. ja ratti tärisee jarrutuksessa. onko jarrulevyt kierot??
citröen xsara 05 farkku
citröen kuski
6118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vastauksia kiitos.....
Vaikka kyseessä lienee provo, niin vastataan niille, joilla mahd. viat saattavat jo olla tai myöhemmin tulla.
Jälkimmäiseen kysymykseen vastasit jo itse. Yleisin syy ratin tärinään on kierot jarrulevyt ja / tai jumittavat jarrupalat. Jos jarrupalat ovat jumissa, satula ei pääse liikkumaan / liukumaan liukupulttia / -pultteja pitkin kuten on tarkoitettu, ja silloin levyn pienikin kierous tuntuu jarruttaessa suuremmalta kuin itse asiassa on.
Huonoon käynnistyvyyteen voi olla montakin eri syytä tai kaikki ne yhdessä. Yksi ja yleinen syy on akku. Toinen syy, jota useimmat eivät hoksaa, on huono akun ja kaapelin välinen kontakti. Likaiset akun navat ja kaapelit ovat olleet monen kotteron käynnistymättömyyden syynä, kun olen niille käynnistysapua tarjonnut. Ei olisi suuri vaiva putsata ne kerran vuodessa tai puolentoista vuoden välein ja samalla voidella ne tarkoitukseen sopivalla rasvalla.
Muita syitä mm. huonot tai väärät tulpat, öljyvuoto sylinterin palotilaan (yksi tai useampi tulppa öljyyntyy. Vika näkyy myös savutuksena) , ilmansuodatin, suihkutus- / ruiskutuslaitteiden viat, sytytyslaitteiden viat, polttoainesuodatin tai -pumppu, jne.
Samat mahdolliset viat kuin muissakin autoissa, as you can see.
Ei tuollaisia vikoja ole kuin ranskalaisissa autoissa.
Citroen-palsta ei ole terveyspalsta. Kerro vaivasi ja huolesi lääkärille.
Sinulla on kieroutuneet jarrulevyt. Männän pumppaus sylinterissä saa aikaan viisarin värinää joka tuntuu tutinana varpaisiin asti.Asiasta ei kannata olla huolissaan. Ajan kuluessa viisarin värinä heikkeenee ja lopulta katoaa. Keskustele asiasta avoimesti ajokumppanisi kanssa. Lopuksi asiaan vanhan kansan viisaus. Ajomies älä kiihrehdi suotta..
ihan vaan tiedoksesi, että merkki on Citroën, ei Citröen