KUNTAVAALIT LOPETETTAVA, VALTUUSTOT LAKKAUTETTAVA

Kuntavaalit ovat kallista hupia. Siinä paikalliset julkkikset pääsevät pätemään ja tavalliselle kansalaiselle tulee mielikuva siitä, että pääsee vaikutamaan johonkin. HÖPÖ HÖPÖ. Näillä vaaleilla ei ole mitään merkitystä, ne pitäisi lopettaa.

Jokaisessa kunnassa ja kaupungissa on 5-6 ihmistä jotka pyörittävät koko sirkusta virkamiesten avustamana. Yleensä päätöksen asian etenemisestä ja käsittelystä ja myös lopputuloksesta on tehnyt valmisteleva virkamies ja hänen esimiehensä. Tavallisella pulliaisella, joka sattuu valtuustoon pääsemään, ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia kunnallisessa päätöksenteossa.

Mielestäni kuntavaalit voidaan lakkauttaa, samoin valtuustot. Muutetaan "demokratiaa" siten, että puolueiden eduskunta-voimasuhteiden mukaisesti puolueet nimittävät jokaiseen läänin edustajat, näistä koostuu lääninvaltuusto, esim 40 edustajaa. He nimittävät kuntiin kunnanhallitukset. Näillä hallituksilla on valta tehdä päätökset juoksevista asioista kuten tähänkin asti.

Jos kerran hallituksen esityksistä muuttuu nykyisin valtuustoissa vain n 10%, ehtisi lääninvaltuusto kyllä käsitellä asiat, joista esim kunnanhalitukset joutuvat äänestämään tai yli 20% kuntalaisista vastustaa. Lautakunnat saavat jäädä hallitusten työkaluiksi ja pätemisalustoiksi paikallisille pikkutapeille, paikkakunnan isot tapit istuvat sitten hallituksessa puolueensa edustajina ja lääninvaltuustojen valtuuttamina.

Kunnallisessa päätöksenteossa ei valtuustoilla ole suurta roolia, kaikki valmistelu tapahtuu virkamiestyönä ja alustavat suunnat vedetään lautakunnissa. Lautakuntien päätöksiin on nytkin hallituksilla veto-oikeudet.

Minua naurattavat nämä kampanjat, joissa annetaan mielikuva suurista vaaleista ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudesta. Eräässä kaupungissa eräs perussuomalainen uhoaa, että näissä vaaleissa ratkaistaan suomen ulkomaalaispolitiikka. Kattia kanssa, milläköhän tavalla kunnan/kaupunginvaltuutettu omassa kunnassaan voi muuttaa valtakunnan ulkomaalaispolitiikkaa. Nämä vaalit ovat suurta huuhaata, heikentävät naapurustosuhteita, rampauttavat yhteiskunnan toimintaa lähes kuukaudeksi ja maksavat maltaita.

Kunnanvaltuustot ja vaalit tulisi tarpeettomina lakkauttaa.

4

85

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lube naali

      Olet oikeassa, mutta kuka sua nyt kuuntelee, kuukauden päästä saisit paljonkin kannatusta kyllä. Mutta nyt on suomi pyrkyreitä väärällään. Saavat nimensä pian peräti iltasanomiin pienessä tuppukylässäkin. Kyllä sen puolesta voi malliksi kampanjoida.

      Muutenkin nämä ehdokkaat ovat jonkin sortin linssiluteita, paikkakunnan "kermaan" vaikka kyynärpäitä käyttäen pyrkiviä keskinkertaisuuksia. Voi kun jokaiseen kuntaan saataisiin päätöksiin tutustumaan edes yksi ajattelija, asiat etenisivät aivan eri tahdilla.

      • aiha tarkea kaikille

        tänne hautautuu tämäkin keskustelu, tammikuussa ei kukaan käykään enää vaalit-keskustelussa...


    • annetaan vaalien olla

      Kyllä naurattaa tämä joidenkin kiihkoilu, eikö vaalikamppailu ole mainiota sirkushupia kansalaisille?

    • kätkäränkkä

      Myös kunnat kokonaisuudessaan voisi lakkauttaa ja tehdä maakunta-hallinnosta pienin yksikkö. Ja todellakin, eduskuntavaalien voimasuhteet myös maakuntiin. Erilliset vaalit ovat todellakin turhuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1383
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      868
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 64
      676
    6. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      579
    7. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      199
      565
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe