Vaalimainonta Haukiputaalla alkoi...

Ilmaisjakelulehdissä oikein kuvan kanssa, on kirvesmiehiä, rehtoreita ja jopa ent. kamreerikin joka mainostaa olevansa haukiputaalaisten asialla, olemiset menee vähän kuin väärinpäin. Kuntaliitoksen aikaan oli jopa johtamassa Ouluun liittymistä, oululaisten asialla, nyt haukiputaalaisten. Liitoksen jälkeen eiköhän kuuluta oululaisiin? Päättämään nyt ja tulevan Suur-Oulun asioita ei heistä ole, kun ei edes ollut Haukiputaankaan. Nyt on paikallaan lainata Pekka Puupää & Pätkä elokuvan Pätkän sanomista: Sallikaa minun nauraa.( näin voi tehdä muutkin haukiputaalaiset).☺☺
17218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Saattaa niistä joku päästä jos saavat oululaisilta apuja, muutoin on vaikeaa.

Äänestä

Kerro Esko ketkä esim. olisi mahdollisuus?

Äänestä

Minä sanoisin, että Henri Kylen mennee läpi! Moni tuttuni aikoo äänestää häntä. Nuori, älykäs ja iloisella mielellä varustettu nuorimies. Saa varmasti myös ääniä Oulusta.

Äänestä

Haukiputaan kokoomusdemareista ei taida mennä yksikään läpi.Yksi kepulle ja kaksi persuille,siinä koko komeus. Nimiä ei tarvinne mainita. Nämä kaikki halusivat säilyttää 150 vuotiaan hyvin voivan ihannekokoisen kunnan päätösvallan kuntalaisilla ja siksi tulevat valituiksi.

Äänestä
  • Kyllä kokomuksen edustaja tulee uuteen Ouluun päättämään asioista ja se on Roivainen, kokenut kunnallispolitikko. Mistä sait päähäsi että "persuja" pääsee ja vielä kaksittain?

    Äänestä

Se toinen perussuomalainen on takinkääntäjän perijätär eli Roivaisen manttelin perijä, joka ei varmasti esitä palkankorotuksia kaupunginjohtajille.

Äänestä
  • Kerrotko keitä enninnäkin on sellaisia pesus-suomalaisia ehdolla joilla olisi minkäänlaista mahdollisuutta päästä päättäämään Oulun asioista.

    Äänestä

  • Kiinnostas tietää. kirjoitti:

    Kerrotko keitä enninnäkin on sellaisia pesus-suomalaisia ehdolla joilla olisi minkäänlaista mahdollisuutta päästä päättäämään Oulun asioista.

    Enojärvi ja Leskinen saattavat päästä läpi.

    Äänestä

  • Vahva veikkaus kirjoitti:

    Enojärvi ja Leskinen saattavat päästä läpi.

    Ai jaa, miten lie, Enojärvihän oli liitosta vastaan, saattaa jompikumpi päästä mutta ei kylläkään molemmat uskoisin, vaikka pätevyyttä riittäisikin molemmilla.

    Äänestä

Saattaa päästä kumpikin, jos PS saa niin suuren vaalivoiton kuin gallupit veikkaavat.

Äänestä
  • -se on tosi,että Enojärvellä on TOSI-elämästä kokemusta,,ja varmasti puollustaa heikompia-IHMISIÄ,,eikä pelkää koviakaan vastuksia.TOIVOTAAN-ANNEMARILLE-ONNEA VAALEISSA.

    Äänestä

Henri Kyle'nistä tulee hyvä valtuutettu uuden Oulun valtuustoon. Äänestän häntä. Nuoresta iästä huolimatta on ollut sekä kunnanvaltuustossa että kirkkovaltuustossa.

Äänestä
  • Kokoomusdemareista ei yksikään tule valituksi.Rasitteena on erehdys pistää kädet naapurin taskuihin,jotka olivatkin tyhjät ja demarit vielä yksimielisesti.Puuttuuko näiltä lajitovereilta analyyttinen aivojen osa vai oliko ryhmäkuri omaksuttu itämailta.

    Äänestä

On haukiputaalaisten onni, että päästiin tässä vaiheessa kuntaliitokseen Oulun kanssa. Oululaiset taitaa tässä kaupassa hävitä. Koulujakaan ei olisi voitu rakentaa ilman elinkaarimallia.

Äänestä
  • Näkyy olevan joillekin onni päästä maksamaan kriisikunnan velkoja. 100 miljoonaa ynnä kivisydän. Siinä sitä mallia elinkaareksi.

    Äänestä

Ketähän heistäkin nyt äänestäisi, osa porukasta tunnetusti ollut päättäjiä, jotka useinmiten tapaa varsin "heikossa hapessa" ravintoloiden tiskeiltä ja osalla ehdokkailla varsin kyseenalainen ns. hyväveli(-sisar) maine järjestellä asioita sinne ns. kotiinpäin, osa tuntuu olevan puolueloikkareita eli varsin tuuliviirimäistä toimintaa? Tuskinpä Haukiputaan asiat ainakaan paremmaksi muuttuisi, jos nämä em. ehdokkaat pääsisivät jatkamaan ja päättämään kuntalaisten asioista Uudessa Oulussa.

Äänestä

Oulun uuden valtuuston ylivoimaisesti vaativin tehtävä on keksiä,mistä raavitaan rahaa velkojen maksuun.Uusiin investointeihin ei ole varaa. Kehyskuntien valtuutettujen tärkein huolenaihe on oman kylän palveluiden säilyminen.Oikein etoo mainokset,joissa muutamat hyväkkäät lupaavat olla enemmän oululaisia kuin oululaiset itse. Ääni sille,joka ajaa lähidemokratiaa ja reuna-alueiden palvelujen säilyttämistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lalli ja Kusti < kirjoitti:

Ilmaisjakelulehdissä oikein kuvan kanssa, on kirvesmiehiä, rehtoreita ja jopa ent. kamreerikin joka mainostaa olevansa haukiputaalaisten asialla, olemiset menee vähän kuin väärinpäin. Kuntaliitoksen aikaan oli jopa johtamassa Ouluun liittymistä, oululaisten asialla, nyt haukiputaalaisten. Liitoksen jälkeen eiköhän kuuluta oululaisiin? Päättämään nyt ja tulevan Suur-Oulun asioita ei heistä ole, kun ei edes ollut Haukiputaankaan. Nyt on paikallaan lainata Pekka Puupää & Pätkä elokuvan Pätkän sanomista: Sallikaa minun nauraa.( näin voi tehdä muutkin haukiputaalaiset).☺☺

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu