Poissaolo/opintojen aloittamisen siirto?

Kuinka helposti yliopistossa pystyy ilmoittautumaan poissaolevaksi esim. vuodeksi? Haen seuraavassa haussa yliopistoon, ja kiinnostaisi tietää, voiko esim opintojen aloittamista siirtää vuodella eteenpäin, mikäli satun paikan saamaan?
94936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Välttämättä ei tarvitse ilmoittaa yhtään mitään. Kukaan yliopistossa ei ole kiinnostunut siitä, oletko suorittamassa kursseja vai et. Ainoa kiinnostunut osapuoli on opintotukilautakunta, eli tukea ei saa, jos suorituksia ei ole. Eli poissaolijaksi ilmoittautuminen on vain suoritekysymys, syytä ei kysytä. Paitsi ehkä, jos se pitää rastia kaavakkeeseen.

Äänestä

Ok, kiitos vastauksestasi.

Äänestä
  • Ei ihan noinkaan. Yleensä ensimmäiseksi vuodeksi ei voi ilmoittautua poissaolevaksi. Sen jälkeen kyllä.

    Äänestä

  • jkgdfdjhlh kirjoitti:

    Ei ihan noinkaan. Yleensä ensimmäiseksi vuodeksi ei voi ilmoittautua poissaolevaksi. Sen jälkeen kyllä.

    Aikoinaan vuosia sitten keväällä kävin pääsykokeissa ja saman vuoden kesällä tuli kirje, että minut hyväksyttiin opiskelijaksi yliopistoon. Ilmoittauduin samalle syksylle ja seuraavalle keväälle poissaolevaksi, koska intti kutsui. Opinnot aloitin sitten seuraavana syksynä.

    Eli miksi ei voisi ilmoittautua ensimmäiselle vuodelle poissaolevaksi?

    Äänestä

  • Opiskelija. kirjoitti:

    Aikoinaan vuosia sitten keväällä kävin pääsykokeissa ja saman vuoden kesällä tuli kirje, että minut hyväksyttiin opiskelijaksi yliopistoon. Ilmoittauduin samalle syksylle ja seuraavalle keväälle poissaolevaksi, koska intti kutsui. Opinnot aloitin sitten seuraavana syksynä.

    Eli miksi ei voisi ilmoittautua ensimmäiselle vuodelle poissaolevaksi?

    Armeijan vuoksi varmaan voikin, muita hyväksyttyjä syitä on raskaus/vauva ja sairaus tms. Muusta syystä ei pitäisi olla pois, vaan joutuu ilmoittautumaan läsnäolevaksi. Opiskelematta voi toki olla, mutta sitten jää kiinni etapissa ja joutuu selittelemään sekä menettää periaatteessa yhden vuoden opintoajasta. Onnistuu siis kyllä, mutta eivät yliopistolla tykkää. Saattaa riippua koulusta myös.

    Äänestä

Mahtaako tässä olla eroja eri yliopistojen välillä?

Äänestä

Eli siis ei tarvitse ilmoittautua poissaolevaksi, ei vain suorita mitään. Kukaan ei kysele, kunhan ei hae opintotukea.

Äänestä

" Opiskelematta voi toki olla, mutta sitten jää kiinni etapissa ja joutuu selittelemään sekä menettää periaatteessa yhden vuoden opintoajasta. Onnistuu siis kyllä, mutta eivät yliopistolla tykkää."
Kyseisen opinahjon käyneenä voin kertoa, että kukaan ei siellä tykkää tai ole tykkäämättä yhtään mistään. Poislukien lääkis, jossa on lukujärjestys. Tottakai suorittamattomasta vuodesta menettää yhden opiskeluvuoden, mutta pitää olla melkoinen pahvi, jos ei kuuden vuoden opiskelulla suorita tutkintoa.
Mutta kysymyshän on puhtaasti hypoteettinen, aiot vasta hakea opiskelemaan.

Äänestä

Joo, ihan hyvin siellä voi olla vuoden kirjoilla tekemättä mitään kunhan ei tosiaan tukea ryhdy nostelemaan. Yliopistossa tutkinnon suoritusaika on 5 2 vuotta, joten kyllähän siitä voi hyvin yhden vuoden hukkaankin heittää.

Otat vain paikan vastaan, mutta et suorita opintoja etkä nosta opintotukea, niin homma toimii. Poissaolevaksi ilmoittautuminen on vaikeampaa koska he haluavat kunnollisen syyn.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei läsnäoleva kirjoitti:

Kuinka helposti yliopistossa pystyy ilmoittautumaan poissaolevaksi esim. vuodeksi? Haen seuraavassa haussa yliopistoon, ja kiinnostaisi tietää, voiko esim opintojen aloittamista siirtää vuodella eteenpäin, mikäli satun paikan saamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu