Varallisuus säilyy asunto-osakkeissa

Lankomies sai muutama vuosi sitten saman suuruisen perinnön kuin vaimoni. Ei kovin suurta muttei ihan pientäkään, sellaisen kuitenkin että olisimme voineet maksaa lähes kokonaan pois OK-talolainamme ja lankomies olisi voinut ostaa KT-asunnon itselleen, tai vaikkapa vanhan OK-talon mutta mitäpä lankomies, kädetön poikamiesnyhverö olisi sillä tehnyt..?

Minä sanoin vaimolleni: miksemme ostaisi perinnöllä asunto-osaketta tai vaikka kahta pientä emmekä maksaisi lainaamme etuajassa? Laittaisimme ne vuokralle ja kun hallitus on lahjoittanut pois eläkevaramme niin meille jäisi sentään pieni asuntotulo eläketurvaksemme. Yli yön nukuttuaan vaimoni suostui ostamaan kaksi pikkukämppää vaikka jouduimme ottamaan hieman lisälainaakin.

Lankomies taas pilkkasi meitä ymmärtämättömiksi. Teknosta puhui, tekno voittaa. Lankomies osti koko rahalla osakkeita, juurikin sitä teknoa Nokiaa ym ja sitten vielä otti lisälainaakin pankista osakkeita vastaan. Lankomiehestä tuli todellinen "bullero". Pari thaimaanreissua teki ja liisasi komean auton. Toinen thaimaanmatka venähti sen verran että sai myös lopputilin työpaikastaan muttei se silloin haitannut, haki vain lisää lainaa pankista.

Lopun arvaavat kaikki: lankomiehellä ei ole työpaikkaa, asuntoa eikä rahaa, saati sitä liisattua bemaria. Meillä on nyt maksettu OK-talo ja kaksi asunto-osaketta. Mikä siis oli tarinan opetus? Tuulari, tuhnu ja bullero eivät osaa tehdä oikeita valintoja elämässään ja ovatkin juuri siksi vuokra-asujia. OK-asujat taas tekevät viisaita valintoja ja ottavat vastuuta elämästään, siksi he menestyvät ja vaurastuvat.
5109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä on jos varallisuus säilyy asunnoissa ja asunto-osakkeissa.
Minä kyllä olen alkanut suhtautaua epäillen tähänkin. Alinomaa vaan nostelevat verotusta, ja kaikenlaista kuppausta ja byrokratiaa lisätään. Ja välistä vetäjiä on tullut näihin asuntomarkkinoille jotka alituiseen korottelevat palkkioitaan ja lobbaavat politikkoihin päin establisoidakseen asemansa pakolliseksi.
Asunnot rapautuvat päältä, ja ne taloyhtiöiden isot remontitkin aina lähestyvät ja ne aikanaan on tehtävä ja niiden kustannukset nousee ylikin toteutuvan inflaation. Vuokralaiset tuhoavat asuntoa sisältä ihan tahallaankin, ja riski on saada vielä vuokralainen josta ei halvalla eikä nopeasti eroon pääse vaikka tämä jättäisi kaikki vuokrat maksamatta ja tuhoaisi asuntoa parhaan kykynsä mukaan.

Äänestä
  • Niin että on vain parempi jäädä itse vuokralle eikä sortua mihinkään omaisuudenhaalimiseen, jonka joku voi joskus tuhota?

    Äänestä

  • Laupias. kirjoitti:

    Niin että on vain parempi jäädä itse vuokralle eikä sortua mihinkään omaisuudenhaalimiseen, jonka joku voi joskus tuhota?

    No kyllä omaan käyttön kannattaa vielä toistaiseksi omistusasunto hankkia jos vähänkin pidempään asuntoa paikkakunnalla tarvitsee. Ja varsinkin pääasiallinen asunto kannattaa myös jossain olla omistusasuntona. Tämäkin tilanne voi kyllä muuttua jos alkavat uusia veroja kuten asumistuloveroa lanseeraamaan tai nostelevat jotain kiinteistöveroja tai muita älyttömästi.
    Tuossa ajattelin lähinnä sellaista jotain 1-3 sijoitusasunnon pitämistä vuokralla, ja siis ihan pelkästään vuokrabisneksenä. En siis tarkoittanut sellaista tapausta misssä jotain sijoitusasuntoa pidetään myös siltäkin varalta, että itsellekkin voisi joskus tulla sille käyttöä. Minullakin on yksi tällainen varalla-asunto ollut vuokralla pääkaupunkiseudulla pitkään, ja aion sen niin myös pitää.

    Äänestä

Miksi vaimon piti kartuttaa se varallisuus ja vielä läheisen kuoleman kautta, kun sinä/te olette kuitenkin OK-asujia jotka tekevät viisaita valintoja, ottavat vastuuta elämästään ja siksi menestyvät ja vaurastuvat.

Olisitko ilman vaimoa vain tuulari, tuhnu tai bullero?

Äänestä
  • ollaan sankareita kaikki, jos oikein silmin katsotaan.. ... ..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OK-pariskunta kirjoitti:

Lankomies sai muutama vuosi sitten saman suuruisen perinnön kuin vaimoni. Ei kovin suurta muttei ihan pientäkään, sellaisen kuitenkin että olisimme voineet maksaa lähes kokonaan pois OK-talolainamme ja lankomies olisi voinut ostaa KT-asunnon itselleen, tai vaikkapa vanhan OK-talon mutta mitäpä lankomies, kädetön poikamiesnyhverö olisi sillä tehnyt..?

Minä sanoin vaimolleni: miksemme ostaisi perinnöllä asunto-osaketta tai vaikka kahta pientä emmekä maksaisi lainaamme etuajassa? Laittaisimme ne vuokralle ja kun hallitus on lahjoittanut pois eläkevaramme niin meille jäisi sentään pieni asuntotulo eläketurvaksemme. Yli yön nukuttuaan vaimoni suostui ostamaan kaksi pikkukämppää vaikka jouduimme ottamaan hieman lisälainaakin.

Lankomies taas pilkkasi meitä ymmärtämättömiksi. Teknosta puhui, tekno voittaa. Lankomies osti koko rahalla osakkeita, juurikin sitä teknoa Nokiaa ym ja sitten vielä otti lisälainaakin pankista osakkeita vastaan. Lankomiehestä tuli todellinen "bullero". Pari thaimaanreissua teki ja liisasi komean auton. Toinen thaimaanmatka venähti sen verran että sai myös lopputilin työpaikastaan muttei se silloin haitannut, haki vain lisää lainaa pankista.

Lopun arvaavat kaikki: lankomiehellä ei ole työpaikkaa, asuntoa eikä rahaa, saati sitä liisattua bemaria. Meillä on nyt maksettu OK-talo ja kaksi asunto-osaketta. Mikä siis oli tarinan opetus? Tuulari, tuhnu ja bullero eivät osaa tehdä oikeita valintoja elämässään ja ovatkin juuri siksi vuokra-asujia. OK-asujat taas tekevät viisaita valintoja ja ottavat vastuuta elämästään, siksi he menestyvät ja vaurastuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu