Nyt on vähän hankalaa taas. En saa oikein henkeä. Sydän hakkaa. Jotenkin vaikea uskoa näitä paniikkihäiriöiksi. Homettako? Vai oonko muuten vaan kuolemassa johonkin tautiin. Armeijan jälkeen piti elämän alkaa, mutta ei, tuntuu että se on tyssännyt alkuunsa.
Elämä on julma. En oikein tiedä auttaako rukoiluni. Olen rukoillut jo kauan, tänne asti olen päässyt, joten uskon että se on auttanut.
Kirjoitan tätä siksi, että ihmisen elinkaari voi päättyä hetkenä minä hyvänsä. Nyt on kyse minun elinkaaresta. Sinällään mietin että olisi helppo kuolla nyt, niin ei tarvitsisi sitä sitten odottaa ja pelätä sen enempää. Mutta toisaalta, onhan se pelottava ajatus. Mitä sitten tapahtuukaan? Miten ihminen kestää sitä epätietoisuutta? No, jotkut eivät kestäkään.
Minun mielestäni voi tapahtua ihan mitä vaan. Oikeasti, lopettakaa ne höpinät siitä että täällä vaan eletään ja kuollaan. Miettikää kuinka epätodellinen paikka tää on. Se, että ylipäätään on tällainen paikka, tällainen elämä, on täysin uskomatonta. Siksi odotankin että mitä tahansa voi tapahtua, nyt, huomenna, vuoden päästä, kuoleman jälkeen.
Vihdoinkin olen siinä pisteessä. Tai itse asiassa olen ollut siinä pisteessä jo kauan, mutta nyt vasta ymmärrän sen. Olen seonnut. Ihmisen mieli on luotu sekoamaan. Nykymaailmassa ihmisen mieli on niin ylikuormitettu. Siksi ennen vanhaan kaikki oli mukamas hyvin.
Onneksi, minulla ei ole mitään menetettävää enää. Miksi olisi, kun en edes usko että tämä paikka on todellinen. Leikitään nyt mukana.
Elämä on julma. En oikein tiedä auttaako rukoiluni. Olen rukoillut jo kauan, tänne asti olen päässyt, joten uskon että se on auttanut.
Kirjoitan tätä siksi, että ihmisen elinkaari voi päättyä hetkenä minä hyvänsä. Nyt on kyse minun elinkaaresta. Sinällään mietin että olisi helppo kuolla nyt, niin ei tarvitsisi sitä sitten odottaa ja pelätä sen enempää. Mutta toisaalta, onhan se pelottava ajatus. Mitä sitten tapahtuukaan? Miten ihminen kestää sitä epätietoisuutta? No, jotkut eivät kestäkään.
Minun mielestäni voi tapahtua ihan mitä vaan. Oikeasti, lopettakaa ne höpinät siitä että täällä vaan eletään ja kuollaan. Miettikää kuinka epätodellinen paikka tää on. Se, että ylipäätään on tällainen paikka, tällainen elämä, on täysin uskomatonta. Siksi odotankin että mitä tahansa voi tapahtua, nyt, huomenna, vuoden päästä, kuoleman jälkeen.
Vihdoinkin olen siinä pisteessä. Tai itse asiassa olen ollut siinä pisteessä jo kauan, mutta nyt vasta ymmärrän sen. Olen seonnut. Ihmisen mieli on luotu sekoamaan. Nykymaailmassa ihmisen mieli on niin ylikuormitettu. Siksi ennen vanhaan kaikki oli mukamas hyvin.
Onneksi, minulla ei ole mitään menetettävää enää. Miksi olisi, kun en edes usko että tämä paikka on todellinen. Leikitään nyt mukana.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minullakin dysfasiaa. Väliin ei keksi asioilla ollessaan tutuillelekaan tuotteille mitää järjellistä nimeä. Kirjoittaminen väliin vaikeaa tämän "sanasokeuden" kanssa.