kohdunulkoinen raskaus, vuotoa kestänyt 7 viikkoa

etana333

palautumista normaaliin elämänrytmiin on jo ikävä!

vuoto, jota on tosiaan jatkunut tähän päivään saakka, alkoi jo elokuun 30. päivä. Oletin normaaliksi kuukautisiksi, mutta kun vuotoa oli kestänyt jo lähes kaksi viikkoa, huolestuin. kaksi peräkkäistä raskaustestiä olivatkin positiiviset, ja tulos oli ihan tosi yllätys!

Soitin omalle lääkärilleni, joka laittoi minut päivystyksen kautta ultrattavaksi äitiyspolille. Tämä oli siis 14.9. Ultran mukaan kohtu oli lähes täysin tyhjentynyt, eikä jatkotoimenpiteitä lääkärin mukaan tarvittu. sain lähinnä torut siitä, että ehkäisymme "keskeytynyt yhdyntä" ei ole kunnon ehkäisymuoto, ja reseptin ehkisyrenkaalle. Se, että olen ollut parisuhteessa jo kolmen vuoden ajan ja että raskaus ei olisi ollenkaan huono juttu, ei ilmeisesti ollut huomion arvoinen syy.

tiedustelin, voisiko kyseessä olla kohdunulkoinen raskaus, jonka lääkäri kielsi. Minulta ei myöskään otettu verikokeita, sillä lääkärin mukaan kaikki olisi ohi jo viikossa tai parissa.

vuoto vain kumminkin jatkui. soitin polille kuukauden aikana kaksi kertaa, mutta koska minulla ei ollut kipuja, sain ohjeeksi vain odotella rauhassa. hoitaja arveli, että huomattavasti lisääntynyt vuoto saattaisi olla merkki siitä,että kuukautiset ovat vihdoin alkaneet. varasimme minulle sen ainoan ajan joka heillä oli kuitenkin ikään kuin varmuuden vuoksi.

lääkärissä olin sitten eilen ultrattavana, 15.10. tämän toisen lääkärin mukaan kyseessä on ollut kohdunulkoinen raskaus, mutta hänenkään mielestä lääkkeitä tyhjennyksen avuksi ei tarvita. minulta otettiin myös verikoe, jonka mukaan ei ole tulehdusriskiä, klamydiaa ja hemoglobiinikin hyvä, yli 140.

tapahtunut kuitenkin hämmentää.olo on tosi surullinen ja tuntuu että tämän asian kanssa on ihan yksin... tuntuu ettei vuotaminen lakkaa koskaan, ja ettei se anna edes mahdollisuutta unohtaa tätä kaikkea ja jatkaa elämää siitä mihin se elokuussa jäi.

tämä jälkimmäinen lääkäri vakuutti, että vaikka kohdunulkoinen raskaus olisikin havaittu jo kuukausi sitten, hoito olisi ollut siinäkin tapauksessa seurantaa. kipuja kun ei ole. vuoto on kuitenkin aika runsasta ollut koko tämän ajan, ja tuntuu kummalliselta vain tämä loputtomalta tuntuva odottelu. en tiedä mitä hoitoa vaatisin vai voinko vaatia edes mitään.

tästä ylitse pääseminen tuntuu tällä hetkellä ihan ylivoimaiselta ajatukselta.

0

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ikävöin sinua kokoyön!

        En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
        Ikävä
        46
        3210
      2. Kova karman laki

        Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
        Hindulaisuus
        509
        1942
      3. Päivieni piristys, missä olet?

        Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
        Ikävä
        17
        1920
      4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

        jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
        Maailman menoa
        81
        1771
      5. Älä mahdollisesti ota itseesi

        En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
        Ikävä
        18
        1522
      6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

        Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
        Tunteet
        43
        1418
      7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

        Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
        Ikävä
        27
        1344
      8. Millainen kaivattusi luonne on?

        Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
        Ikävä
        90
        1319
      9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

        Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        125
        1198
      10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

        Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
        Lappeenranta
        112
        1160
      Aihe