pakenevat kansain välistä rikos oikeuden käyntiä

Suomen tasavallan viroissa olevat olivat ensimmäisen kerran sotilaallinen uhka kun hs uutisoi 200 tuomiosta ihmisoikeus rikoksista. Oikeuslaitos eli eduskunnan oikeus asiamiehen kansliasta postitettiin sen jälkeen ilmoitus ääni oikeudesta vara tuomari niinistö vaaleissa, diplomaatti postia meni hs päätoimittajan ja kustantajan lisäksi myös eduskunnan oikeus asiamiehen kansliaan arkadian katu 1 sähköposti osoite eoa-kirjaamo ko tuomarille. sielllä oli 200 tuomion ihmisoikeus rikoksista lisäksi määräys saapua kansain välisen oikeuden eteen.
Hs uutisoi alkuvuonna 2012 uudesta oikeus ministeristä pl osoitteella on ruskeasuon/meilahden posti ja sähköposti osoite hs uutisoimana oli eao-kirjaamo. Perustuslakien määritteleminä viran omaiset käsittelevät verorahoja ja oikeuslaitokselle kuuluu viran omaistoiminnan ja vaalien laillisuus. kunnallisvaalit on estettävä ennen kuin alkavatkaan. kustantajat ja päätoimittajat tekevät rikoksen kun julkaisevat valheellista tietoa muka laillisista kunta vaaleista eivätkä kerro uutisissa totuutta sekä yllyttävät rikokseen.
5216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

onko tämä aloitus vitsi?

"kansainvälinen" on yhdyssana, samoin "ihmisoikeusrikos", "oikeusasiamies", "äänioikeus", "varatuomari", "diplomaattiposti", "oikeusministeri", "sähköpostiosoite", "viranomainen", "viranomaistoiminta", "kuntavaalit" ovat nekin kaikki yhdyssanoja.

Äänestä
  • Lisäksi kappalejako kutakuinkin puuttui, ja koko asia oli niin epäselvästi esitetty, etten todellakaan jaksanut edes yrittää ymmärtää mitä kirjoittaja oikein ajoi takaa.

    Äänestä

Aloitus on tyypillistä persujen osaamista. Äidinkielen osaaminen on persuille mahdotonta.

Äänestä
  • Persut ovat ahkeria pulustamaan isäm maata. Se riittää.

    Äänestä

Ajattelin samaa, että tämän aloituksen täytyy olla heikkotasoinen vitsi, jota ei jaksanut edes lukea loppuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


godfake kirjoitti:

Suomen tasavallan viroissa olevat olivat ensimmäisen kerran sotilaallinen uhka kun hs uutisoi 200 tuomiosta ihmisoikeus rikoksista. Oikeuslaitos eli eduskunnan oikeus asiamiehen kansliasta postitettiin sen jälkeen ilmoitus ääni oikeudesta vara tuomari niinistö vaaleissa, diplomaatti postia meni hs päätoimittajan ja kustantajan lisäksi myös eduskunnan oikeus asiamiehen kansliaan arkadian katu 1 sähköposti osoite eoa-kirjaamo ko tuomarille. sielllä oli 200 tuomion ihmisoikeus rikoksista lisäksi määräys saapua kansain välisen oikeuden eteen.
Hs uutisoi alkuvuonna 2012 uudesta oikeus ministeristä pl osoitteella on ruskeasuon/meilahden posti ja sähköposti osoite hs uutisoimana oli eao-kirjaamo. Perustuslakien määritteleminä viran omaiset käsittelevät verorahoja ja oikeuslaitokselle kuuluu viran omaistoiminnan ja vaalien laillisuus. kunnallisvaalit on estettävä ennen kuin alkavatkaan. kustantajat ja päätoimittajat tekevät rikoksen kun julkaisevat valheellista tietoa muka laillisista kunta vaaleista eivätkä kerro uutisissa totuutta sekä yllyttävät rikokseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu