Tosiaan viikonloppuna tuli sivistettyä taas itseään elokuvamaailman historiallisesti merkittävällä teoksella, vuonna 1959 valmistuneella Ben-Hurilla.
Tämä 11 Oscar-patsaan voittaja (ainoa sellainen TSH - Kuninkaan Paluun ohella) on spektaakkeli Kristuksen ajoilta, jolloin juutalainen aatelismies nousee roomalaisia valloittajia (ja lähintä ystäväänsä) vastaan.
Ben-Hur on kiistämättä kaikki eeppiset suurelokuvan mitat täyttävä mammutti, joka on ollut varmasti esikuvana yhdelle sun toiselle historialliselle elokuvalle. Se ei kuitenkaan ole sotaelokuva, vaan pikemminkin hyvinkin voimakas draama ihmissuhteista, kostosta ja anteeksiantamisesta. Lisäksi Ben-Hur on selkeästi uskonnollinen, sillä siinä myös samalla kuvataan Jeesuksen elinvaiheita, joskin hyvin sivustapäin katsottuna.
Tämä mittava, lähes neljätuntinen elokuva on ollut aikoinaan ainutlaatuinen teos. Se on kuitenkin menettänyt tehoaan vuosien myötä uusien tekniikoiden ja tuotantoarvojen takia. Eikä se ole omiaan katsottavaksi kotosalla, vaan vaatisi ison kankaan.
Elokuva toimii kuitenkin edelleen; siinä on voimakasta dramatiikkaa, luonnottoman mahtavat musiikit sekä erityisen taidokkaasti toteutettu kilpa-ajokohtaus hevosvaunuilla, jollaista en ole nähnyt muissa elokuvissa enkä varmaan tule näkemäänkään.
Erittäin suositeltavaa katsottavaa kaikille suurelokuvien ystäville.
**** / *****
Ben-Hur - arvostelu
6
352
Vastaukset
- Elokuvahullu
Joskus poikasena kävimme koulun kanssa katsomassa Ben Hurin elokuvateatteri Bio Kiistolassa ja se oli kyllä veret seisauttava kokemus. Pidin elokuvasta ja syöpyi voimakkaasti mieleen. Esimerkiksi Jeesuksen esittäminen oli todella häikäisevän ikimuistoinen ja nerokas ratkaisu kun hänet näytettiin ainoastaan takaapäin jolloin jokainen sai muodostaa oman kuvansa kyseisestä henkilöstä. En ole uskovainen mutta kohtaus säväytti minua.
Nyt DVD:nä hankittuna kokemus ei ollut enää niin järisyttävä kuin silloin kuusikymmentäluvulla. Kuitenkin elokuva on erinomaisesti tehty ja suosittelen myös kaikille kuten The Expertikin.- Stig
Oli hyvä sieltäkin katsottuna.
- -R-
Stig kirjoitti:
Oli hyvä sieltäkin katsottuna.
Ben-Hur on kuvattu kuvasuhteella 2.70:1. Ehkä jopa maailman laajin elokuvakäytössä ollut kuvasuhde yksittäisiin filmiruutuihin. Ne VHS-versiot ja telkkariversiot mitä olen nähnyt ovat olleet ns. pan & scan -versioita eli vasemmalta ja oikealta on cropattu melkoinen siivu kuvaa pois että saadaan se "mahtumaan" 4:3-kuvasuhteen telkkariin, jotteivät jotkut, toivottavasti tätä nykyä harvat, valittaisi niistä mustista palkeista.
Eli parasta mitä tästä leffasta nykyään löytää on se DVD-versio joka yllekirjoittaneellakin on ^-^ - Stig
-R- kirjoitti:
Ben-Hur on kuvattu kuvasuhteella 2.70:1. Ehkä jopa maailman laajin elokuvakäytössä ollut kuvasuhde yksittäisiin filmiruutuihin. Ne VHS-versiot ja telkkariversiot mitä olen nähnyt ovat olleet ns. pan & scan -versioita eli vasemmalta ja oikealta on cropattu melkoinen siivu kuvaa pois että saadaan se "mahtumaan" 4:3-kuvasuhteen telkkariin, jotteivät jotkut, toivottavasti tätä nykyä harvat, valittaisi niistä mustista palkeista.
Eli parasta mitä tästä leffasta nykyään löytää on se DVD-versio joka yllekirjoittaneellakin on ^-^Siinä versiossa, mikä viimeksi tuli telkkarista oli ylä ja alapuolella mustat palkit.
Reunoilta ei oltu poistettu mitään.
Onkohan sinun televisiossasi vikaa, jos ko. leffa näkyi 4:3 kokoruudussa.
- Lecter
Käsittääkseni Ben Hur, Titanic ja THS - Kuninkaan paluu ovat saaneet 11 Oscaria.
Eli ei pelkästään Ben Hur ja THS.
Muuten hieno juttu.
Juha Nurmi- The Expert
Myönnettäköön =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393