Pro Finland:

Päälinja on siis tämä:

Suomessa on surkeat palkat varsinkin korkeasti koulutetuilla suhteessa muuhun länsimaailmaan.
fakta.

Muualla arvostetaan koulutusta ja työntekoa korkeilla palkoilla ja matalilla veroilla. Myös suomalaisten ostovoima on eu-rupuluokkaa. fakta.

Syy Suomen köyhyyteen on liian vasemmistolainen politiikka joka holhoaa ja riistoverottaa kansalaisiaan ja yrityksiä. fakta.

Vain äänestämällä vasemmisto pois vallasta voidaan asiaan oikeasti vaikuttaa positiivisella tavalla. fakta.

Eli alas vasemmisto, alas verotus, talous nousuun, pois työttömyys. Tämä toisi aitoa hyvinvointia, kasvun ja paremmat palkat loppupeleissä. fakta.

Mutta vasemmisto (sdp vas.liitto vihreät sak) junttaa läpi sairasta riistoverolinjaansa joka tappaa kaiken kehityksen. Siksi köyhyys Suomessa.

Sosialismi kun ei todistetusti toimi. fakta.

Vain kapitalismi on aitoa demokratiaa. fakta.

Vaadin muutosta nykypolitiikkaan. Esim. voimakas veroale olisi sopiva alku parempia päiviä ja elintasoa kohti luodessamme AITOA hyvinvointivaltiota tämän puolisosialistisen sdp-propaganda valtion sijaan.
4130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jopa oli sekoomuslaista faktahommaa :)

Sosialismi on toiminut Kiinassa tähän saakka ja sosialidemokratia on toiminut vaikkapa Ruotsissa. Suomessahan sosiaalidemokraatit ovat lähempänä oikeistoa kuin keskusta. Näin ollen tämä nimim. "proo" täytyy olla oppositiopuolue sekoomus-kokoomuksen kannattaja, jota kyrsii suunnattomasti kun valtio ei tue golfkenttiä. Fakta?

Äänestä
  • Tietysti Kokoomus on paras puolue.
    Se on aitodemokraattinen -EI sosialistinen.

    Ajan keskiluokan etua, sosialistinen riistoveropolitiikka on keskiluokan vastaista toimintaa.
    Samoin kova sossuverotus on työläistenkin kirous.

    Matalat verot olisivat siis kaikkien työssäkäyvien etu, harjoittelijasta johtajaan.

    Siksi pois sosialismi ja alas riistoverotus. Kova verotus ylläpitää Suomen suurtyöttömyyttä ja köyhyyttä. SDP-linja ei toimi kertakaikkiaan. (golfia en pelaa)

    Vaadin siis uudistuksia, joilla saataisiin Suomeen AITO hyvinvointi ja vauraus.
    Se ei onnistu sossupolitiikalla. Sosialismi todistetusti ei toimi koskaan eikä missään.

    Äänestä

  • verot alas
    Tietysti Kokoomus on paras puolue.

  • proo kirjoitti:

    verot alas

    ilman sekoomustakin.

    "Vaadin siis uudistuksia, joilla saataisiin Suomeen AITO hyvinvointi ja vauraus.
    Se ei onnistu sossupolitiikalla. Sosialismi todistetusti ei toimi koskaan eikä missään. "

    Annappas sitten esimerkki maasta missä kapitalismi toimii niin, ettei maassa ole köyhyyttä, nälkää näkeviä tai rahattomuutensa takia sairauksiin kuolevia? Löytyykö? Ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

proo kirjoitti:

Päälinja on siis tämä:

Suomessa on surkeat palkat varsinkin korkeasti koulutetuilla suhteessa muuhun länsimaailmaan.
fakta.

Muualla arvostetaan koulutusta ja työntekoa korkeilla palkoilla ja matalilla veroilla. Myös suomalaisten ostovoima on eu-rupuluokkaa. fakta.

Syy Suomen köyhyyteen on liian vasemmistolainen politiikka joka holhoaa ja riistoverottaa kansalaisiaan ja yrityksiä. fakta.

Vain äänestämällä vasemmisto pois vallasta voidaan asiaan oikeasti vaikuttaa positiivisella tavalla. fakta.

Eli alas vasemmisto, alas verotus, talous nousuun, pois työttömyys. Tämä toisi aitoa hyvinvointia, kasvun ja paremmat palkat loppupeleissä. fakta.

Mutta vasemmisto (sdp vas.liitto vihreät sak) junttaa läpi sairasta riistoverolinjaansa joka tappaa kaiken kehityksen. Siksi köyhyys Suomessa.

Sosialismi kun ei todistetusti toimi. fakta.

Vain kapitalismi on aitoa demokratiaa. fakta.

Vaadin muutosta nykypolitiikkaan. Esim. voimakas veroale olisi sopiva alku parempia päiviä ja elintasoa kohti luodessamme AITOA hyvinvointivaltiota tämän puolisosialistisen sdp-propaganda valtion sijaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu