Osaan kirjoittaa. Teksti on hyvää. Mutta sisältö, aiheet, juoni. Mä rakastan kirjoittamista. Haluan oikeasti oppia kirjoittamaan. Mä kirjoitan, kirjoitan ja kirjoitan. Alkukesän jälkeen olen kirjoittanut, nyt heinä-lokakuussa kolme täyspitkää romaania 37 000- 127 000 sanaa. Uskokaa tai älkää. Ja nyt tajusin, kaikki ihan paskaa. Kuin teinin kynästä. Niin lapsellista. Multa puuttuu aihe. Surkeeta surkeeta. Tekis mieli heittää muistitikut roskiin.
Tajusin, että kaikki mitä oon kirjoittanut, on ihan syvältä
lonely writer
14255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja älkää nyt ehdottako, että pidä taukoo tuosta. Ei onnistu. Kirjoitan vaikka säästä ja siitä, miten minuutti syntyy sekunteja lisäämällä, pikku hiljaa, sekunti kerrallaan, kohta jo 29 sekuntia, oijoi jännitys tiivistyy, tuleeko minuutti? Kenties, kenties.
Opiskele kirjoittamisen teoriaa, jos et ole sitä jo tehnyt.
Suhtaudu tekstiisi kliinisesti, kuin se olisi jonkun toisen tekemää. Sitten näet virheet.
Vaihda tyyliä ja lajia, tee jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt. Vaikkapa:
runokasta kuvailua, askeettista kerrontaa, näkökulmien vaihtelua.
Mutta pääasia, että rakastat kirjoittamista.
siitä vaan. Teiniys on vika joka karsiintuu vuosien mittaan.
Säilytä tekstisi. Pane alkupeäöiset, nyt valmiina olevat yhteen tikkuun jemmaan, ja sitten isket kiinni joko ihan uuteen aiheeseen, tai alat kelaamaan niitä entisiä.
Yleensä sama juttu on kirjotettava läpi 4-10 kertaa, ennenkuin se alkaa osua uomaansa, näin harrastelijalla. Omat juttunikin, alkuideat ovat jota 70-luvun puolelta ja ensitä niistä nykyversioon on enää päähenkilän ammatiti ja tapahtumapaikka, sukupuolikin muuttui, joten kestävyyttä näppäimistön ääreen.
Saat tästä yhden kirjoitusaiheen. Perinteinen satu prinsessasta ja lohikäärmeestä, mutta LOHIKÄÄRME on suojeltava otus ja PRINSESSA KIIHKEÄ FEMINISTI joka ei suinkaan alistu prinssiin palkkioksi.
Hejhejhej ! älä nyt ainakaan roskiin heitä nettitikkuja sun muuta. Säilytä.
" Kuin teinin kynästä. Niin lapsellista. " ............... kirjoitat. Olet herännyt ihmettelemään
kenelle kirjoitat,
ja se on hyvä se. Nyt sitten otat pari kolme huippubestselleropusta, jotka on teineille kirjoitettu, ja kasaat tekstisi siihen malliin, että kelpaavat nykyajan teineille, ketkä niitä nyt sitten mahtavat Suomessa ollakaan.
Ja tuossa 7 7 jo laittoi hyvän vinkin
vaihda tyyliä. Kokeile eri tyylejä, joista hyvinkin saattaa löytyä omasi seuraavaan opukseen.
Koska rakastat kirjoittamista niin hyödynnä se ja
nauti !
Ota huolellisesti tähän asti tehdystä materiaalista useita varmuuskopioita.
Kerran menetettyä tekstiä et koskaan saa takaisin. Kerran suutuspäissäni tuhosin materiaalia eräästä verkkopalvelusta. Siinä tein pahan virheen. Kun katumus iski, oli edessä totuus: dataa ei saisi enää takaisin.
Varmuuskopio suojaa tekstiä myös kirjoittajalta itseltään.
Älä heitä roskiin. Anna ajan kulua, kypsyttele ideoitasi ja kirjoita kaikki usempaan kertaan uudelleen. Ensimmäine versio on usein vasta luuranko, lähtökohta, josta aletaan kasvattamaan ja parantelemaan raakatuotetta oikeaksi taideteokseksi.
Olette varmasti oikeassa. Nyt vaan mietin, että kun en ole mikään älykkö, koulunsa lintsannut duunari. Enhän mä osaa kirjoittaa. Ehkä mun pitäisi kirjoittaa vaikka satukirja. Jos vaan keksisi aiheen. Satuja aikuisille. Se voisikin olla tuon yhden kirjan nimi. Satu koulunsa lintsanneille aikuisille. Tai Tyhmä satu. Tai Tälle saa nauraa. Huoh. Mä alan kirjoittaa tuota uudestaan.
Miten teksti voi olla hyvää, jos sisältö, aiheet ja juoni ovat surkeita?
Kieli on hyvää. Sitä lähinnä tarkoitin.
Eivät sinun aiheesi ja juonesi välttämättä ole huonoja, vaikka sinusta nyt siltä tuntuukin. Ehkä olet kirjoittanut jo niin kauan samankaltaisia tarinoita, että onkin jo aika alkaa kyllästyttämään?
Voi olla, että kun tietoisesti kirjoitat jonkin aikaa jotain aivan erilaista ja palaat joskus lukemaan vanhoja tekstejäsi, huomaat, että niissä onkin paljon enemmän hyvää kuin nyt uskot.
Mistä tahansa aiheesta saa hyvän, jos osaa kirjoittaa, H.E.H:in neuvo on hyvä.
Kiitos rohkaisuista! Minä aloitin nyt uuden aiheen. Täysin erilaisen, eri vuosisadalle sijoittuvan tarinan. Tutkin siinä ihmissuhteita, erikoisia sellaisia... Minä nautin kirjoittamisesta valtavasti. Jospa se näkyisi teksteissäni. Kirjoitan niin, että viuhuu, kun kunnon inspiraatio iskee. Kai se tästä, ei tuo yksi aikaisempi aivan surkea ole, vain 1/4 alusta on aivan kuraa. Mutta vaikeaa on kirjoittaa kura uudestaan paremmin niin, että se sopii hyvään loppuun. Minun kieltäni on kehuttu. Mutta tarinoita ei...
Ei ne sun tekstis välttämättä ole kuin "teinin kynästä". Niin mäkin ajattelin ekasta kirjastani, mut kun se oli julkaistu lakkasin ajattelemasta, jos joku niin ajattelee, mitä sitten. Anna mennä vaan.
Hienoa vertaistukea! Itse painin vähän samankaltaisten ongelmien kanssa kuin lonely writer. Tällä hetkellä kirjoitan (yritän kirjoittaa) romaanin mittoihin ylettyvää käsikirjoitusta. Ongelma on liika itsekriittisyys. Vähän kärjistettynä pysähdyn joka lauseen jälkeen miettimään lauseen tarpeellisuutta. Takaraivossa pakottaa ammattikriitikon ohjeet ja tulkinnat tekstistäni. Huomaan niiden toimivan tavallaan lukkona.
Nyt ihmettelen, miten olen onnistunut samassa aikaisemmin. Suurimpia eroja nykyhetkeen oli ennakkoluulottomuus, tyhmänrohkeus ja innokkuus. Yritän saavuttaa liian valmista heti ensimmäisellä kirjoitus kerralla. En halua ymmärtää, että työskentelytapani vaatii ns. turhia lukuja. Pääkoppa työstää tarinaa eteenpäin välillä jaaritellenkin. Väliin on vain yksinkertaisesti pakko kirjoittaa selityksiä, jotta ajatustyö saa sopivan sillan siihen tulevaan tärkeään kohtaukseen. Antaa punakynän soida myöhemmin sitten.
Raakatekstivaiheessa olisi ehkä hyvä unohtaa kaikki teoria ja kirjoittaa käsikirjoituksessa esiintyvien ihmisten elämästä siinä järjestyksessä kuin se mieleen nousee. Myöhemmin voi sommitella, pidentää ja kaventaa tarpeen mukaan.