Olen 18 vuotias mies ja olen seurustellut 18 vuotiaan tyttöystäväni kanssa puoli vuotta.
Kaikki tähän asti oli mennyt hyvin, tunsin että rakastan häntä ja hän tunsi samoin.
Olen sairastanut masennusta jo 2 vuotta, mutta viimeiset 9kk ovat olleet minulle hyvää aikaa.
yhtäkkiä aloin saamaan paniikkikohtauksia ja masennuin uudelleen, ja samalla minusta tuntui että tunteeni tyttöystävääni kohtaan ovat täysin kadonneet.
Nyt minua ahdistaa olla hänen seurassaan ja puhua hänelle kauniisti, koska alan heti ajatella että rakastanko minä ja tunnenko mitään häntä kohtaan.
Voiko tämä olla ohimenevää? Olen jutellut asiasta hänen kanssaan ja hänestä meidän pitäisi vielä odottaa, jos uusi lääkitykseni alkaisi vaikuttamaan ja tunteeni palaisivat.
En itsekkään tahdo erota, mutta on vaikeaa olla suhteessa jossa ei tunne mitään.
Kaikki tähän asti oli mennyt hyvin, tunsin että rakastan häntä ja hän tunsi samoin.
Olen sairastanut masennusta jo 2 vuotta, mutta viimeiset 9kk ovat olleet minulle hyvää aikaa.
yhtäkkiä aloin saamaan paniikkikohtauksia ja masennuin uudelleen, ja samalla minusta tuntui että tunteeni tyttöystävääni kohtaan ovat täysin kadonneet.
Nyt minua ahdistaa olla hänen seurassaan ja puhua hänelle kauniisti, koska alan heti ajatella että rakastanko minä ja tunnenko mitään häntä kohtaan.
Voiko tämä olla ohimenevää? Olen jutellut asiasta hänen kanssaan ja hänestä meidän pitäisi vielä odottaa, jos uusi lääkitykseni alkaisi vaikuttamaan ja tunteeni palaisivat.
En itsekkään tahdo erota, mutta on vaikeaa olla suhteessa jossa ei tunne mitään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi, itselläni on melkein samanlainen tilanne kuin sinulla vaikka olenkin vuoden nuorempi ja tyttö. Ollaan oltu jätkän kanssa nyt 10kk yhdessä ja olen itsekin alkanut ahdistua suhteestamme huomattuani etten osoita poikkikselleni huomiota ja lämpöä samaan tapaan kuin ennen, en ainakaan "oikeista syistä". Se kalvaa mua ihan hirveesti ja olen itsekin ollut joskus masentunut. Silloin yksi oireeni oli se, että kun jokin asia kalvaa niin se ei lopeta kalvaamasta ennenkuin olen saanut sanottua asian ääneen. Poikaystäväni on kaikin mahdollisin tavoin mitä täydellisin ja rakastaa minua paljon, mutta tuntuu todelta itsekkäältä hieroa hänen jalkojaan laiskuuden ponnisteltujen jälkeen vaan siksi, että oletan että hän hieroo jalkojani myöhemmin takaisin :( Poika on ihana ja rakastan häntä paljon, en halua loukata häntä millään tavalla ja antaa hänen myöhemmin löytää itseään "hyväksikäytetyn" asemasta parisuhteessa. Siksi jätin suhteen tänään tauolle. Sattuu niin kamalasti ;/ Itselläni on hypotyreoosi eikä lääkeannokseni ole vielä 5:denkään vuoden päästä asettunut kohdalleen, olen muutenkin alkanut saamaan rankempia ja ahdistuneempia mielialoja kuin ennen (masentuneena), joten tauko vaikutti hyvältä idealta kerätä omat ajatuksensa ja nähdä muuttuuko mieli kun on saanut vähän rauhoituttua. Loppujen lopuksi, miten voin antaa poikaystävälleni sitä rakkautta ja lempeä ja keskittyä häneen hänen ansaitsemallaan tavalla kun itse olen mm hormoniepätasapainoni takia ahdistunut ja alakuloinen/väsynyt. Odotan nyt, että hormonitasapainoni tasaantuisi ja saisin "itseni" takaisin, babyn haluan pitää sillä välin loitommalla jotten satuttaisi häntä prosessini aikana :( tuli vähän pitkä viesti, toivottavasti oli jotain apua ja näet tämän viestin! Tauko voisi tehdä hyvää, pahoittelen etten itse osaa jakaa "miten kävi"-kokemuksia :(