Elämä ilman tulevaisuutta.

Se on otettava itseään niskasta kiinni ja ravisteltava. Elämässä on niin monia vaihtoehtoja mitä lähteä tekemään, ja toivottavasti sullakin pian joku hyvä idea pukkaa. Niiden perään pitää hieman etsiä ja valikoida, eikä jäädä miettimään mennyttä.
Mullekin 5v opiskelu oli yhtä tuskaa, ja vihasin opiskelua yli kaiken (jossa en todellakaan huonon muistin takia pärjännyt), mutta vedin sen loppuun asti, kiitos hyvän tuen ja opettajien ymmärryksen. Myöskään perheen perustaminen ei ole ollut mahdollista johtuen vaikeahoitoisesta epilepsiasta (ja vuosia pukkaa) ja se on todella pistänyt surulliseksi, sillä olevani este miehelleni.

Monesti kuitenkin jos iskee pienikin itsesäälin poikanen, niin mietin miten paljon huonommin voisi asiat olla, ja miten monilla ihmisillä onkin. Saattaa kuulostaa naurettavalta ja naiivilta ajattelulta, mutta omalla kohdalla se toimii.
Todella ikävä sun tilanne, mutta ilman tulevaisuutta et ole missään nimessä. Ja käy täällä aika purkamassa mieltä kun et tiedä kenelle raivoaisit, itkisit tai nauraiset. Täällä saa AINA vastauksia.

Koulutus ja opiskelu ei mene koskaan hukkaan. Yleissivistys on hyvästä ja koulussa sait varmasti ystäviä ja taitoja. Tulevaisuus tulee automaattisesti ja hae ehdottomasti koulutukseen. Nyt sinulla on aikaa esim. paljon lukea pääsykokeisiin ja esim. matematiikkaa voi opetella... mikä lie kiinnostaa.

Harmi, että ammatti menee diagnoosin jälkeen, mutta ehkä olit sellaisessa työssä, että esim. autoa ei saa ajaa tai liian vaarallista. Itse en aikoinaan koskaan kertonut epilepsiasta vaaroista huolimatta. Nyt olen kertonut ja saisin olla ahkerampi ja lopettaa ryyppäämisen ja ryyppyputket, joista tulee kohtaus terveellekin.