TIEDOTE 17.10.2012
Perussuomalaiset esittivät tänään eduskunnassa ns. vaihtoehtobudjetissaan, että yrityistuista vähennetään 200 miljoonan euroa ja viittaavat Työ- ja elinkeinoministeriön selvitykseen. Lukemalla selvityksen, siitä selviää, että leikkauslistalle päätyvät mm. telakkateollisuuden innovaatiotuet ja kauppalaivaston miehistötuet.
Näillä tuetaan siis suomalaista laivanrakennusteollisuutta, joka on aivan keskeinen osa meriklusteria koko Suomessa.
– Kauppalehdessä oli juuri juttuja isoista laivakaupoista, jotka TOTEUTUESSAAN tervehdyttävät Suomen ja suomalaisten taloutta ja työllisyyttä. Tähän tilanteeseen PS esittää innovaatiotuen leikkausta! Se merkitsisi TODENNÄKÖISESTI kuoliniskua Turun, Rauman ja Helsingin telakoille – onko perusuomalaista teollisuuspolitiikkaa?
Miehistötuen lopettaminen kauppalaivaston osalta on yhtä vastuuton idea! Se tarkoittaisi, että Suomen lippu menettäisi kilpailukykynsä ja suomalainen vienti ajautuisi pelkästään ulkomaalaisten varustamoiden hoidettavaksi. Vielä tärkeämpi asia on, että kauppalaivasto oman lipun alla on turvallisuus- ja omavaraisuuskysymys: kriisitilanteissa tarvitaan oman maan lipun alla olevaa laivastoa.
– Tässäkö on Perussuomalaisten tuki suomalaiselle työlle ja suomalaisille työntekijöille?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuohon voi tietysti vaikuttaa muun muossa tuolla keinoin: kannattaa heittää jollain hedelmällä moottoripyöräjengin kapakan tiloihin, kuten itse heitin sitruunalla, kun suutuin kun olin aivan liikaa humalassa ja myönnän sen.. sitruunalla mutta joo ei hajonnut mitään, sitruuna vain lensi sisälle :)
Kotkan kaupunki romuttaa koko työvoimapolitiikan ammattilaiset ulos halpatyövoima orjatyön omaisesti tilalle.. Poliittisille Myllylle ja Sotekille on tehtäva tilaa ammattilaisten selkä nahasta.
Tässäkö kotkan kaupungin uusi työvoimapolitiikka.
Perussuomalaista talousoppia valtakunnan tasoltaSoinin Finjet aloite laiturittomaan Espooseen, asuinsijat 2000 pakolaiselle.
Taloussanomat 21.5.2008 12:50
Soini puuhaa Finnjetistä nähtävyyttä Espooseen
Joukko espoolaisia kaupunginvaltuutettuja haluaisi autolauttavanhus Finnjetistä nähtävyyden Espoolle. Lautalle majoitettaisiin pakolaisia ja tutkijoita.
Espoon kaupunginvaltuustolle jätettiin maanantaina eriskummallinen aloite. Ryhmä espoolaisia valtuutettuja haluaa vanhasta Finnjet-autolautasta nähtävyyden Espoon edustalle.
Valtuutetut aikoisivat majoittaa lautalle esimerkiksi pakolaisia ja tutkijoita. Majoitustilat 2 000 hengelle olisivat heti valmiina, aloitteessa perustellaan.
Kuka runnoi rikkitirektiivin läpi.
Lähtökohtaisesti tervettä toimintaa ei tarvi tukea.
Persu töpeksii aina
Entä nää muut,vallankahvassa olevat.