Minusta juuri tällä hetkellä kun elämme laman keskellä tulisi kiinnittää huomiota työttömien ja pienituloisten köyhien auttamiseen, sillä tällä hetkellä apua tarvitsevia ihmisiä on enemmän kuin niitä joilla on rahaa ja ruokaa.
Kunnan tulisi muuttaa suhtautumistaan elintarvike jakelujen määräysten tulkinnasta. Kauppojen tulisi voida antaa työttömille ja vähäosaisille ne hyvät ruokatarvikkeet jotka heitetään nyt roskiin. Hyväntekeväisyys järjestöt ja leivän-jakajat voisivat käydä hakemassa pois heitettävät ruuat ja leivän ja antaa tarvitseville. Nuorisossa on paljon nälkäänäkeviä jotka ovat täysin pulassa.
Työttömillä ja köyhien perheiden nuorilla ei ole kokoontumispaikkoja. Meitä syrjitään paikoissa jossa hyväosaiset nuoret kokoontuvat. Me köyhien nuoret tarvitsisimme turvallisen kokoontumispaikan ja ohjaajan jotta saisimme pitää hauskaa yhdessä. Tällä hetkellä nuoriso hengailee kesäisin puistoissa ja rannoilla yms. ja tekevät ilman ohjausta ja valvontaa mitä päähän juolahtaa. Talvisin ollaan kauppojen ja kahviloiden tiloissa joissa sielläkin katsotaan meitä pitkään.
Tervasaareen Nuorisokeskus
Mielestäni tervasaareen voisi rakentaa nuorisokeskuksen ja vaikka skeitti rampin, ja nuorisokeskukseen koulutettaisiin asian tuntevaa porukkaa nuorisoa ohjaamaan.
Nuorisokeskuksen perustaminen jossa nuorille olisi erilaisia juttuja opiskelua, pelejä, kaikenlaista tekemistä. Se toimisi kohtauspaikkana ja samalla se lisää työ paikkoja ja ratkaisisi nuorten vapaa-ajanvietto ongelman.
Haminassa on turhautunutta porukkaa joka puolella.
On tullut esille monia eläinten myrkytys tapauksia ja jotkut ovat keksineet laittaa juuston sisään partakoneenteriä, tuollaisesta syötistä on kuollut mm. 3.8 Summassa minun kissani ja toinen oli vakavassa myrkytystilassa, mutta selvisi onneksi siitä. Ihmiset jotka tekevät joutessaan mielettömiä tekoja tulisi saada kiinni. Eläinrääkkäyksen syytkin voivat löytyä ihmisten omasta huonosta olosta. Eläinten ulkoiluttamisesta on muodostunut painajainen kun ei tiedä mitä kissat tai koira polunvarrelta löytää
Kirjoittaja Marie Seppä. Numero vaaleissa 144. Marie on oman valitsijayhdistyksen ehdokas. yhteislista Haminan Sitoutumattoma

Vastaukset 28
Vanhimmat
Onhan sullakin oikea poliittinen ohjelma. Ajat siis ihan juttuja joista itse hyödyt tai toivot hyötyväsi. Miten kaikki muut asiat esim tuo kuntatalous. MIkä on lääkkeesi siihen. Säästäkö esim vanhustenhuollosta tai muista sosiaali-ja terveysalan kustannuksista vai mistä kun rahat ei riitä
Elämä on antanut yöttömälle köyhälle nuorelle ihmiselle kokemuksen miten pärjätä ja pysyä hengissä.
Koulussa avattiin yhteiskuntatietoa, nuoret keskustelevat jatkuvasti vaikeuksista kun ei ole työtä ei rahaa ei harrastuspaikkoja ja ei monellakaan enää voimia vaatia yhtään mitään.
Nuorten tilanne on vaikea. Marie on pätevä asiantuntija työttömien nuorten oikeuksien puolustajaksi Kokemus on paras koulu kun asioita päätetään. Nuoret kantavat ylpeänä kohtalonsa!
Nuorilla on kokemus terveydenhoidosta ja kaikesta mikä ihmistä voi kohdata, Marie osaa ottaa kantaa nuoria koskevissa asioissa hänellä on esiintymiskykyä. Marien elämänkokemusta valtuusto tarvitsee
Valitettavasti nuorilta asioita kysyttäessä vastaukseksi saa, "et emmä niinku tiedä mitä pitäs olla, jotaa kai". Kyllä nuoria tässä kaupungissa kuullaan, mutta kun eivät nuoret ota yhteyttä silloin kun siihen olisi tilaisuus. Nuorille on kanavaa tarjolla, olisi suotavaa että sitä/niitä käytettäisiin.
Marian kannattaja kirjoittaa kuin Aune. Mistäköhän syystä? Taitaa tällä mainostetulla nuorella (29-v.) olla enemmän kokemusta sekoilusta.
Täällä yksi turhautunut. En pysty, kykene enkä voi äänestää ehdokasta, joka ei osaa edes yhdyssanoja, eikä tiedä, että päälause ja sivulause erotetaan pilkulla.
Minullakin on kissa, mutta ei se omasta ruokakupistaan partakoneenteriä löydä. En pidä kissaani ulkona vapaana, koska kaupungin järjestyssääntö kieltää kissan vapaan liikkumisen.
Olette kuitenkin siellä valtuustossa edustamassa haminalaisia. Olisiko joku voinut oikolukea tuon aloituksen, ennen lähetä-napin painallusta?
Mun mielestä tollasella osaamisella ei kannata ajatella luottamushenkilö statusta. Haminassa on pitkä historia sellaselle menettelylle, jossa "tietävät" ovat hoitaneet busineksia ihan perseelleen.
Sataman hommat kustiin vuosikausia sitten. Sama asia on tehty kehittämiselle.
Kuulkaa nyt korvat kun viisaita puhutaan: valitaan valtuustoon osaajia, yrittäjiä, koulutettuja. Älkää äänestäkö kunnan omia työntekijöitä koska ne ajattelevat vaan omaa hyväänsä, ei meidän kaikkien muiden hyvää.
Äänestä sellaista ehdokasta, joka osaa, tietää, ymmärtää ja jolla ei ole oma lehmä ojassa.
Ja ai jaa. Jos olet veronmaksaja, älä äänestä eläkeläistä. Mitä se sinua hyödyttää
Nämä sivut eivät ole kieliopin koe, oikeinkirjoituksen.
Osasit lukea kun osaat nälviäkin, yäk...
Osaatko lukea ja päätellä haminasta olevista uutisista, että oikeinkirjoittajat ilmeisesti eivät ole muuta osanneetkaan kuin kusettaa haminan asukkaita, nuorista puhumattakkaan.
Onkohan nuorisonkin juustonpaloihin piilotettu partakoneenteriä? Haminan sitoutumattomat vainoharhaiset varmaan luulevat tietävänsä.
Toki jotain ehdokkaan älykkyydestä kertoo, millaista tekstiä hän tuottaa. Ei itseään tyhmempää pidä mennä äänestämään.
Eikö tuo Tony Halme jo näyttänyt mallia, kuinka käy, kun köyhä ja oppimaton saa valtaa? :P
oisin äänestäny tätä merietä mutta ketään merie nimistä ei löytyny listalta. äänestin sitten persuja.
töitä nyt saa jostain aina jos vaan viitsii niitä tehdä. ei missään tapauksessa enää työttömille enempää tukia tai ilmaista ruokaa. sama pätee sossun luukulla ravaajiin. jos ei sillä rahalla saa leipää mitä sossu ja kela antaa niin vika on omassa päässä. ja rahanhallinnassa. ihan turha paapoa enempää, eihän tommonen kannusta edes töihin menemiseen jos kaikki pitäisi kantaa ilmaiseksi suoraan nenän eteen.
Hyvä aloittaja! Hyvä oivallus poisheitettävän ruoan jakelun järjestämisestä. Aika olisikin jo toimia tämän ruoan haaskauksen poistamiseksi, jota ei kaikesta koulutuksesta ja osaamisesta huolimatta ole hoidettu ajallaan ja varmistettu jokaiselle ruoan saaminen. Helppo sanoa että kun yrittää niin onnistuu. Ikäväksi osa meistä on joko sairauden tai muun syyn takia kykenemätön hoitamaan omaa etuaan. Hienoa kun esiin astuu nuoria turmeltumattomia henkilöitä, joilla on vielä sydän ja järki kohdallaan. Osaaminen voi olla myös kähmintää ja muuta oman edun tavoittelua.
Jos joku yrittää nostaa päätä perusporukasta niin jo on monenlaista huitojaa lätkimässä!
Kenelle ei käy peruskoulun ja ammattikoulun antaman sivistyksen omaava ehdokas , voi olla henkilö jonka koulutuksesta kansan on joutunuyt maksamaan " mansikoita"!
Kun Marie saa valtuustopaikan alkaa tytön ajatusmaailmea, tiedo ja taidot laajentumaan.
Lukeneet ja kaiken osaavat ovat ainakin Haminassa saaneet päätöksillään koko kaupungin "suoritustilaan" ja vähäisemmät ovat tyytyneet peesaajan asemaan...
Sama koskee koko Suomenmaata. Mainitut "SUOMEN-LAPSETR" myöskin työläisten kouluttamat nyt korkeissa asemissa olevat "lapset" eivät ole muistaneet isien ja äitien ponnisteluja vaan ovat nimikirjoituksellaan eduskunnassa luovuttaneet kansakunnan itsennäisyyden vieraiden valtioiden päätösvaltaan. Suomen ääniöikeus EU;ssa on noin 2%
Kansanedustajana hääränneestä höpsöstäkin voi tulla kuluja kansalle, kun tämä höpsö tekee ahkerasti velkaa ja jättää sen sitten hoitamatta.
Narkki!
http://www.feissarimokat.com/2012/10/kunnallisvaalit/
Jos Marie olisi vaivautunut opiskelemaan jotain peruskoulun lisäksi, olisi edes vähän paremmat eväät hoitaa yhteisiä asioita. Mistä näitä taivaanrannanmaalareita putkahtelee?
Onko 29-v. myös nuorison edustaja? Eiköhän siinä iässä pitäisi jo keksiä ajanvietettä omasta päästään ja maksaa se omasta kukkarostaan. Taisi tämä Marie/Merie olla turhautunut jo koulussa, kun ei oppinut edes kirjoittamaan ja jätti opintonsa siihen. Mitenköhän ja missä Marie-rukkaa on syrjitty?
Haminan himmeät sitoutumattomat
En äänestä ketään, joka pitää kissojaan irrallaan.
Ihmetyttää myös miten työttömällä "nuorella" on varaa haalia ja pitää niin paljon lemmikkejä. Huolenpito itsestäänkin taitaa olla haasteellista, miten siis pärjää lemmikkien kanssa.
Mistä laitoksesta tää on karannut? Ja missä aineissa on ollut, kun on keksinyt kunnallisvaaliehdokkaaksi lähteä...
Jossain näkyi itse mainostavan eduskuntaan pyrkimistään. Hoida siinä sitten yhteisiä asioita, kun ei edes tiedä minne on pyrkimässä. Aineissa nimenomaan...
Vakuuttavaa...
Ruuan hukkaan nakkaaminen on minusta kyllä kummallista.
Muutoin olen tullut jokseenkin siihen tulokseen, että ihmiset on lähinnä kyllä aivopesty sössimään asiansa. Pitää saada sitä ja tätä eikä tyydytä siihen mihin rahat ( = mahdollisesti tuet ) riittävät. Sen mukaan eletään miten raha riittää. Jos ei ole varaa ostaa telkkaria, käydä baarissa, polttaa tupakkaa, ostaa ja tilata merkkivaatetta, uusinta luurimallia, kampaajalla käydä - niin sitten pitää olla ilman näitä asioita!
Materian hinku on ihan käsittämätöntä nykyään eikä halvalla muka enää osata harrastaa - ai niin mutta kun ei kiinnosta. No se on tietysti ikävää jos ei kiinnosta muu kuin kalliit harrastukset. Ja sekin on tietysti ikävää jos ei kiinnosta asennoitua opiskeluun tai työntekoon - nämäkin asioita, joiden suhteen pitää ottaa vastuuta ja tehdä itse jotain. Nykynuorelle kun kaiken pitää ilmeisesti olla kivaa. Kaiken pitäisi olla kivaa. No eihän se niin mene.
Tämä syrjitty nuorison edustaja voisi esitellä enemmänkin ns. ajatuksiaan. Saisimme hyvät naurut. Ei siellä kirpputorillakaan niin kiire ole.
Tosi hienosti tsempattu. tolla poliittisella ohjelmalla saa 13 ääntä. valjastit sit koko suvun ja muutamat kaveris äänestämään tollasta valopäätä
Kaikki ne n. 30-v. syrjityt nuoret varmaan. Joutuvat jatkossakin hengailemaan ilman ohjaajaa. Onneksi.