Toivon että...

..seuraavissa eduskuntavaaleissa Kokoomus ottaisi oikein kunnolla turpaansa!! Kannatus mielummin lähempänä 10% kuin 20%.
No, nyt joku voi ihmetellä miksi mä kirjotan tänne jotain näin turhaa. Syy on ihan yksinkertanen, periaatteessa Kokoomus olisi näistä isoista ainut vaihtoehto mitä mä voisin äänestää. Näin siis paperilla, mitä te käytännössä teette onkin sitten jo sitten ihan eri asia. En oikein tiedä mitä eroa teillä ja sossuilla oikein on? Lisäksi kun muistetaan millaisia nyhjäkkeitä teidän puolueen johto oikein on täynnä, te olette ihan helposti uhrattavissa oleva puolue, suomeksi täysin turha! Eli koska te olette itse siis täysin kykenemättömiä toteuttamaan oikeistolaista politiikkaa ja selvästi liian tyhmiä vapaaehtoisesti yhdistymään Keskustan kanssa, niin ehkä tuollainen kunnon vaalitappio saisi tuon käytännössä aikaan. Ehkä sen jälkeen näillä suomalaisilla ns. oikeistolaisilla poliitikoilla olisi jo munaa toimiakin tuon oikeistolaisuuden mukaan!!!
2110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tyhmä ajattelee noin. Suomi ajautuisi Euroopan punaisemmaksi maaksi, jos toiveesi toteutuisi.

Et ole itse mikään aito oikeistolainen, kunhan
vaan täällä kepuna toivot kokoomukselle
huonoa !

Äänestä
  • Näköjään kaikilla pikkupoliitikoilla on aina puolueesta riippumatta sama taktiikka vastata ikäviin kysymyksiin, aletaan syyttää kysyjää ties mistä.
    Kokoomus ei todellakaan ole mikään oikeistopuolue eikä sitä ole keskustakaan. Paperilla molemmat haluaa varmaan näyttää siltä, mutta käytäntö on sitten jotain ihan muuta. Eiköhän se kerro jo paljon suomen ns oikeistosta, että keskusta on tällä hetkellä hallituksessa sossujen kanssa ja viimeksi kun kokoomus oli hallituksessa, niin siellä oltiin sossujen kanssa. Kaippa se sosialidemokratia on sitten lähimpänä näitten kummankin puolueen todellista ideologiaa. Miksi kepu ja kokoomus ei muodosta hallitusta yhdessä, eiköhän syy ole yksinkertaisesti se, että tuon jälkeen pitäisi jo harjoittaa ihan oikeasti oikeistolaista politiikkaa eikä vain keksiä tekosyitä miksi se ei onnistu. Jostain syystä kummallakaan ei ole todellisia haluja siihen.
    Joten, koska te ette halua muodostaa yhdessä hallitusta ettekä te halua yhdistyä, niin mun nähdäkseni ainut ratkasu on se, että "tuhotaan" jompi kumpi puolueista, ja tällä hetkellä kepu on selvästi isompi ja vahvempi, joten valinta on helppo. Totta kai tuon jälkeen monet ex-kokoomuslaiset voi vaikka perustaa jotain höpö höpö puolueita, mutta ainakin toivoisin, että tarpeeksi monet liittyisivät ja äänestäisivät kepua, jolloin siitä voisi tulla tarpeeksi suuri vaikka muodostamaan hallituksen yksinään. Mä en ole mikään kepun kannattaja vaikka tuohon nyt tuon kirjoitinkin, puolueen nimellä ei ole mitään väliä. Teot ne on, jotka ratkasee, ei nimet tai puheet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kettuuntunut kirjoitti:

..seuraavissa eduskuntavaaleissa Kokoomus ottaisi oikein kunnolla turpaansa!! Kannatus mielummin lähempänä 10% kuin 20%.
No, nyt joku voi ihmetellä miksi mä kirjotan tänne jotain näin turhaa. Syy on ihan yksinkertanen, periaatteessa Kokoomus olisi näistä isoista ainut vaihtoehto mitä mä voisin äänestää. Näin siis paperilla, mitä te käytännössä teette onkin sitten jo sitten ihan eri asia. En oikein tiedä mitä eroa teillä ja sossuilla oikein on? Lisäksi kun muistetaan millaisia nyhjäkkeitä teidän puolueen johto oikein on täynnä, te olette ihan helposti uhrattavissa oleva puolue, suomeksi täysin turha! Eli koska te olette itse siis täysin kykenemättömiä toteuttamaan oikeistolaista politiikkaa ja selvästi liian tyhmiä vapaaehtoisesti yhdistymään Keskustan kanssa, niin ehkä tuollainen kunnon vaalitappio saisi tuon käytännössä aikaan. Ehkä sen jälkeen näillä suomalaisilla ns. oikeistolaisilla poliitikoilla olisi jo munaa toimiakin tuon oikeistolaisuuden mukaan!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu