Millaisia kokemuksia teillä on muistin huononemisesta? Sairastan vaikeahoitoista ohimolohkoepilepsiaa ja se on vaikuttanut radikaalisti muistiini. Tosin uskon, että muistiini on vaikuttanut myös epilepsian aiheuttama masennus. Joka tapauksessa muistan vanhoja asioita hyvin, kuten lapsuudestani, mutta etenkin tapahtumat lähimenneisyydestä unohtuvat. Tämän otan hyvin raskaasti. Mitä tehdä?
muisti pettää
6
320
Vastaukset
- Tuollein
Lyhyt muistini on huono en välttämättä muista esim illalla mitä aamulla luin kovinkaan tarkasti. Ulkoa opittavat asiat teettävät paljon töitä esim käyttöohjeiden muistaminen..
- gerther
Melko samanlaista on muistini kuin sinulla. Muistan paljon tapahtumia ja tilanteita jopa alle kouluikäisestä, mutta tapahtumat epilepsian aikana, eli viimeisen 9v aikana ei samalla tavalla muistu mieleen. Lähimuisti tökkii melko pahasti, töissä pitää kirjoittaa ylös kaikki tärkeä etten unohda, ja jos minulta kysytään millainen joku vuosi sitten lukemani kirja tai elokuva oli, on hyvin todennäköistä etten muista lainkaan koko kirjaa/elokuvaa. Saatan myös kertoa kavereilleni joitain juttuja tuplana (tosin sitä nyt tekee moni muukin) jne. En sanoisi kuitenkaan että muisti on niin huono että se olisi haitannut elämääni muuten kuin opiskellessa.
Minulle tehtiin joskus muistitesti, ja siinä ei neurologin mukaan ollut mitään vikaa, mutta kyllä minä nyt alle vartti sitten kuulemani tai lukemani asiat muistan, eli aivan turha testi oli sekin. - 9+13
Minut ainakin laitettiin diagnoosin jälkeen neuropsykologiseen testiin. Kesti monta tuntia ja uusinta tulee aina välillä.
Mutta masennus on todella paljon kovempi syömään keskittymiskykyä ja muistia, kuin epilepsia. Ainakin oman kokemukseni mukaan :) - satunen*
Onpa helpottavaa lukea, että muillakin pätkii muisti! Omani on alkanut pätkiä vasta, kun trileptalin rinnalle aloitettiin keppra neljä vuotta sitten. Töissä minäkin kirjoitan kaiken ylös. Jos aamulla tulee tietoon jotain, mikä pitää tehdä iltapäivällä, en muista sitä jos en kirjoita lappua. Väsymys tuli myös keppran aloituksen myötä, monesti tuntuu etten selviä päivästä mitenkään ilman päiväunia ja täysin pirteitä päiviä on todella harvoin. Mietinkin, onko muistin pätkiminen enemmänkin johtuvaa lääkkeistä vai väsymyksestä?
Lääkäri ei oikein ota minua tosissaan, tai ei ainakaan kommentoi kertomaani oikein mitenkään. En tosin halua vaihtaa lääkettä ainakaan vielä, koska tämän yhdistelmän jälkeen ei ole enää paljon vaihtoehtoja jäljellä, ja kohtausoireet ovat pysyneet poissa..mutta olisi ollut mukava kuulla lääkäriltä onko tällaista muillakin epileptikoilla.. onneksi satuin lukemaan taas tätä palstaa! :) - yksijoukossa taas
Ohimolohkoepi myös, ja ongelmia on. Yleistä meillä.
- 4+7
Samoin!
Välillä muisti niin huono, etten múista esimerkiksi mitä lukemassa kirjassa on aiemmin tapahtunut(jossain kappaleessa viitataan kirjan aiempaan tapahtumaan niin en muista tapahtumaa/henkilöä). Tuntuu että luen, mutta en ajatuksella. Epäilen itsekin, että syynä olisi enemmän mielenkiinnon ja keskittymisen puute/mielialan lasku, kuin itse muisti. Tämä on kausittaista minulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370