Dystymian oireita:
- Heikko itsetunto
- Pessimismi
- Sosiaalinen vetäytyminen
- Krooninen energian puute
- Menneiden murehtiminen
- Itsesyytökset
- Aikaansaamattomuus
Sairastuneet eivät yleensä tunne, että heissä olisi jokin vialla, koska lievästä masennuksesta on tullut salakavalasti vuosia jatkunut olotila. Läheisetkään eivät välttämättä havaitse muutosta. Dystymiaan sairastunut kykenee yleensä huolehtimaan esimerkiksi työtehtävistään, mutta asioiden tekeminen pelkästään oman itsensä vuoksi on miltei mahdotonta.
http://www.youtube.com/watch?v=KRrjKCYJ3Dw
- Heikko itsetunto
- Pessimismi
- Sosiaalinen vetäytyminen
- Krooninen energian puute
- Menneiden murehtiminen
- Itsesyytökset
- Aikaansaamattomuus
Sairastuneet eivät yleensä tunne, että heissä olisi jokin vialla, koska lievästä masennuksesta on tullut salakavalasti vuosia jatkunut olotila. Läheisetkään eivät välttämättä havaitse muutosta. Dystymiaan sairastunut kykenee yleensä huolehtimaan esimerkiksi työtehtävistään, mutta asioiden tekeminen pelkästään oman itsensä vuoksi on miltei mahdotonta.
http://www.youtube.com/watch?v=KRrjKCYJ3Dw
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oireet täsmäisi kyllä omalle kohdalleni. Olen aina kadehtinut ihmisiä jotka pystyvät virheitäkin tehtyään unohtamaan ne ja menemään eteenpäin, itse palaan aina joskus mietiskelemään tuollaisia tapahtumia, esimerkiksi jos olen sanonut jollekulle kovinkin pahasti tai jotain vastaavaa. Sosiaalisesti olen vetäytynyt omiin oloihini ja joskus on tilanteita että vaikka seuraa olisikin tarjolla niin ei kiinnosta, useammin toki niin että yksinäisyys harmittaa. Jos elämässäni tapahtuu jotain sellaista että pitkään jatkuneet kuviot loppuu, esim. työt niin olen erittäin huono löytämään uutta työpaikkaa tai yleensäkin pääsemään takaisin raiteille.
Eniten harmittaa tuo omatunto joka iskee joskus ja muistuttaa menneisyydessä tehdyistä vääryyksistä. Yksinäisyydessä on aivan liikaa aikaa kehitellä teorioita siitä miten asiat tähän jamaan päätyivät jne.
Kaikkea paskaa ja vittumaisia asioita tapahtuu juuri syksyllä, niinkuin se yöjuontaja sanoi MTV3, kun seurasin yöchattia.
Omatunto ja oikeudentunto ovat tosiaankin pahimpia ongelmia tässä maailmassa. :)
enää ei käydä kylässä kuin ennen, olisko sekin syynä, kellään ei ole enää muka aikaa
se on tässä: http://www.youtube.com/watch?v=_Y1xlsyLYHI&feature=plcp
Mun mielestä on enempikin niin, että AP:n listaamat asiat on seurauksia oireelle nimeltä yksinäisyys eikä päinvastoin.
Itelleen ainakin alko ilmestymään vasta sen jälkeen kun oli ollut pitkään yksin, joten en siis tullut yksinäiseksi noiden "oireiden" takia, vaan yksinäisyys aiheutti niitä.
Minulla on ollut dystymia ainakin murrosiän alusta saakka. Ensin se näkyi lähinnä koulunkäyntivaikeuksina. Minulla oli nukahtamisvaikeuksia ja useimmiten odottelin unen tulemista vähintään tunnin. Keskittyminen esimerkiksi matematiikan kotitehtäviin tai historian lukemiseen vaati raskaita ponnisteluja.
Suhtautumiseni annettujen tehtävien tekoon oli äärimmäisen perfektionistinen ja minun piti moneen kertaan tarkistaa, olinko varmasti ymmärtänyt tehtävänannon ja oliko vastaukseni oikein. Vielä sittenkin epäilin, jos en voinut oikeellisuutta jotenkin tarkistaa. Esimerkiksi laskutehtävien tekeminen ja aineiden kirjoittaminen oli em. syistä aikaavievää, uuvuttavaa ja siksi vastenmielistä. Yritin lykätä niitä loputtomiin, vaikka tiesin että se ei auta mitään.
Jos läksyistä oli jäänyt jotain tekemättä niin en tahtonut mennä kouluun ollenkaan, koska en halunnut kohdata tilannetta, jossa joutuisin myöntämään, että en ole tehnyt niitä. Poissaolot aiheuttivat myös eristäytymisen koulukavereistani, ja vaikka tavallaan kaipasinkin heitä, niin ajattelin, että he suhtautuisivat minuun kielteisesti, koska tiesivät ongelmistani.
Asioiden kulusta syyttelin vain itseäni ja tunsin olevani huono ja kelvoton. Mielessäni kummitteli usein jokin nolo moka tai se, kuinka olin sanonut jotain jollekin taikka jättänyt sanomatta jotain, mitä minun olisi pitänyt sanoa.
Vietin aikaa koulun ulkopuolella tapaamieni kavereiden kanssa ja kaipasin heidän läsnäoloaan. Silti olin heidänkin seurassaan jotenkin ujo ja estynyt. Porukassa se ei haitannut, mutta kahdenvälisissä suhteissa kylläkin. Halusin sanoa paljon, mutta en vain saanut asioita ulos suustani, sillä odotin kielteisiä reaktioita ja hylätyksi tulemista.
Edellä kertomassani esiintyy tavalla tai toisella kaikki mainitsemani oireet.
Mulla taitaa olla just toi.
Mitä lääkkeitä tähän suositellaan? anyone...
Kognitiivista psykoterapiaa ja tavanomaisia hyvin siedettyjä antidepressantteja.
Nobelin palkinto ketjun alottajalle!
Eiköhän aikalailla kaikilla ole syy jossain noissa..
Mitä pyllyä? Olin alunperin energinen ja positiivinen, mutta vaihdoin koulua ja jokapäiväinen koulukiusaaminen ja syrjintä (=kaverittomuus) alkoi. Siitä lähtien kaikki on ollut aikalailla kakkaa.