YK-turvaneuvoston jäsenyyshäviö antaa Suomelle tilaa

Suomen pyrkimys YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi ei onnistunut pitkäaikaisesta lobbaamisesta huolimatta. Ensimmäiset kommenttiarviot Suomen rannalle jäämisestä ovat olleet kummeksuvia ja ihmetteleväisiä. Melkein on kysytty, että kenenkä syytä tämmöinen häviö? Ihan kuin huippu-urheilussa kansainvälisten kisojen pärjäämättömyys nähdään meillä Suomessa kovin herkästi hävettävänä asiana! Se vimmattu syyllisyyden perääminen on ollut liiallista urheilussakin ja vielä vähemmän turvallisuusneuvosto-"tappiota" tarvitsee nähdä maineen menetyksenä. Reilussa kilpailussa tulos on se mikä on ja sillä sipuli.

Joka tapauksessa Suomi jäi syrjään YK-turvaneuvoston päätöksentekoon osalistumisesta. Käytännössä tilanne on siis se, että meidän, Suomen, ei tarvitse ottaa siellä turvaneuvostossa kantaa kansainvälisiin ristiriitoihin. Suomi voi toimia ja ottaa kantaa YK:n tavanomaisena jäsenmaana. Tästä asetelmasta saattaa koitua jopa hyötyäkin. Suomella on vapaat kädet toimia toisaalta omien etujensa mukaisesti sekä toisaalta Suomella on mahdollisuus toimia vapaasti turvaneuvoston ulkopuolisena sovittelijana ja rauhanrakentajana. YK-turvallisuusneuvoston ulkopuolisuus on mahdollista nähdä myönteisenä mahdollisuutena.

2

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huno suuntaus.

      Ei maailma tule siitä turvallisemmaksi että Suomen kaltaisia rauhaa rakentavia valtioita ei kuuluisi YK n turvalisuusneuvostoon. On mitä todennäköisempää että tulevaisuudessa nähdäänkin lisää sotia . Olisiko maailma turvallisempi jos YK n turvaneuvostoon liittyisi mitä suurempi määrä vaikka nyt vanhoillisia idealismejaan haikailevia maita. Tuskin. Eikös siinä tapauksessa nämä vanhoilliset idealistis haikailevat himmelivaltiot halua vain pitkittää sotia. Ilman että olisi Suomen kaltaisia valtioita jotka esittäisivät että sotaan täytyy puuttua ja se lopettaa. Venäjä ja Kiina ovat huonoja esimerkkejä siitä kehityksestä johon viittaat.

    • Historia kertoo, mitenkä YK:n edeltäjän Kansainliiton viimeiseksi ratkaisuksi jäi Neuvostoliiton tuomitseminen, kun Suomen Talvisota oli alkanut. Jo sitä ennen saman vuoden syyskuun alussa Hitlerin johtama Saksa oli hyökännyt Puolaan ja yhdessä CCCP-kamraattinsa kera jakoivat Puolan taas yhden kerran Euroopan historian vuosisatojen saatossa. Toinen maailmansota alkoi eikä siinä Kansainöiitolla ollut juurikaan enempää kuin sivustaseuraajan ja lausontojen jakelijan rooli.

      Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin YK - Yhdistyneet Kansakunnat. Vakiojäseniksi YK:n Turvallisuusneuvostoon nimettiin Neuvostoliitto, Kiina, Ranska, Iso-Britannia ja USA. Sitten 1940-luvun loppupuolella alkoi kylmä sota. Koreassa käytiin jo täyttä sotaa. Samoin Vietnamissa ensin ranskalaisten toimesta ja myöhemmin USA löi siellä päätään seinään ja perääntyi nenä muussina. Lähi-Idässä on sodittu useammat kerrat. Falklandin saarista sotivat Argentiina ja Iso-Britannia. Jugoslavian hajoaminen toimi kuin Pelsebuubin pääsy irralleen pullosta eli alkoivat entisen Titon liittovaltion "perimyssodat".

      Rajallista on YK:n vaikutusvalta. Yritän tässä sovitella ajtusaparaattiini tuota sinun tiivistelmääsi arvoisa kirjoittaja "huno suuntaus", kun niin kerrassaan kauniisti ja ihanteellisesti edellytät, mitenkä pitää olla "Suomen kaltaisia valtioita jotka esittäisivät että sotaan täytyy puuttua ja se lopettaa". YK:n ja sen Turvallisuusneuvoston vaikutusvalta on nyt tässä tarkasteltavana. Mm. Israelille YK on kohdistanut kymmenittäin tuomitsevia julkilausumia eikä Israel ole piitannut niistä pätkääkään. USA on temmeltänyt miehitysarmeijallaan milloin missäkin. Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin ja miehitti maan yli kolme vuosikymmentä sitten. Kymmenisen vuotta sitten oli USA sinne hyökkäämässä. Ja siitä hyvästä sekä Paavo Lipposen päämäärätietoisen uurastuksen ansiosta suomalaisiakin "rauhanturvaajia" on siellä yhä tänä päivänä.

      Onhan noita aseellisia konflikteja ja sotia ollut. YK:n kohdalla ajatus palautuu etsimättä Kansainliiton kovin vaatimattomiksi jääneisiin "saavutuksiin". Jos ajatellaan YK:n turvaneuvostoa, jonka ulkopuolle Suomi nyt jäi, niin lohdutuksena sinulle Arvoisa "huno suuntaus" haluan todeta, että onhan siellä tästä eteen päin mukana sekä Australia etttä Luxemburg ynnä Ruanda, jotka ilman muuta pyrkivät puuttumaan sotiin ja ne lopettamaan. Konsulit valvovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      339
      32706
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      63
      2593
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      87
      2099
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1787
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      172
      1695
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      58
      1534
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      99
      1284
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1078
    9. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      35
      1067
    10. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1041
    Aihe