Minä äänestän lestadiolaista. Eli keskustalaista. Keskustahan on paras. Jo vain.
Kunnallisvaalit
Parashanke
1467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minä otan giniä ja äänestän kakoa.
Koska olen villi ja vapaa niin minua kiinnostaa sontakikkare nunakarvassa!
mutta kuitenkin. Kahden vaiheilla. Kepu vai persu? Täytyy vielä miettiä.
Suomen valtiovalta sai lestadiolaisvaikutteita, kun vanhoillislestadiolaisen isän pojasta Urho Kekkosesta tuli Suomen presidentti. Uskonnollisista yhteisöistä Kekkosella oli selvästi läheisin suhde lestadiolaisuuteen, mikä johtui osittain hänen isästään. Myös monet hänen ystävistään olivat kotoisin lestadiolaisuudesta. Kiinnostus liikettä kohtaan ilmeni muun muassa lestadiolaisen kirjallisuuden harrastamisena. Vanhoillislestadiolaiset ystävät olivat huolissaan Kekkosen sielun tilasta ja kerran hänen luonaan kävi seitsemän vanhoillislestadiolaista saarnamiestä. Keskustelutilaisuus oli Kekkosen mukaan ollut: "hyvin miellyttävä ja hyvä".[193] Suomen eduskuntasali on todistanut tapauksen, jossa lestadiolainen ministeri Kalle Lohi saarnasi kesken hallituksen istunnon synnit anteeksi istuntosaliin ilmestyneelle miehelle. Tämän välikohtauksen jälkeen silloinen pääministeri Kyösti Kallio totesi: "Olemme saaneet olla todistamassa oikeaa sielunhoitoa".[194]
Vuonna 1931 esikoislestadiolaiset lähettivät juhannuskokouksestaan vetoomuksen presidentti P.E.Svinhufvudille. Vetoomuksessa vaadittiin kovempia otteita vallalla ollutta laittomuutta vastaan. Kirjeen presidentille vei viiden hengen seurue. Tapaamisessa Svinhufvud pyysi, että: "laestadiolaiskristityt, joita kohtaan hänellä oli syvä kunnioitus ja vilpitön luottamus, muistaisivat häntä esirukouksin". Seurueen lähtiessä Svante Vesterinen siunasi presidenttiä Jeesuksen nimessä ja veressä.[195] Myös vanhoillislestadiolaiset ovat muistaneet esivaltaa. He ovat perinteisesti lähettäneet suviseuroistaan sähkeet arkkipiispalle, hiippakunnan piispalle, Suomen presidentille ja maaherralle.[196] Myös seuroissa rukoillaan esivallan puolesta.
Toimittaja Aarno Laitisen mukaan puoluesihteeri Arvo Korsimo anoi Urho Kekkosen pyynnöstä 1950-luvulla Neuvostoliitolta rahaa lestadiolaisten käännyttämiseksi Maalaisliittoon.
Lähde: Wikipedia
Mieluummin persua kuin kepulaista. Kepulestamafia täytyy saada puretuksi. Jos ei muu auta, niin sitten vaikka persujen avulla.
Tässä oli äskettäin juttua kuntien hyväveliverkostoista ja siitä tehdystä kyselystä. Kepulaiset suhtautuivat hyvin nihkeästi kyselyyn tuosta asiasta. Miksihän?
Aika moneen tarkoitukseen näkyy kepu hakeneen rahoitusta neukuista.
Kuntia pitää olla niin paljon, että jokaiselle lestaaatille löytyy kunnanjohtajan paikka. Ja television katselu on edelleen synti.
Ja rosvo demut perii veron, vaikkei televisiota katsoiskaan.
Sellaisia on demarit, että kusettavat köyhiämme joka asiassa.
Kauheita nuo demarit.
http://freepathways.wordpress.com/2011/09/01/tolvanen/
Onko ne lestadiolaiset köyhiäkin?
Kyseisessä verossa on kyse kyllä muustakin kuin television katselemisesta.
Mutta jos lestat on niin köyhiä, että vero nakertaa, on olemassa kompensointiratkaisu. Lestathan on muutenkin eri linjoilla ev.luterilaisuuden kanssa. Erotkaa lestat kirkosta.
Lainaus.
- Kun päätös Yle-verosta viime vuoden puolella tehtiin, se aiheutti saman tien kirkosta eroamisia. Palautteiden perusteella joillakin ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa sekä kirkolle että Ylelle.
"herääkin kysymys, kuinka kauan lestadiolaisuus voi toimia kirkon sisällä eristäytyvänä herätysliikkeenä. lestadiolaisuus on aivan oma kirkkokuntansa. Miksi he eivät eroa kirkosta, kun heillä on jo valmiina omat kokoustilat, omat työntekijät, oma rahoitus, oma dogmatiikka jne.? "
Lestadiolaisuudesta ei vaan niin erota. Lahko pakottaa hylkäämän jopa omat lapsensa.
Lue lisää: http://lestadiolaisuus.vuodatus.net/blog/1881409
Minä en äänestä keskustaa.
Minä äänestän persuja.
ääni Kepulle on ääni lestadiolaispedofiileille