Kokoomus olisi Perussuomalaisille mieluisin hallituskumppani

SDP ei saa muuta kuin riitaa aikaan.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksi ei Keskusta? Hyvin yhteistyö on sujunut ainakin oppositiossa. Ei pahempia suukopuja.

Äänestä
  • Miksi ei RKP. Monikultturiset ja kielitaitoiset persut sopii hyvin herrakielipuolueen rinnalle. Olis niinsanottu HOVI-hallitus, eli herrat ja narrit.

    Äänestä

Tai kepu ja kristilliset apu puolueeks

Äänestä

Persujen ja Soinin on turha kuvitella pääsevänsä minkään puolueen kanssa hallitukseen. Persut ovat erityisesti jytkyn jälkeen suhtautuneet niin agressiivisesti kaikkiin muihin puolueisiin, että heidän turha kuvitella yhteistyön olevan mahdollista.

Persujen ainoa mahdollisuus olisi yksinkertainen enemmistö eduskunnassa. Itsensä omalla toiminnallaan paitsioon ajaneen puolueen ei näyttöjen puutteessa ole sellaista mahdollista saavuttaa.

Äänestä
  • Antaa Kataisen hallituksen epäonnistua ja hajota omaan mahdottomuuteensa ja virheratkaisuihinsa, antaa hallituksen viedä Suomi kuilun ja konkurssin partaalle. Sillä sitä kautta nykyiset hallituspuolueet - ja toisaalta keskustalainen valeoppositio - menettävät kokonaan luottamuksensa suomalaisten silmissä. Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen perussuomalaiset sanelee ehdot.

    Perussuomalaisten hallitus on kansallinen hätätilahallitus. Suomi voi pelastua vain siten, että annetaan poikkeusvaltuudet niille voimille, jotka toisin kuin muut eivät ole missään vastuussa viime vuosien väärästä politiikasta ja jotka siten eivät vielä kertaakaan ole pettäneet suomalaisia. Perussuomalaiset on Suomen viimeinen kortti.

    Ainoastaan perussuomalaiset voi taata työtä ja leipää. Perussuomalaiset on miljoonien suomalaisten ainoa toivo. Presidentti Niinistön nimittäessä Soinin pääministeriksi alkaa raskas, suuria ponnistuksia vaativa työ, mutta sitä on valmisteltu jo vuosia ja valmistellaan nytkin koko ajan perussuomalaisten aivoriihissä. Hätätilaohjelma on olemassa. Se on olemassa!

    Äänestä

Olitko peilin edessä ja saapashousut ja jatsarit jalassa kun noin uhoot? Ja tietysti henkselit joita paukuttaa?Kyllä ihmiset on jo joukolla tajuamassa että se persujen toivo on sama kuin hukkuvan oljenkorsi, yhtä pettävä.
Persuilla on suuro suu ja maha, mutta ylä ja alapää muikkuluokkaa.

Äänestä

Me kykypuolueen pojat nauretaan persuille ja ei huolita niitä edes samaan saunaan saati hallitukseen. Persuilu vaan naurattaa meitä ... hahahhaah

Meillä nimittäin on varaa ja rahaa sekä fyffee.

Heissan juu ja heip!

Äänestä
  • Joo. Haisevia persuja ei huolita mihinkään. Ainoostaan saunan taa voidaan viedä.

    Äänestä

  • killar från KOK kirjoitti:

    Joo. Haisevia persuja ei huolita mihinkään. Ainoostaan saunan taa voidaan viedä.

    Jos vasureista ja Kokoomuksesta on valittava niin tietysti Kokoomus. Mutta vaihtoehtoja voi olla muitakin kun vaalitulos on selvillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Demarit oppositioon kirjoitti:

SDP ei saa muuta kuin riitaa aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu