60 vuotta olen työläisen osassa elänyt. ja vain vasemmisto on totuuden mukaisesti etuisuuksistani taistellut, kaikkien muiden puolueiden lupaukset ovat rajoitutuneet vai vaalien alla pidettäväksi sananhelinäksi. Valitettavasti näin on.
TOTUUS
inva76
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näin se on ollut ja näin se on!
Sekä maan että työläisen on aina elettävä sen mukaan mitä varat osoittavat ja sehän vaihtelee, on huonoja ja hyviä aikoja. Siinä puolueiden tarinat eivät paljoa auta vain siitä on apua jos pystyy hankkimaan lisää työtä. Vasemmisto ei ainakaan sillä saralla ole mitenkään kunniaa niittänyt, kyllä muut ovat ne työt ja työpaikat joutuneet heille hankkimaan.
Minä olen elänyt melkein 70 vuotta työläisenä ja oppinut näköjään sinua enemmän.
Taidat olla vähän inva päästäsi jo jos et ole huomannut miten vanha vasemmisto on tuhottu ja uusi on muuttunut porvareiden nuoleskelijoiksi!
Mehän emme elä sosialismissa joten meillä saa myös ajatella. Jos entiset sosialistit ovat tulleet järkiinsä niin hyvä heille. Kyllä täällä pärjää nuoleskelematta sen olen oppinut vaatimattoman elämäni aikana.
Kun aiemmin, jos SDP luetaan vasemmistoon, vasemmiston kannatus oli noin puolet eduskuntavaaleissa niin nyt se on noin neljännes. Osa vasemmistosta on siis viisastunut, siinä lienet jopa oikeassa.
Kaikkihan meillä saavat vapaasti äänestää parhaaksi katsomaansa puoluetta ja siellä parhaaksi katsomaansa ehdokasta joten ei keltään viedä pois javascript:void(0);äänioikeutta vapaassa maailmassa, sosialismissa ehkä.