Paniikkihäiriö ja liikunta

Minulla on auttanut se etten urheile yksin vaan poikaystävän kanssa. Silloin en pelkää että saan kohtauksen kesken urheilun. Minulla kohtauksiin on liittynyt juuri hengästyneisyyden tunnetta, mutta jos on hyvässä kunnossa, niin silloin ei hengästy niin helposti ja ehkä se auttaa hengittämisen säätelyynkin. Lenkkeilyä ja kuntosalia ollaan harrastettu pari kertaa viikossa tai kerran viikossa, ja muuten jumppaan kotona telkkaria katsellessa (jumppakeppi, hyppynaru ja painot). Kotona on turvallista jumpata eikä ala hermostuttaa.

Aiemmin olin todella urheilullinen ja harrastin joukkuelajeja, mutta muutamana vuotena paniikkihäiriö oli niin paha ettei urheilu käynyt mielessäkään. Nyt mä olen kotona jumppailemalla ja crosstrainerilla pikkuhiljaa totutellut uudestaan liikunnan tuomiin kehontuntemuksiin ja kohottanut kuntoa. Alkuun mä sain kans käydä keskusteluja itseni kanssa ja muistuttaa itseäni jatkuvasti, että urheillessa nää tuntemukset ovat täysin normaaleja, eivätkä ne liity paniikkiin.

Lopulta uskaltauduin siirtyä myös ulos lenkille. Mulle paras tekniikka on ollut sellainen "safety zonella" liikkuminen. Alkuun siis valitsin tästä ihan kodin läheltä lyhyen reitin, joka on mulle tuttu ja jonka koin kulkevan turvallisen etäisyyden päässä kotoa. Aivan pikkuhiljaa olen sitten yrittänyt lähteä kasvattamaan vauhtia, kuntoani, itseluottamustani ja siten tätä " turvallista reviiriä" :)

Nyt sitten yhdistelen vaihtelevasti ulkona lenkkeilyä ja kotona treenailua 2-5x/viikko, toiveena olis että vielä joskus uskaltautuisi johonkin ryhmäliikuntaan tai joukkueeseen :)

Itselläni poikkeavasti (?) olen kokenut liikunnan auttaneen paniikkihäiriöiden esiintyvyyteen l. mitä enemmän rasitan itseäni kohtuullisesti liikunnalla, sitä paremmin saan pidettyä paniikkikohtauksia aisoissa. Jos liikkumiseen ei tule yletöntä katkoa, saatan mennä pitkäänkin ilman kohtauksia. Näin olen itse ilman lääkkeitä saanut pidettyä ahdistukseni kurissa, stressiä alennettua ja mieleni tyynenä, mikä on taas johtanut siihen, että en ole saanut paniikkikohtauksia hetkeen. Viime vuonna esimerkiksi niitä tuli useampi, kun en päässyt loukkaantumisen takia liikkumaan juuri lainkaan.

Tahdon tosin lisätä, että olemme kaikki yksilöitä. Minulla on ilmeisemmin hieman lievempi paniikkihäiriö (?) enkä koskaan ole tarvinnut esim. lääkitystä. Terapiassa käyn kyllä kohtausten takia, koska tasutalla on mm. lapsuudesta kumpuavaa ahdistusta, masennusta ja mitättömyyden tunnetta. Kärsin myös huonostä itsetunnosta.

Itselläni liikkuminen on ollut muutoinkin yhteydessä stressinsietokykyyn, masennusherkkyyteen, ahdistuksen kasvamiseen jne. Jos en pääse liikkumaan, niin olo käy sietämättömäksi. Enkä puhu nyt mistään himoliikunnasta edes, käyn hölkkäämässä koirani kanssa 5-6 krt viikossa, ratsastamassa, tanssimassa zumbaa sekä pilateksessa.

Itse koen liikunnan auttaneen huomattavasti. Alkuun oli todella vaikea aloittaa jumpat kotona tai lähteä lenkille, mutta puolisoni kanssa se kynnys pieneni ja nyt käyn jopa yksin salilla välillä.
Kohtauksia ei enää juurikaan tule ja ehkä tärkeintä en pelkää niitä enää, niin kun joskus kohtaus tulee niin se menee myös nopeasti ohi.
Vähintään kaksi kertaa viikossa jumppaan kotona tai käyn salilla ja lisäksi lenkkeilen joka päivä. Hengästyminen helpotti myös aika nopeasti, varsinkin kun onnistuin lopettamaan tupakoinnin.
Liikuntaa en kyllä uskalla enkä halua lopettaa koska koen sen auttaneen ja tekevän mulle hyvän olon.

Ps. Joskus selailin paljon näitä keskusteluja etsien jotain parannus keinoa ja nyt olen onnellinen että voin tämän vinkin antaa joka auttoi minua. En usko että monikaan joka näissä asioissa pääsee elämässä eteenpäin niin enää uudestaan tulee näihin välttämättä kirjoittelemaan ja tuskin itsekään täällä hirveästi aikaa vietän mutta tässä minun vinkkini joka minua ainakin auttoi.
Tsemppiä ja voimia kaikille!