Työväenpuolueen nokkamies sanoi aivan oikein

juha82friikki

että Suomessa ei toimi Demokratia.
Monet pienpuolueet haluaa ajaa demokratian puolesta.

11

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vladimir Putin

      Kyllä toimii. Siitä kertoo puolestaan sijoitusasiantuntijan saamat kokonaiset 6 ääntä.

    • Sekö on peruste jotta STP:n äänimäärä on varsin surkea? Toisaalta se juuri kertoo demokratian toimivan vaikka äänestysprosentti onkin sairaan alhainen. Kansa on kuitenkin saanut päättää ketkä sen asioita hoitavat ja senkin onko sillä väliä.

      Tunnen muutaman henkilöön/perheen jotka eivät ole viime kerroilla käyneet äänestämässä ja heillä on kaikki hyvin joten heidän mielestään homma hoituu ilman sitäkin vaivaa.

      Itse olen tosin sen luokan hölmö jotta vain yksi kerta on jäänyt koko aikuisikäni aikana väliin, sairastuin pahaan flunssaan juuri ennen vaalipäivää. Sen jälkeen olen aina äänestänyt ennakkoon joten yhtään ei ole väliin jäänyt. Tämä koskee kaikkia vaaleja joita on valtakunnallisesti järjestetty.

      Alhaisen äänestysprosentin syynä tuskin on vaaliväsymys, mitä se sitten lieneekään. Eivät yhdet vaalit vuodessa tai edes puolivuosittain mitenkään väsytä normaalia ihmistä. Kyse on liian hyvästä politiikasta kun kaikki on hyvin jo näinkin ja näyttää myös jatkuvan kun suurimmat työväenpuolueet taas jakoivat eturivin paikat valtakunnallisesti.

      Onneksi meillä toimii demokratia lähes viimeisen päälle! Jos joku muuta väittää hän ei näe todellisuutta.

      • sananvapaus, demokratia ei toimi. Huomaa Johan Bäckman kohu jossa Bäckman halutaan ajaa jopa pois Suomesta ja häntä vainotaan todella törkeästi.
        Bäckman ajaa hienoa asiaa eli ihmisoikeuksia!!!!!!
        Tuskin hän valehtelisi tästä Venäläisestä naisesta joka asuu Suomessa jolta lapsi vietiin ilman järkevää syytä ja että Suomessa paljon syrjitään Venäläisiä kaikin eri tavoin.
        ja sitten kun jotkut loihde lausumaan netissä tai mediassa tämän rtyylisistä niin johan on oikein kunnon "turpakäräjät".
        Aina on nähty se DSuomessa että jos täällä on joku arka asia tai ollaan selvästi eri mieltä jostain niin heitä syrjitään ja tärkeimmät asiat päätetään nykyään eljän seinän sisällä kysymättä kansalaisilta lupaa.
        Mm Kokoomus haluaa nyt Suomen vievän kohti Natoa ja he ns kusee kansalaisia silmiin.

      • juha82friikki kirjoitti:

        sananvapaus, demokratia ei toimi. Huomaa Johan Bäckman kohu jossa Bäckman halutaan ajaa jopa pois Suomesta ja häntä vainotaan todella törkeästi.

        täällä ei oo siis sananvapautta koska jos sanot jotain radikaalia niin sinut tuomitaan heti mutta esim Venäjän mediassa on paljon värikkäämpää.
        Suomessa toisinajattelijat "viedään ns saunan taa" eikä heitä arvosteta ollenkaan.

      • exx
        juha82friikki kirjoitti:

        Ei tosin omassa elämässään toimi venäläisen ex vaimonsa asiassa kuten väität aja demokratiaa

      • Koroljov
        juha82friikki kirjoitti:

        täällä ei oo siis sananvapautta koska jos sanot jotain radikaalia niin sinut tuomitaan heti mutta esim Venäjän mediassa on paljon värikkäämpää.
        Suomessa toisinajattelijat "viedään ns saunan taa" eikä heitä arvosteta ollenkaan.

        "täällä ei oo siis sananvapautta koska jos sanot jotain radikaalia niin sinut tuomitaan heti"

        Myös suomalaisen median keskitetty omistus on skandaali.

        "mutta esim Venäjän mediassa on paljon värikkäämpää."

        Kuten Venäjän asiantuntija Timo Vihavainen on todennut, nyky-Venäjällä ei tunneta länsimaista poliittista korrektiutta. Venäjän mediassa näyttäytyy kaikkien mielipiteiden kirjo vapaana itse- ja jälkisensuurista. Venäjällä on mahdollista keskustella kaikista niistä aiheista, jotka Suomessa ja muualla lännessä ovat tabu. 2010-luvun Suomi on propagandavaltio, yhden virallisen totuuden ja yhden ainoan vaihtoehdon maa. Suomi on itse kaikkea sitä mistä suomalaiset syyttävät Venäjää.

    • Jokatapaukses anyway nää pienimmät puolueet on jopa parempia kuin isoimmat puolueet mut kansalaiset on "tyhmiä" koska eivät ymmärrä äänestää näitä oikeasti parempia.
      (=
      Ei ole edes provo minulta vaan jokseenkin totuus, fakta asia.

    • Tai sitten Suomen kansa on niin pirun Kokoomuslaista väkeä ja näitä Kokoomuksen kylmiä arvoja arvostetaan täällä Suomessa.
      Kokoomus on ns IN ja on coolia olla Kokoomuslainen rikas ja mm se yksi imelä Kokoomusmainos I love kok jossa vähäpukeiset naiset tissit töröllään.....
      Kokoomuksessa on toki hyvääkin mutta väitän että tämä Suomalainen työväenpuolue on parempi ja myös järkevämpi kokonaiskuvassa.
      Kokoomus keskittää kaiken ansion vain rikkaille.
      Liikaa keskittävät kaiken yrityksille ja sitten vain rikkaimmat käyttää näitä todella kalliita palveluita, yksityisyrityksiä.
      Kokoomus haluaa karsia maastamme pois peruspavelut, kaupunkien ja kuntien duunit.
      On siinä osin ideaakin koska pitää tehdä säästöleikkauksia.
      Mutta sitten taas SDP ei ole oikein järkevä kun tää Jutta Urpilainen höpöttää että ei saisi yksityistää.
      Minusta Keskusta jokseenkin on järkevin tässä linjassa koska he haluaa ihmisten perustavan yrityksiä mutta samalla puhuvat peruspalvelujen puolesta.

      Kokoomuksen linjalla jossa ne lakkauttaa poliisin virkoja niin väkivalta vain lisääntyy.
      Missä järki?
      Ja sitten ollaan vähentämässä ambulanssikuskien määrää.
      Missä järki????
      Tehkää parempia leikkauksia.
      Työväenpuolue osaisi tehdä niitä jos saisi enemmän valtaa.
      Keskusta on kuitenkin tässä kingi,sanoisin.

      Kokoomus myös ajaa kuntaliitoksia mut empä oikein tiedä.
      Lopulta se voi olla aivan sama tehdäänkö vaiko eikö tehdä tai täysin turhaa jos ei saa sillä tavalla säästöjä yhtään enempää.
      Kaikki kuitenkin keskitettäisiin keskustaan, yhrteen paikkaan, se menisi ehkä siihen ja palvelut katoaisi.

      kokoomus haluaa Tasaveron joka suosii rikkaita.
      Se kertoo jo kaiken.
      Kokoomus on taas matalien verojen kannattajia ja tässä asiassa olen kokoomuksen linjoilla että parempi matalammat verot kuin korkeat verot.

      • Koroljov

        "kokoomus haluaa Tasaveron joka suosii rikkaita."

        Venäjällä tasavero jo on, ja siitä huolimatta Putinin aikana Venäjän keskiluokka on kasvanut ja vahvistunut toisin kuin Suomen keskiluokka, joka on koko ajan kurjistumassa ja kohta kenties jo murtumassa ja vajoamassa kurjallistoksi.

      • Koroljov kirjoitti:

        En tiedä mihin luokkaan kuulun muttei minulla taloudellisesti ainakaan mitenkään huonosti mene. Eläke tulee maksupäivinään, asunto on velaton ja vararahastoakin kokosin 40 vuotta joten on mistä ottaa.

        Jos menee huonosti niin kannattaa katsoa peiliin, onko tullut tehtyä mitään sen hyväksi jotta asiat olisivat paremmin? Miten meni koulussa, entä ammattiopinnoissa jne.? Oletko innokas töihin vai onko työ pakkopullaa? Nuo nyt kannattaa ensin katsoa ja tehdä parannus. Esim. ammattikorkeassakin on aikuiskoulutusta ja iltakursseja joilla pääsee eteenpäin.

        Jos on itse mokannut niin ei yhteiskuntaa kannata syyttää!

    • yhteityö

      Toimii mikä toimii pulitarinen vapaus voin mennä senatintorille huutamaa
      kukaan ei korvaansa edes kallista ei edes suopo .Mutta minulla ei ole missään julkisessa tiedoitusvälineessä tuoda mielipidettäni esiin tällä kirjoituksella ei
      ole kovin kauas kantoa sanompa mitä olen mieltä. Kun pinokkio tai s-lipparilla
      on wasiton terveisiä toimittajat oikein kirmaisevat heidän jäljessä lausuntoja
      pyytämässä. kuka omistaa suomen tiedon välityksen ne ovat kokoumuksen lähi-
      piiristä myös koskee yleä,kenen hallussa on opetus armeija,kirkko,kuka johtaa
      valtiollista polissia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe