Syvin alastomuus

Johannes Linnankoskea:

YHTEISKUNNAN KUOKKAVIERAITA.

Suuri osa ihmisistä ihailee ”helppoja päiviä” ja kammoo ”raskasta” työtä.

Moni helläsydäminen vanhin koettaa ohjata lapsensa niin helppotöiselle tulevaisuuden uralle kuin suinkin mahdollista: ”työ ei ole mitään herkkua”. Varsinkin talonpoikain ja alempisäätyisten harras halu on saada lapsistaan jotakin ”parempaa”, valmistaa heille helpommat päivät kuin isällä ja äidillä on ollut.

Nämä helppojen päivien etsijät unohtavat, ettei työllä ole mitään eroa ja ettei mikään työ ole ”helpompaa”, jos nimittäin se vain kunnollisesti tehdään. He unohtavat, ettei ”herrain päivät” ole ollenkaan sen helpompia kuin ”talonpoikain päivät”. Helppoja ovat ainoastaan niiden päivät, jotka eivät viitsi mitään tehdä.

Mutta ovatko ne itse asiassa helppoja ja onnellisia?

Eivätpä suinkaan. Ihminen karkotettiin paratiisista työtä tekemään – ja ainoastaan työtä tekemällä hän jälleen löytää paratiisin. Ainoastaan ”otsamme hiessä” työskennellen me olemme onnellisia, olipa työalamme mikä tahansa.

Moni kuvittelee yhteiskunnallisen onnellisuuden perustuvan siihen, että kaikki saavat jokseenkin saman aseman yhteiskunnassa, s.o. hyvän aseman. Mutta hän etsii mahdottomia, saavuttamattomia; yhteiskunnallisen onnellisuuden perustus on, että jokainen saa oman paikkansa yhteiskunnassa ja että hän täyttää tämän paikkansa mahdollisimman hyvin.

Rikkaat vanhemmat sanovat usein: meillä on Jumalan kiitos sen verran varoja, ettei meidän lastemme tarvitse sitä ja sitä tehdä, niin raskastöiselle alalle antautua, he elävät korolla ja ennen kootulla omaisuudella.

Mutta nämä hyväsydämiset ihmiset unohtavat, että kunkin ihmisen elämälle antaa merkitystä ainoastaan hänen oma työnsä, raskas ja vaivalloinen. He unohtavat, että se, joka elää vanhempiensa ja esi-isäinsä kokoamasta pääomasta, itse toimittamatta mitään virkaa tahi ammattia, hän kuluttaa ihmiskunnan pääomaa, hän ottaa mitään antamatta, hän on ihmiskunnan kuokkavieras, epäkelpo tyhjäntoimittaja.

Meidän aikamme ilahduttava pyrkimys on omistaa sivistystä, tietoa ja taitoa. Mutta suuri osa tekee tämän, ei kehittyäkseen taitavaksi ja hyödylliseksi yhteiskunnan työmieheksi, vaan saavuttaakseen ”helpon” ja ”arvokkaan” aseman.

Ja kun he eivät sitä asemaa heti saavuta, kun paistetut kananpojat eivät lennä suoraa päätä heidän suuhunsa, istuvat he jouten kamareissa odottaen arvonsa mukaista asemaa.

Hekin ovat ihmiskunnan kuokkavieraita. He ottavat ihmiskunnalta sivistyksen lahjan maksamatta tästä lahjasta takaisin tunninkaan hyödyllistä työtä.

Työ, raskas työ, otsasta hikeä pusertava työ on ihmiskunnan onnellisuuden perustus. Kaikki sen karttajat, kaikki helppojen päivien etsijät ovat ihmiskunnan kustannuksella eläviä kuokkavieraita.

Ihmisen arvo, hänen elämänsä merkitys riippuu kokonaan siitä, mitenkä hän tämän suorittaa. Se ei riipu työn laadusta, vaan siitä tunnollisuudesta, millä kukin työ suoritetaan.

Ei yksi työ ole ”suurta” eikä toinen ”pientä”, kaikki työt ja tehtävät ovat ”suuria”, kun teemme ne niin, kuin muuan puhuja sattuvasti sanoo, että muurari panee omantuntonsa jokaiseen tiilikiveen”.

Johannes Linnankoski

Vähä Katkismuksessaan Johannes Linnankoski kirjoitti Draamasta.

1. Puhdistaa, jalostaa, vapauttaa!
2. Ihmisen elämänarvoituksen edessä, korkeuksissa, syvyyksissä, viiltävissä ristiriidoissa, rohkeimmissa pyrkimyksissä.
3. Näytelmä on kuva, ei pohtelua tai käsitteitä – runoelma, ei vain näytelmä.
4. Sielunelämän, sisäisen maailman paljastus.
5. Todellinen traagillisuus: ihminen asettuu luontoa vastaan.
6. Pääpaino suunnitelman kokonaisuudella.
7. Vuoropuhelu aina mieltäkiinnittävää, odottamattomia, hämmästyttäviä vulkaanisyöksyjä.
8. Syvälle, ei leveälle!

Tekijän suhteesta aikaan ja yleisöön hän kirjoitti:

1. Runoilijalla koko aikakauden hermot, elää ajassaan, vaikuttaa aikaansa.
2. Iskeä aikansa sydämeen.
3. Ei itsensä paljastamista, vaan yhteiskuntansa tunteitten ja toiveitten.
4. Unohtakoon itsensä! Puhtaasti inhimillistä, yleisinhimillistä.
5. Koko yleisöä varten, ei kaunosieluja.
6. Asia, aate, ei miellyttävyys, yleisö.
7. Yleisön täytyy tuntea teos omakseen.
8. Ei valittaa ajan turmelusta, vaan ruoskia.
9. Ei sanoa kaikkea, ei selittää, vaan johtaa tahtomalleen tielle.

Marika Vaara


Ote Johannes Linnakoskea. Yhteiskunnan kuokkavieraat.

Kiitän vahvasta tulkinnasta,jonka saloissa totuuden siemen.
Sille on paikkansa tässäki ajassa,sillä "totuus ei tulessakaa pala"


Pakkasaamussa liisa