MOT

Kyllä jäi eilisestä mot ohjelmasta paha mieli 102 vuotiaan vanhuksen puolesta, jonka oli ohjelman lopuksi ärähdettävä koko katsojakunnan edessä, ettei enää haluaisi kärsiä. Kauheeta vanhan ihmisen nöyryyttämistä. Monessa muussa kulttuurissa vanhuksia arvostetaan ja kunnioitetaan. Kyllä suomi on tässäkin suhteessa ala-arvoinen kehitysmaa.
5201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sen sijaan, että asiat pantaisiin kuntoon, puolueet kiistelevät siitä, kuuluuko homma kunnille vai saako sen ulkoistaa yksityisille. Kiistan aikana ihmiset sitten sinnittelevät satavuotiaiksi yksikseen. Tänään juuri sanottiin uutisissa, että asiassa kiistelevät kokoomus ja demarit edelleen, eikä valmista tule.
Sosiaali- ja terveysuudistus, hohhoh, tulosta ei synny.
Uudistusta on ruvettu suunnittelemaan vuosi sitten, sanotaan justiinsa aamuteeveessä. Eikö muka vanhuksia ja sairaita ole aikaisemmin ollut?

Tämän palstan kirjoittajilla on vielä parikymmentä vuotta aikaa odottaa. Saapi sitten nähdä tuleeko muutosta meidän elinaikanamme.

Ollaankohan asille todella etsimässäkään mitään ratkaisua?

Äänestä
  • Eiköhän se mene niin, että vähän kaikki pikkuhiljaa yksityistetään, mutta sitä ei ennen vaaleja voi sanoa ääneen, vaan pelataan aikaa ja poliittista peliä- Veroparatiisiyhtiöt ovat jo kiinnostuneita myös lasten huostaanottojen järjestämisestä ja kohta jo kai vankeinhoitokin on Mehiläisen tai jonkun attendon huolena.

    Äänestä

  • llllkkkkk kirjoitti:

    Eiköhän se mene niin, että vähän kaikki pikkuhiljaa yksityistetään, mutta sitä ei ennen vaaleja voi sanoa ääneen, vaan pelataan aikaa ja poliittista peliä- Veroparatiisiyhtiöt ovat jo kiinnostuneita myös lasten huostaanottojen järjestämisestä ja kohta jo kai vankeinhoitokin on Mehiläisen tai jonkun attendon huolena.

    Ruotimummo systeemi tulossa.. osin jo tullutkin takaisin, kuka halvimmalla hoitaa sille mummo/pappa työnnetään hoitoon. Hoidon tasosta ei kukaan puhu yhtään mitään.

    Menis ministerit mitään etukäteen ilmoittamati ihan tav arkipäivänä ja yks kaks yllättäen johonkin yksityiseen vanhustenkotiin mistä kunnat ostaa hoitopaikkoja, niin näkisivät sen karmean todellisuuden kun mikään ei saa maksaa mitään.

    Äänestä

Aivan järkyttävää katsottavaa, ja me elämme kuulemma hyvinvointivaltiossa?? Näin vaalien alla ehdokkaat kilvan lupailevat yhdeksän hyvää..ja resursseja/varoja sinne sun tänne. Ohjelman jälkeen kyllä alkoi tapahtua, kumma kyllä.
Ihminen, yli 100-vuotias ja tuollaista sairasta pompottelua. Hävetkää päättäjät ja asioista vastuussaolevat.

Äänestä

Suomi ostaa ohjuksia Saksasta. Parempi olisi laittaa nekin rahat kunnollisiin mummojen imukykyisiin vaippoihion. Niille kun olisi käyttöäkin, ettei lätäköissä pidettäisi. Eli tarkoittaa ihmisarvonmukaiseen hoitoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


llllllllllllllkkkkkk kirjoitti:

Kyllä jäi eilisestä mot ohjelmasta paha mieli 102 vuotiaan vanhuksen puolesta, jonka oli ohjelman lopuksi ärähdettävä koko katsojakunnan edessä, ettei enää haluaisi kärsiä. Kauheeta vanhan ihmisen nöyryyttämistä. Monessa muussa kulttuurissa vanhuksia arvostetaan ja kunnioitetaan. Kyllä suomi on tässäkin suhteessa ala-arvoinen kehitysmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu