Olen ollut avoliitossa 13 vuotta, ikää reilusti 30. Mieheni on 2 vuotta vanhempi. Hän tekee paljon töitä, on siis paljon kotoa pois, ja kotona ollessaan lähinnä nukkuu. En ole tuntenut häneen intohimoa pitkään aikaan, en ole hyvä avovaimo ja halukas. Meillä ei ole paljon enää mitään yhteistä, ei yhteistä lomaa tai edes puheenaihetta. Hän ei ole tähän päivään mennessä halunnut kanssani naimisiin, aina joku syy siirtää asiaa. Istumme eri sohvilla, eipä ole läheisyyttä suhteessamme. Jos joskus ehdimme johonkin yleiselle paikalle yhdessä, välissämme on reilu hajurako, hän ei osoita tunteitaan julkisesti.
Normiarki menee ok, raha-asiat ok, uusi omakotitalo ynnä muuta. Vapaaehtoisesti lapsettomia. Olen kuitenkin viime aikoina tuntenut oloni yksinäiseksi, yleensä viihdyn miesseurassa, eikä avopuolisoni ole totta puhuen koskaan uskonut että en pettäisi häntä, olenhan pettänyt kaikkia edellisiäkin, tosin he olivat "vain poikaystäviä". Oikeastaan minulla ei ole tosi ystäviä ollenkaan.
Kesällä lenkkeilin koirani kanssa paljon. Kun kerran töihin mennessä pysähdyin bensatankille, luokseni tuli mies ja jäi juttelemaan. Ajattelin, että mikähän mies tuokin on, mutta kun kohtelias olen, jäin juttelemaan. Siitä muutama päivä tapasimme taas ollessani lenkillä, hän oli duunissa siinä lenkkipolun varrella. Pysähdyin juttelemaan hänen kanssaan, koska hän vaikutti mukavalta, ja suoraan sanottuna oli helvetin hyvännäköinen, vaikkakin minua jonkun verran vanhempi. Olin jäämässä lomalle, ja koska olimme muutaman viikon tervehtineet ja hieman flirttailleet toisillemme, ajattelin kokeilla kepillä jäätä, ja kerroin lähteväni lomalla autolla reissuun yksikseni. Hän antoi puhelinnumeronsa. Tapailimme varmaan 1,5 kk salaa jossain lenkkipolun varrella, tai ajoimme autoilla syrjään keskustelemaan. Viihdyimme yhdessä todella hyvin.
Asiat johti toiseen, ja tunsimme valtavaa intohimoa, ja seuraavaksi löysimme toisemme samasta sängystä. Hän on 10 vuotta vanhempi, meillä on helvetin hienoa seksiä ja muutenkin mukavaa yhdessä, näemme hänen kämpillä, hän ei asu paikkakunnalla. Kaipaan häntä koko ajan, olen naisena aivan valmista kamaa jo siitä, että kuulen hänen äänensä puhelimessa. Haluan häntä koko ajan, tämäkin ilta on helvetillinen kun emme näe. Hän osaa antaa hellyyttä ja tuntuu hyvältä olla hänen kanssaan.
Olemme tunteneet usean kuukauden ajan, ja olen sanonut, että jos hänet saan, menen vaikka naimisiin. Haluaisimme olla yhdessä, mutta minä en osaa lopettaa avoliittoani. Jokin arveluttaa, pahiten se, että en haluaisi luopua kodistani. En pysty tätä yksin lunastamaan, ja uuden miehen kanssa oman kodin lunastaminen tuntuu liian suurelta riskiltä.
En tiedä kuuntelenko järkeä vai sydäntä. Kun olen tämän vanhemman miehen kanssa, en edes kaipaa kotiin, mutta kun tulen kotiin, en halua luopua tästä kodista, vaikka kaipaankin miestä koko ajan. Tiedän kiintyväni tavaroihin, olen materialisti. Vaikka saisin varmasti uuteen kotiini kaiken mitä haluan, pelkään, että kaipaan tätä nykyistä kotia. Olen ehdottanut avokilleni, että eletään kumpikin omaa elämää, mutta maksetaan vaan velkoja pois, ei käynyt. Hän epäilee kyllä jotain, mutta ei sano mitään.
Kuuntelenko sydäntä, särjen avokin sydämen ja lähden, vai jäänkö järkiliittoon, joka on kylmä, mutta siinä on helppo olla taöoudellisesti ja muutenkin.
Normiarki menee ok, raha-asiat ok, uusi omakotitalo ynnä muuta. Vapaaehtoisesti lapsettomia. Olen kuitenkin viime aikoina tuntenut oloni yksinäiseksi, yleensä viihdyn miesseurassa, eikä avopuolisoni ole totta puhuen koskaan uskonut että en pettäisi häntä, olenhan pettänyt kaikkia edellisiäkin, tosin he olivat "vain poikaystäviä". Oikeastaan minulla ei ole tosi ystäviä ollenkaan.
Kesällä lenkkeilin koirani kanssa paljon. Kun kerran töihin mennessä pysähdyin bensatankille, luokseni tuli mies ja jäi juttelemaan. Ajattelin, että mikähän mies tuokin on, mutta kun kohtelias olen, jäin juttelemaan. Siitä muutama päivä tapasimme taas ollessani lenkillä, hän oli duunissa siinä lenkkipolun varrella. Pysähdyin juttelemaan hänen kanssaan, koska hän vaikutti mukavalta, ja suoraan sanottuna oli helvetin hyvännäköinen, vaikkakin minua jonkun verran vanhempi. Olin jäämässä lomalle, ja koska olimme muutaman viikon tervehtineet ja hieman flirttailleet toisillemme, ajattelin kokeilla kepillä jäätä, ja kerroin lähteväni lomalla autolla reissuun yksikseni. Hän antoi puhelinnumeronsa. Tapailimme varmaan 1,5 kk salaa jossain lenkkipolun varrella, tai ajoimme autoilla syrjään keskustelemaan. Viihdyimme yhdessä todella hyvin.
Asiat johti toiseen, ja tunsimme valtavaa intohimoa, ja seuraavaksi löysimme toisemme samasta sängystä. Hän on 10 vuotta vanhempi, meillä on helvetin hienoa seksiä ja muutenkin mukavaa yhdessä, näemme hänen kämpillä, hän ei asu paikkakunnalla. Kaipaan häntä koko ajan, olen naisena aivan valmista kamaa jo siitä, että kuulen hänen äänensä puhelimessa. Haluan häntä koko ajan, tämäkin ilta on helvetillinen kun emme näe. Hän osaa antaa hellyyttä ja tuntuu hyvältä olla hänen kanssaan.
Olemme tunteneet usean kuukauden ajan, ja olen sanonut, että jos hänet saan, menen vaikka naimisiin. Haluaisimme olla yhdessä, mutta minä en osaa lopettaa avoliittoani. Jokin arveluttaa, pahiten se, että en haluaisi luopua kodistani. En pysty tätä yksin lunastamaan, ja uuden miehen kanssa oman kodin lunastaminen tuntuu liian suurelta riskiltä.
En tiedä kuuntelenko järkeä vai sydäntä. Kun olen tämän vanhemman miehen kanssa, en edes kaipaa kotiin, mutta kun tulen kotiin, en halua luopua tästä kodista, vaikka kaipaankin miestä koko ajan. Tiedän kiintyväni tavaroihin, olen materialisti. Vaikka saisin varmasti uuteen kotiini kaiken mitä haluan, pelkään, että kaipaan tätä nykyistä kotia. Olen ehdottanut avokilleni, että eletään kumpikin omaa elämää, mutta maksetaan vaan velkoja pois, ei käynyt. Hän epäilee kyllä jotain, mutta ei sano mitään.
Kuuntelenko sydäntä, särjen avokin sydämen ja lähden, vai jäänkö järkiliittoon, joka on kylmä, mutta siinä on helppo olla taöoudellisesti ja muutenkin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
surullista maski naamalla pelleilyä ja viattomia palaa
vaikee tilanne,lopettaisin vanhan suhteen"nätisti" ja sit lähtisin paremman kelkkaan. täällä eletään vaan kerran. t.mies.
Sitä juuri oon ajatellut, että elän kuitenkin vain kerran. Eihän avomieheni minua oikeasti enää rakastakaan, jos haluaisi oikeasti olla yhdessä lomalla, saisi sen järjestettyä. Tai jos haluaisi naimisiin, ei aika ole siinä este. En halua suuria häitä, 20 hlöä riittäisi, kirjoittaisin avioehdonkin, mutta ei. Kuulemma sitten muutaman vuoden päästä voi pitää lomaakin, mutta tässä työtilanteessa ei. Hah.
Meillä töissä jo kyselevät, että milloinka olet viimeks ukkos nähnyt, 3 viikkoa sittenkö? Nyt alkaa olla se kolme viikkoa sitten, kun oli kotona enemmän kuin muutaman tunnin illasta. Olen tähän asti sanonut, ja uskonut itsekin, että en voi elää hänen kanssaan, jos käydään töissä 7-15.30 ja illat ja lomat kaikki yhdessä. Ei me oltais oltu vuosiin yhdessä, jos yhteistä aikaa olisi enemmän. Mutta nyt, kun joku kysyy mites ukkos on kotona ollut, ja sanon, että ei haittaa jos ei aina ookaan kotona, niin en enää usko siihen itsekään.
Kaipaan toista ihmistä rinnalle. Lenkille, leffaan, kauppaan, viereen nukkumaan. Voi helvetti, pitääkö minun loppuelämä käyttää siihen, että odotan jotain työnarkomaania kotiin? Kun se soittaa kahden tunnin välein, ettei pääse vieläkään tulemaan.
Olen yrittänyt vuosia puhua, että ottaisi ja etsisi itselleen uuden naisen. Ehtisi saada vielä vaikka lapsia, kun minä en niitä tee kenenkään kanssa. Sellaisen, joka olisi hänen sisaruksilleen ja ystävilleenkin mieleinen. Oikeasti oon tyrkyttänyt vaikka kenen matkaan, ehdottanut, että kirjoita noille morsiamille maajussi ohjelmaan. Mitä vaan, että jättäisi minut. Kun en siihen itse pysty.
Yhteiselo alkaa olla niin kylmää, että ehkä jossain vaiheessa jättääkin. Ei nähdä, ei soitella. Muiden mielestä kuulemma yhä rakastaa minua.
Rehellisesti sanottuna, monikin mies olisi kiinnostunut jakamaan elämänsä kanssani. Miksi tuo yksi sitten ei koskaan tajunnut, kun vuosia oon sanonut, että älä pidä minua itsestäänselvyytenä, ehkä en joku päivä olekaan paikalla, jos en saa hänen kanssaan eläessäni sitä mitä kaipaan. Toista ihmistä arkeen, edes välillä.
Tyypillinen suomalainen nainen.Ei kanttia erota ennenkuin on hommanut varamiehen.Lehmä oot ja tulet aina olemaan.
Nainen:sä kuuntelet mahdollisesti nyt vain yläpäätäsi, vaikka kuvittelet alapään äänen sydämen ääneksi, onneksi sinulla on myös yläpään ääni :)
Olet ollut läheisyyden puutteessa, eikä pettäminen ole mikään ihme, suoranainen ihme ettet pettäisi tuossa tilanteessa, mutta, älä ole vihainen, nyt sinä voit etsiä miestä samalla muistakin kun tuosta vanhasta äijän käppyrästä joka tod. näk. haluaa sulta vain pimperoa!älä ole vihainen tästäkään, vaan tapaile muita miehiä jos kolahtaisi, sitten otat eron kun sulla on voimia siihen ja itseluottamusta.Jokaisen vastaantulevan lenkkeilijän sänkyyn en suosittele sinua hyppäämään, sinulle voi ola turvallisen avioliiton jälkeen järkytys millaisia vapaita miehenkuvatuksia on enää tarjolla, eronneissakin on miehiä moneen lähtöön ja eroon ollut usein syynsä!!!Luulen että tunnet kiintymystä tuota vanhempaa miestä kohtaan, älä hätiköi silti hänen kanssaan.Kun pääset miehen makuun voi olla jopa niin että sinulla tuon kuolleen avioliiton jälkeen sopisi esimerkiksi nuorempi mies!Kuka tietää..
Niinpä. Ei tämä vanhempi mies mikään äijänkäppyrä ole, vaan ikäisekseen nuorekas. Minulla ja hänen nykyisellä naisellaan on ikäeroa 15 vuotta, ja tiedän kyllä, että olen aika herkku, onhan hän sen sanonutkin.
Yhdelle ihmiselle olen uskoutunut asiassa, ja hän on sanonut, että ei ihmettele, jos haen muualta sitä mitä en kotoa saa. Tuomitkaa vaan.
Elämäni on todella turvallista nyt. Raha-asiat ovat kunnossa, olen tehnyt niiden suhteen 5-vuotissuunnitelman, johon kuuluu muun muassa auton osto yhdessä avokkini kanssa. Laina-asiat rullaa paremmin kuin hyvin, lisälyhennyksiä tehdään koko ajan, että päästään lainasta eroon. Avokkini ei töiltään ehdi edes juomaan, ja jos saunailta kavereiden kesken yllättää, poistun kaupungista enkä edes halua tietää illasta mitään.
Jos lähtisinkin tämän uuden miehen mukaan, hän todennäköisesti lupauksista huolimatta ei pystyisi olemaan dokaamatta. Olen sanonut, että ketään en halua enkä pysty muuttamaan, että tahto pitää lähteä itsestään, eikä tässä kannata lähteä huijaamaan minua sen enempää kuin itseään, ettei uusi yhteiselämä lopu lyhyeen ja kumpikin jää katumaan. Meillä on todella avoin ja luottamuksellinen suhde avomieheni kanssa. Hoidan kaikki raha-asiat, myös hänen ja hänen omilla pankkitunnuksillaan. Moni ajattelee, että kusetan rahaa, mutta niin ei ole. Raha-asioissa olen aina rehellinen, vaikka muuten petänkin. Uuden miehen kanssa rahasta ei tulisi olemaan puute, mutta kaikkien asioiden hoitaminen olisi vaikeampaa. Olen tottunut parisuhteessa siihen, että kaikki asiat hoidetaan ja sovitaan yhdessä, mutta tämä vanhempi mies ei ole sellaiseen tottunut.
Olen kysynyt monesti, että jos lähden ja eroan avoliitosta, mihin minun elämäni tämän uuden miehen kanssa muuttuisi. Sanoi, että todennäköisesti ei mihinkään. Ehkä saisin aikani hellyyttä, ja sekin suhde alkaisi jossain vaiheessa hiipumaan.
En ymmärrä ihmisiä, jotka pystyvät olemaan yhdessä kymmeniä vuosia. Ehkä he juoksevat vieraissa. Kaipaan itse sitä rakastumisen ja rakastamisen tunnetta, että en voisi kuvitellakaan eläväni yhden ihmisen kanssa koko elämää. Tai sitten en ole koskaan tavannut sitä oikeaa. Tuskin koskaan tapaankaan.
Ei tämä uusi mies mikään ainoa vaihtoehto ole. Tiedän erään reilun 40v. miehen olevan kiinnostunut minusta, ja tunnen kieltämättä kiinnostusta häneen. Ongelma on, että olemme samasta isosta työpaikasta, ja hän sai vasta lapsen naisen kanssa, ja on vasta hetki ennen sitä eronnut avioliitostaan. En uskalla lähestyä häntä, vaikka molemminpuoliset katseet kertovat, että ehkä kannattaisi yrittää. Eikä tämä mieskään ainoa vaihtoehto ole...
En tiedä, mikä minussa vetää miehiä puoleensa, ehkä saan tältä vanhemmalta mieheltä niin paljon hellyyttä, läheisyyttä huomiota ja seksiä, että suorastaan hehkun. Eräs työkaveri kysyi, että mitä minulle on tapahtunut kesän aikana, kun suorastaan hehkun. Jotain hyvää on kuulemma tapahtunut, sen näkee minusta selvästi. En voinut sanoa mitä kesällä tapahtui....
Olen keittänyt muutamassa kuukaudessa itselleni sellaisen liemen, etten siitä hukkumatta selviä.
Olen miettinyt, että jos ajattelisin vain kylmän viileästi järkevästi, lopettaisin suhteen ja jatkaisin elämää samaan malliin vielä sen 5 vuotta, että ei olisi enää velkaa. Ei sitä nytkään paljon ole, mutta minun mielestä liikaa.
Tuskin kuitenkaan pystyn suhdetta lopettamaan, olenhan lehmä niinkuin joku kommentoi.
Odotan, että avomies lähtee pikkujouluilemaan ja löytäisi sieltä rakkauden. Hän ansaitsisi sen.
on tuskainen, käy harhaan.