Mikä on elämän ensimmäinen merkittävä virstapylväs? Koulun aloittaminenko? Se oli jännittävää ja pelottavaakin, kun yhtäkkiä pitikin olla iso! Sen tunnelman olen muistanut halki elämäni.
Nyt on edessä eläkkeelle jääminen, ensi kuun alusta. Koen aika samanlaisia tunteita kuin aloittaessani opintien, jännittää ja vähän pelottaakin, kun yhtäkkiä pitääkin osata olla itsekseen! Työympäristö on merkittävä asia, sen kohdalle jää joka päivä 8 tunnin aukko? Vaikka työ on ollut aika itsenäistä puurtamista enkä muutenkaan ole perin seurallinen, tuo aukko vähän kammottaa minua.
En halua työntää kammoani pois ryhtymällä harrastamaan päättömästi tyhjän ajan täyttämiseksi, kyllä tämä asia pitää miettien kohdata ja rakentaa elämälle uusi runko ja päivien kulku ihan rauhassa.
Viimeinen omaiseni poistui elämästä vuosi sitten. Lapsia on, asuvat niin kaukana ettei kovin usein voi käydä. Eronnut olen aikoja sitten. Tunnen että eläkkeelle jäämisen myötä olen irrallinen tällä paikkakunnalla. Aika ajoin olen ennenkin aikonut muuttaa pois, mutta ensin oli tehtävä monta asiaa, koulutettava lapset, hoidettava vanhukset, työkin pitänyt kiinni kun vanhemmiten ei ole helppo työpaikkaa vaihtaa. Tuntuu oudolta kun mikään ei sido, mitään ei ole pakko ottaa huomioon. Tosi outo tilanne, sitä yksin mietin paljon.
Entä te muut? Millaisia ratkaisuja ja uudistuksia mahdollisesti teitte? olivatko ne kantavia ja onnistuneita? Oletteko tyytyväinen tähän hetkeen vai kadutteko jotakin tehtyä muutosta? Olisi mukava kuulla ja keskustella, ihan yleisellä tasolla, miten
asiat ovat vaikkapa muutama vuosi eläkkeelle jäämisen jälkeen. Itse olen 62 v ja monella tavalla koen, että elän elämän parasta- tai ainakin hyvää aikaa!
Toivoisin keskustelua tästä!
Nyt on edessä eläkkeelle jääminen, ensi kuun alusta. Koen aika samanlaisia tunteita kuin aloittaessani opintien, jännittää ja vähän pelottaakin, kun yhtäkkiä pitääkin osata olla itsekseen! Työympäristö on merkittävä asia, sen kohdalle jää joka päivä 8 tunnin aukko? Vaikka työ on ollut aika itsenäistä puurtamista enkä muutenkaan ole perin seurallinen, tuo aukko vähän kammottaa minua.
En halua työntää kammoani pois ryhtymällä harrastamaan päättömästi tyhjän ajan täyttämiseksi, kyllä tämä asia pitää miettien kohdata ja rakentaa elämälle uusi runko ja päivien kulku ihan rauhassa.
Viimeinen omaiseni poistui elämästä vuosi sitten. Lapsia on, asuvat niin kaukana ettei kovin usein voi käydä. Eronnut olen aikoja sitten. Tunnen että eläkkeelle jäämisen myötä olen irrallinen tällä paikkakunnalla. Aika ajoin olen ennenkin aikonut muuttaa pois, mutta ensin oli tehtävä monta asiaa, koulutettava lapset, hoidettava vanhukset, työkin pitänyt kiinni kun vanhemmiten ei ole helppo työpaikkaa vaihtaa. Tuntuu oudolta kun mikään ei sido, mitään ei ole pakko ottaa huomioon. Tosi outo tilanne, sitä yksin mietin paljon.
Entä te muut? Millaisia ratkaisuja ja uudistuksia mahdollisesti teitte? olivatko ne kantavia ja onnistuneita? Oletteko tyytyväinen tähän hetkeen vai kadutteko jotakin tehtyä muutosta? Olisi mukava kuulla ja keskustella, ihan yleisellä tasolla, miten
asiat ovat vaikkapa muutama vuosi eläkkeelle jäämisen jälkeen. Itse olen 62 v ja monella tavalla koen, että elän elämän parasta- tai ainakin hyvää aikaa!
Toivoisin keskustelua tästä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kouluun meneminen 6-vuotiaana oli odotettu hetki. Äiti olisi halunnut saattaa ensimmäisenä päivänä, mutta halusin mennä yksin. Äiti huuteli vielä ikkunasta perään, että jospa hän tulisi mukaan. Huusin takaisin, että en mene kouluun ollenkaan, jos en saa mennä yksin. Matkaa oli pari kilometria, ja olimme käyneet kesällä äidin kanssa jäätelökioskilla koulun lähistöllä. Tuttu reitti siis. Yhtään ei pelottanut ja tunsin olevani itsenäinen ja iso, vaikka olin ekaluokkalaisista nuorin ja pienin. Koulu oli henkisesti rasittava paikka, mutta uusien asioiden oppiminen oli hienoa. Koulunpenkillä on tullut sen jälkeen istuskeltua, eikä opiskelu lopu koskaan. Kaikenmaailman kielikurssit, kesäyliopistot ja opetusvideot vetävät aina vaan puoleensa. En mä nyt oikein tiedä, mikä muu olisi vaikuttanut yhtä ratkaisevasti elämääni kuin tämä koulutielle lähteminen.
Eläke.
Enpä tiedä kuin kaksi varmaa.
Kun tapasin tulevan aviomieheni, se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja säteilee vielä rajan takaa. Älä pelkää eläkkeellejääntiä. Itse jäin vähän aikaisemmin leskeksi. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen aktiivinen yhdistystoiminnassa ja olen saanut uusia tuttavia ja ystäviä. Olet oikeassa siinä, että tämä aika on hyvää aikaa. On vapaus, nauti siitä ja katsele rauhassa ympärillesi. Ajattelin lähteä senioraupairiksi katselemaan maailmaa, mutta elämä yllätti ja kohtasin uuden rakkauden. Hänkin lensi korkealle eivätkä ulkomaat enää kiehdo. Tervetuloa joukkoon.
En ole vielä eläkkeellä, mutta olen varmistanut mukavien työkavereiden tapaamisen myös tulevaisuudessa liittymällä työpaikan seniorikerhoon. Se on eläkeläisten ja kohta eläkkeelle jäävien muodostama ryhmä, joka yhdessä tekee kaikenlaista mukavaa, käy matkoilla, teatterissa ja sen sellaista.
Olen ollut niin kauan samassa työpaikassa, että monet ystävistäni ovat työkaverita. Siksi haluan olla heidän kanssaan tekemisissä myös työuran jälkeen. Työyhteisö on tärkeä, ja sen menettäminen voi olla ongelmallista. Sen sijaan en ole ollenkaan huolissani siitä, millä päiväni täytän. Nykyään arkivapailla huomaa, kuinka nopeasti päivä kuluu, vaikkei töissä olekaan.
Ei toista kera... Yritin keittää soijarouheesta marjapuuroa:(