Nyt tarvitsisin vähän neuvoja, kokemuksia ja vaikka selvännäköäkin että saisin tähän asiaan vähän selvyyttä. Olen itse neitsytnainen ja vajaa vuosi sitten tapasin aivan ihanan härkämiehen. Olen nouseva rapu, ja yleensä ihmissuhteissani hanakka yhteydenottaja ja määrätietoinen "saan mitä haluan ja jos en saa se pitää vääntää minulle rautalangasta"-tyyppi. Kuitenkin tapasimme miehen kanssa aikana jolloin olin vasta eronnut, enkä oikein etsinyt mitään kummempaa. Sama tilanne oli hänellä. Hän oli jopa tehnyt itselleen lupauksen olla vuosi sinkkuna edellisen kariutuneen avoliiton jälkeen. Tapailimme koko kevään, hän otti yhteyttä ja välimme lähenivät todella läheisiksi, tosin väitimme vain toisillemme olevamme pelkästään ystäviä. Parin kuukauden tapailun jälkeen kun suhteemme syveneminen oli käsin kosketeltavaa, härkä iski jarrunsa pohjaan ja sanoi että tapailemme liikaa, sillä jos olemme "vain kavereita" niin ei näin usein tapailu ole normaalia. Itse en tee ikinä tunneasioissa moisia järkipäätöksiä, ja sitä on tämän härän kanssa pitänyt opetella. Yksi syy miksi päädyimme olemaan ns. virallisesti vain ystäviä oli hänen sinkkuuslupauksensa ja se, että koska uskoin ettei suhteesta voi tulla mitään, tapasin toisen miehen kenen kanssa olin kuitenkin avoimessa parisuhteessa välimatkan vuoksi (hän asui toisessa maassa). Härkämies jakaa ajatusmaailmani täysin ja tuntuu jopa ihailevan rohkeuttani ja vapauttani, ja on usein sanonut minua rohkeimmaksi tai vahvimmaksi ihmiseksi ketä tuntee. Hän oli ok asian kanssa että minulla on poikaystävä toisessa maassa. Lähdin kesäksi matkalle ja ennen tätä kerroin tunteeni härälle. Hän sanoi ettei voi vastata niihin, ja on päättänyt olla sinkkuna vuoden. Siinä vaiheessa kun lähdin en tahtonut että hän estäisi minua, lähinnä vain että tietäisi kuinka häntä arvostan ja mitä tunnen häntä kohtaan. Olimme siis tapailleet viikottain viiden kuukauden ajan kun lähdin..ja viimeiset 3 kuukautta nukkuneet yhdessä vähintään yhden yön viikossa. Kokoajan "virallisesti" puhuimme siitä kuinka "hyviä ystäviä" olemme. Käytännössä olimme niin läheisiä että olimme kuin parisuhteessa ja meillä oli jopa pari riitaa kun tämä härkämies veti omituiset drama queen-kilahdukset jostakin täysin käsittämättömästä asiasta. Seksiäkin oli aikaisemmin, mutta jostain syystä hänelle tuli ongelmia seksin kanssa eikä aikaisemmin härkämiesten kanssa kokeneesta itsevarmasta aistillisesta rakastajasta ollut tietoakaan. Hän taisi sanoa että saan hänet tuntemaan itsensä jotenkin kokemattomaksi. Pidin häneen yhteyttä koko matkani ajan ja palasin suomeen yllättäen, paljon aikaisemmin kuin minun piti. Jätin toisessa maassa asuvan poikaystäväni, sillä tajusin että tunteeni tätä härkää kohtaan ovat niin voimakkaat. Kerroin hänelle ennen kuin tulin takaisin että rakastan häntä, mutta olin kyllä aika humalassa (soitin suht halvan ulkomaanpuhelun sitten aamun pikkutunneilla..). Johon mies vastasi jälleen: en halua seurustella. Minusta oli niin omituista että joku vastaa tunteisiin järjellä. Sanoisi edes ettei kiinnosta!
Koko suhteemme ajan härän kanssa kommunikointi ja asioiden sopiminen on ollut sitä samaa mitä luen usealta foorumilta. Kun kysyn nähdäänkö illalla, vastaus on "en tiedä moneen menee töissä". Ei siis että olisi mukava nähdä tmv. ennen kysyin aina häneltä että no nähdäänkö! ja sain jotain irti. Nyt yritin uutta linjaa etten epämääräisten vastausten jälkeen enää kysele, ja sillä olen saanut mieheen liikettä, mutta ihmeellistä on se että paluuni jälkeen kotikaupunkiini, olemme nähneet vain muutaman kerran, eikä entisestä intiimiydestä tai rennosta hengailusta ole tietoakaan. Nyt kysyin häneltä haluaisiko hän jatkaa "unikaveruuttamme" eli sitä kuinka viikottain nukuimme yhdessä vaikka seksiä ei ollut, mies kiersi kysymyksen täysin ja vastasi vain toiseen asiaan mistä olimme viestitelleet. Sanoin hänelle, suorapuheinen kun olen, että no miten tuo nyt pitäisi tulkita, eikä mies enää vastannut mitään.
olen yrittänyt vaikka minkälaista astrologista ja psykologista analyysia tämän ihmisen suhteen, ja pelkään etten jaksa enää odottaa. Muuten olen oppinut sen ettei liikaa häneen pidä olla yhteydessä enkä olekaan, se kuulema härkiä herkästi ahdistaa ja olen huomannut saman. Eikä mitään voida oikein sopia etukäteen....se on tälle kriittiselle neitsyelle hampaita kiristävää mutta siedän sen silti, sillä aiemmin olen päästänyt pari härkää käsistäni kun olen yrittänyt saada suhdetta etenemään liian nopeaa. Ajattelin josko nyt katsoisi tämän loppuun. Luulisi aikuisen ihmisen, joka on vielä ystäväni (?) kertovan suoraan tunteensa jos kokee ettei voi tuntea minua kohtaan samoin? Vai ovatko härät kierteleviä? Huh, tällaista!
Härkämies ja ristiriitaiset signaalit...
3
2080
Vastaukset
- Pakko vastailla
Kuulosti jotenkin niin tutulta että oli tosiaan pakko laittaa vastausta tulemaan..
Itselläni on kahdesta härästä kokemusta joista jälkimmäinen on vienyt sydämeni ja järkeni, mutta ensimmäinen vastaa älyttömän hyvin kuvailuasi.
Tapasin kyseisen härkä nro 1:n noin kolme vuotta sitten yhteisten kaverien kautta, joten näimme aina silloin tällöin, tulimme alusta asti aivan mielettömän hyvin juttuun ja ilmassa oli samantien ihastumisen merkit, koska tiesimme molemmat että näemme jokatapauksessa uudestaan ennemmin tai myöhemmin annoimme jostain syystä tilanteen kehittyä rauhassa, melko varmana kummankin lievän ujouden takia.
Tuli sitten tilanne jossa nähtiin kahdestaan ja hän sai vihdoin pyydettyä minua treffeille kanssaan, meni aivan mielettömän mukavasti, kaikki oli täydellistä ja kävimme pari kertaa treffeillä tapauksen jälkeen uudestaan ja aloimme näkemään toisiamme kahden kesken enemmän ja enemmän.
Parin kuukauden tiiviin yhdessäolon jälkeen hän lähetti VIESTIN jossa ilmoitti että tarvitsee aikaa setviä omat asiansa ja tulevaisuuden suunnitelmansa tms miten menikään ja itse luettuani sen viestin käytännössä mietin vain että olisi voinut suoraan sanoa ettei kiinnosta tai on löytänyt toisen.
Päätin samantien että seuraavaksi henkilön nähdessäni suhtaudun häneen täysin neutraalisti, en kanna kaunaa tai jää kyselemään, eli käyttäydyn samalla ystävä tyylillä häntä kohtaan mitä aiemminkin, nähtiin kerran ystäväporukassa, tulimme edelleen tosi hyvin toimeen ja ilta oli mukava, toisen kerran kun nähtiin samassa porukassa hän tuli juttelemaan kanssani ja pyysi että lähtisin hänen kanssaan viettämään vkonloppua kahdestaan, tässä kohtaa siis edellisestä tapailustamme oli kulunut puoli vuotta.. yhtäkkiä tuli mieletön tunnustusten tulva miten on miettinyt minua ja on pahoillaan toiminnastaan, ei ollut mitään toista naista kuviossa yms, ja uskonkin että asia oli niin, jostain syystä hänelle tuli vain tarve iskeä jarrut pohjaan.
Omat tunteeni olivat jo osittain laantuneet häntä kohtaan koska tosiaan kuvittelin ettei välillämme ollut enää mitään ja olin ihmeissäni että hän oli minua miettinyt, päätin kuitenkin lähteä viettämään vkonloppua kanssaan koska tiesin ettei hänen mahdolliset seuraavat pakkinsa voisi ainakaan enempää satuttaa mitä ensimmäiset.
Viikonloppu meni ihanasti, kaikki täydellistä, juteltiin tulevasta yms.. tämän jälkeen tiivistä yhdessäoloa taas ja jälleen täysi hiljaisuus ihan nurkan takaa.
Tässä kohtaa kyllästyin totaalisesti ja päätin että annan ihmisen olla omassa arvossaan.
Tässä välissä tapasin 4kk sitten nykyisen mieheni, härkä nro 2.
Itse olen aika toivoton romantikko mutta koska on tosiaan sen verran tullut takkiin niin koitin pitää jalat maassa hänen kanssaan, olimme tutustuneet toisiimme viikon verran kunnes sain ilmoituksen kahden kuukauden työreissusta parin sadan kilometrin päähän ja tilanne oli se että oli käytännössä pakko tehdä toiselle selväksi ihastuminen tai toinen vaihtoehto olisi ettei käytännössä näkisi jatkossa ja tilanteet jäisivät epäselviksi,
kyseinen mies näytti siltä kuin joutuisi kävelemään hirtettäväksi kun alkoi avautumaan, mutta avautui kuitenkin ja ilmoitti olevansa korviaan myöten ihastunut minuun. Siitä päivästä lähtien olemme seurustelleet ja hyvin onnellisesti, jos toisilla on tapana jarruttaa tämä tuntuu vain puskevan lujempaa eteenpäin.
Hän sanoi minulle parin viikon jälkeen seurustelun alkamisesta että normaalisti ahdistuu ja säikähtää liian nopeaa toimintaa ja liian nopeasti syttyviä tunteita, mutta minun kanssani kuulemma asiat vain loksahtivat kohdilleen ja hän tiesi että tahtoo loppuelämänsä kanssani.
Eli härkiä on moneen junaan..
härkä nro yksi ei muuten ilmeisesti tiedä että seurustelen,
sillä sain häneltä viikko sitten kutsun pikkujouluihin kanssaan, eli toisinsanoen, jos olisin tahtonut, olisin voinut loputtomiin jatkaa sitä kissa-hiiri-leikkiä härkä nro 1:n kanssa, enkä tosiaan tiedä olisiko siitä koskaan tullut loppua ja olisiko hän tahtonut minut "kokonaan" ja vakavasti suhteeseen kanssaan.
Se saa jäädä kysymysmerkiksi.
Väittäisin edelleen että jos ei härkä nro 2 olisi joutunut siihen tilanteeseen että hänen on pakko kertoa tunteistaan, siinä olisi hyvinkin mahdollisesti voinut käydä juuri niin mitä härkä ykkösen kanssa.- Gigi84
Kiitos vastauksesta! kuulostaa kyllä tutulta. Mulla on nyt käytännössä härkä numero 3. ensimmäisen kanssa oli juuri vastaava kissa-hiiri-leikki niin että vuoden sisällä oli kaksi 3 kk tiivimpää suhdetta ja muuten jonkinlaista yhteydenpitoa kokoajan. härkä numero 2 oli lyhyempi suhde, mutta sellainen että suhde oli edennyt yllättävän nopeaa ja kaikki vaikutti hyvältä ja yhtäkkiä mies iski jarrut pohjaan. en jäänyt katselemaan. tässä numero 3ssa vaikeinta on se, että hän itse usein on korostanut kuinka pitää minusta paljon ihmisenä, arvostaa yms ja on todella ihana ihminen, ymmärtäväinen, kuuntelee, tukee, on empaattinen.. nyt tämän paluuni jälkeen mies on ollut niin vähän maisemissa että ihan ihmettelen ollaanko tässä enää edes ystäviä - mutta hänen mielestään kyllä. Hän on vain kiireinen, mikä on totta, mutta itse mietin että mitähän merkkiä maailmankaikkeudelta tyyppi odottaa että tekisi jonkin liikkeen. Härät ovat niin itsepäisiä ja kyseinen herra vielä kärsii hieman kontrollifriikkeydestä, etten yhtään ihmettele jos aikoo väkisin pitää sinkkuvuotensa (joka umpeutunee joulukuussa, huh!). Tuntuu että miehen kanssa tunnemme jo niin hyvin ja välit ovat niin tuttavalliset, että tuntuu ihan teennäiseltä yrittää puhua niitä näitä kahvin merkeissä kun tekisi mieli sanoa että eiköhän lopeteta tämä pelleily ja mennä yhteen. Mutta pelkään liian suoran ja nopean toiminnan olevan härälle punainen vaate... joten turhaudun vaan täällä keskustelupalstoilla sillä välin :D ja harmittaa että nyt olen tavannut erään todella mielenkiintoisen skorpionimiehen (skorpionit ovat heikko kohtani), mutta en tämän härän takia oikein halua häneen tutustua liikaa. Olen siis kuin melkein varattu nainen vaikka en ole. Mut ehkä tästä saa jonkin tolkun jossain vaiheessa..
- Gigi84
Haha, pitääpä nyt paljastaa tänne tämä tarinan dramaattinen loppu, eli nostin sitten tuskistuksissani kissan pöydälle miehen kanssa ja pakithan sieltä tuli! voihan helvetti. aina ei voi näköjään voittaa.. kyllä vähän vituttaa mut eipä sitä kettään voi itseensä rakastumaan pakottaa :((
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2976844Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151287- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982