EI kokoomukselle

Äänestäjien tärkein sanoma on: vastustaa kokoomuksen kaikenlaista yksinvaltaa.

On surkuhupaisaa seurata kuntaministeri Virkkusen edesottamuksia, hän pelaa isoilla panoksilla, mutta ei saa niihin kansa tukea.

PS:n tulisi profiloitua paremmin kokoomuksen vastustajaksi, jottei se rooli jää pelkästään vasemmiston tehtäväksi, joka ei kuitenkaan osaa päättää asian suhteen mitään.
1959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Meidän ei tule lähteä kokoomuksen kelkkaan. Kokoomus ja vihreät ja ruotsalaiset oppositioon, niin silloin tehdään kansanmyönteistä politiikkaa.

Äänestä
  • Voit sovittaa puoluejohdon linjausten vastaiset puheesi kuljettamalla viisi kokoomuksen kannaattajaa kunnallisvaalipaikalle äänestyspäivänä. Muuten sinut pian moottoripyöräkerho ns. perii.

    Äänestä

  • Tilastot kertovat että Perussuomalaiset äänestää kunnissa 80 prosennisesti Kokoomusen esittämien esitysten mukaan.

    Äänestä

  • fakta tietoa kirjoitti:

    Tilastot kertovat että Perussuomalaiset äänestää kunnissa 80 prosennisesti Kokoomusen esittämien esitysten mukaan.

    Onks sulla linkkiä tohon esitykseen missä kokoomus on VIHDOIN tullu järkiinsä ja ehdottaa äänestämään Perussuomalaisia?!?

    Äänestä

KOKOOMUS ON ILMAN MUUTA PERUSSUOMALAISTEN SELKEIN
VASTUSTATAJA

Se että Helsingin hippien sanomat ja Ylen viherpunikit vetävät esiin
vihreitä tai jopa arhinmäkiläisiä, on toimittajien keksimä tarina.

SELVÄÄ ON ETTÄ PS ON TYÖPAIKKOJEN PUOLESTA HÖRHÖILYÄ
VASTAAN
mutta Kataisen kokoomus Kako entinen kansallinen kokoomus
on päätekijä alistettaessa suomalaiset eurostoliiton
Merkelin nyrkin alle.

NYT VAALITYÖN VIIME METRIT EDESSÄ. TSEMPPIÄ SISKOT
JA VELJET.

Äänestä
  • Vaalien jälkeen aloitamme kaikissa kunnissa missä se on mahdollista läheisen yhteistyön kokoomuksen kanssa sillä mehän olemme kuin kaksi marjaa. Tämä on puoluejohdon valinta.

    Äänestä

Soini mateli viimeksi eilen kokoomuksen edessä, nuollen suorastaan Jyrkin kengät. -Ei tunnu persujen kaksinaamaisuudella olevan mitään rajaa?

Äänestä
  • Vanha perinnehän se persujen kokoomuskiima on. Pressanvaaleissahan persut oli jo kokoomuksen apupuolueena. Naama messingillä äänestivät kokoomuslaisesta pressan.

    Persut ja Kok samaa porvarihegemoniaa

    Äänestä

  • vas on oikea kirjoitti:

    Vanha perinnehän se persujen kokoomuskiima on. Pressanvaaleissahan persut oli jo kokoomuksen apupuolueena. Naama messingillä äänestivät kokoomuslaisesta pressan.

    Persut ja Kok samaa porvarihegemoniaa

    KANSANRINTAMA (kepu, sdp, vasemmistoliitto)

    vastaan

    OIKEISTOJUNTTA (kokoomus, ps, vihreät, rkp, kd)

    Kumpi voittaa?

    Äänestä

  • Rintamat selkiytyy? kirjoitti:

    KANSANRINTAMA (kepu, sdp, vasemmistoliitto)

    vastaan

    OIKEISTOJUNTTA (kokoomus, ps, vihreät, rkp, kd)

    Kumpi voittaa?

    Mitäs jos vaihtaisit Persujen ja Demujen paikkaa?

    Äänestys pienituloisten toimeentulon parantamisesta:

    http://www.kansanmuisti.fi/session/15-2010/1/

    Persut: Kyllä SDP: Ei

    Äänestä

Me entiset vasemmiston kannattajat olemme se perussuomalaisten viimeinen oljenkorsi, jos Soini alkaa hapuilemaan äärioikeiston kelkkaan, niin kaltaiseni ei saavu seuraavissa vaaleissa äänestämään perussuomalaisia, jonkinlaisen muutoksen toivossa.

Äänestä
  • "jos Soini alkaa hapuilemaan äärioikeiston kelkkaan"

    Kuinka niin "jos" ja "alkaa"?

    Äänestä

  • Ja ettekös te "vasemmin kannattajat" nykyään äänestä hallituksessaki kokkareitten komppaamina KYLLÄÄ kerta toisesa jälkeen että Euro-pankkiiri pulskistuu?!? Melko erikoista vasemmisto-politiikkaa, etten sanois? :/

    Äänestä

Soini nuolee Kataista kuin Kanerva anustappiaan. Unohtakaa PS ... ja ajatelkaa

Äänestä
  • KANSANRINTAMA vai OIKEISTOJUNTTA? Sinä päätät. Kreikassa ja Espanjassa pannaan jo köyhiä matalaksi. Sama meno Suomeenkin?

    Ääni persuille = ääni kontrolloidulle oppositiolle = ääni kokoomuksen apupuolueelle = ääni nykyiselle politiikalle.

    Äänestä

  • ... laukesitko?

    Äänestä

Joo johan toi TORKKUNEN oli ehdottamassa et lakkautetaan KAIKKI miniseteriöt! :/ Tällästä "demoratiaa" tällä kertaa! :/ Pidetääs tostaki kansanäänestys ja katotaa mitä SUOMALAISET on tosta mieltä! :D .. jalkapuuhun ja loppuiäkseen linnaan tollai maanpetturi! :/

Äänestä

tuloksia!

Jos löydät ne netistä!
Nähdään jo missä mennään tuloksissa 28.10.-12!

Äänestä

Kokoomus meinaa väkisin ajetulla "runttauspolitiikalla" panna manner-Suomen kunnat kuntoon vastoin kansalaisten kaikki ajatuksia ja näkemyksiaä. Vain Kokoomuksen ja Henna Virkkusen ällöttäväksi väännöksi kehittynyt kuntien "listiminen" tuntuu nyt painavan mitään.
Tämä on väkivaltaa Suomen kuntarakennetta kohtaan, mutta Kok meinaa nyt edetä pakkopolitiikalla, kun se ei todennäköisesti enää vuoden 2015- ek-vaalien jälkeen enää olekaan kiinni vallan kahvassa. .
Missä ovat ne Kokoomksen kuuluisat korvat, joilla piti kuunnella kansan mielipiteitä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ääni annettu kirjoitti:

Äänestäjien tärkein sanoma on: vastustaa kokoomuksen kaikenlaista yksinvaltaa.

On surkuhupaisaa seurata kuntaministeri Virkkusen edesottamuksia, hän pelaa isoilla panoksilla, mutta ei saa niihin kansa tukea.

PS:n tulisi profiloitua paremmin kokoomuksen vastustajaksi, jottei se rooli jää pelkästään vasemmiston tehtäväksi, joka ei kuitenkaan osaa päättää asian suhteen mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu