hei! olen noin 8kk sitten kokenut suuren järkytyksen jossa olen pelännyt henkeni edestä. olen käynyt kaikissa mahdollisissa paikoissa josta saan apua! sitten mun oloni helpottui.
mutta puoltoista viikkoa sitten alkoi adistaa.. ruoka ei oo maistunut, olen väkisin yritänyt tunkee jotain ruokaa suuhun. sitten alkoi ahdistus ja tunne että sydän lähtee irti. rauhoittavat ei auta. kävin eilen päivystyksessä ja multa otettiin sydänfilmi... sain 3päivää lomaa (elikkäs perjantaina jo töihin) ... mutta ei vaan ahdistus lähde pois. tänään psykiatrille.
musta tuntuu että mä en jaksa enään kauaa tätä... mun mielessä pyörii ajatuksia siitä että pakkaan kamat ja vaan lähden johonkin pois.... mutta ei se varmaan oo ratkasu. mä pelkään että alan taas viilteleen ja hautoon jotain itsemurhaa,
mun mies ei oikein ymmärrä ja on vastaan mun sairaalaan menoa. itse en tiedä onko mulle hyväksi pyytää sairaala jaksoa....
mutta puoltoista viikkoa sitten alkoi adistaa.. ruoka ei oo maistunut, olen väkisin yritänyt tunkee jotain ruokaa suuhun. sitten alkoi ahdistus ja tunne että sydän lähtee irti. rauhoittavat ei auta. kävin eilen päivystyksessä ja multa otettiin sydänfilmi... sain 3päivää lomaa (elikkäs perjantaina jo töihin) ... mutta ei vaan ahdistus lähde pois. tänään psykiatrille.
musta tuntuu että mä en jaksa enään kauaa tätä... mun mielessä pyörii ajatuksia siitä että pakkaan kamat ja vaan lähden johonkin pois.... mutta ei se varmaan oo ratkasu. mä pelkään että alan taas viilteleen ja hautoon jotain itsemurhaa,
mun mies ei oikein ymmärrä ja on vastaan mun sairaalaan menoa. itse en tiedä onko mulle hyväksi pyytää sairaala jaksoa....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Puhu sille ammattilaiselle. Ei ole normaalia, että mieli ailahtelee tuolla tavalla ääripäästä toiseen ja ettei pääse eroon menneistä kokemuksista.
On totta kai pitkä ja kivinenkin tie toipua isoista tunnekokemuksista, mutta pitää siinä itsekin jotain tehdä (ainakin sisäistää asioita kunnolla!), jotta muutos parempaan pääsee tapahtumaan. Ei kukaan voi parantaa sua tuosta noin vaan ulkoakäsin, kyllä sun pitää tehdä paljon itsekin itsesi hyväksi, jotta muutos on pysyvä.
niin mä ajattelinkin puhua sille lääkärille kaikki mitä mun mielessä liikkuu. mut se pelottaa...(kotikasvatus että pitää näyttää ettei o mitään huolia ulospäin,) ei sitä jaksa.... ja on asioita joista ei saa puhua. tää kyseinen asia joka mua ahdistaa sattui töissä... eikä pomo ymmärrä.... vaikee selittää... kun mä en saa julkisesti puhuu asiasta...
mä olen jo kyllästymiseen mun läheisten mielestä kelannut tätä asiaa ja mun vaan pitäis unohtaa se että mä pelkäsin henkeni edestä ja pelkäsin että kuolen.... ja jatkaa elämää ettei mitään olis tapahtunut.... mä olen yrittänyt tehdä kaikkee että onnistuisin elään elämää eteen päin... välillä asiat vaan palaa mieleen... sain siirron toiseen työhön vaikka en sitä ite olis halunnu... ja uudes paikas on todella rankkaa.... mä yritän selvitä päivä kerrallaan...
Kuulostaa siltä että sinua ahdistaa nimenomaan siksi että et saa ymmärrystä tuntemuksillesi, olenko oikeassa? Olet kokenut jotain jota todella pelästyit, ja haluaisit ehkä hieman tukea, mutta ihmiset ympärillä vähättelee kokemustasi. Töissä vähättely ja hyssyttely johtuu varmaan byrokratiasta ja salassa pidettävistä asioista, se ei ole sinun vikasi. Ja sieltä tuskin tulet saamaankaan ymmärrystä.
Sinun ei tarvitse teeskennellä että mitään ei olisi tapahtunut. Läheisille ihmisille normaali tapa lohduttaa on neuvoa unohtamaan, koska he eivät tiedä miten muutenkaan auttaa. He varmasti silti haluavat parastasi. Minä ainakin uskon että sinua on oikeasti pelottanut ja että olet järkyttynyt, se välittyy viestistäsi. Sellaiset asiat palaa helposti mieleen, ja se on aivan normaalia, mutta ei kannata kuitenkaan jäädä vatvomaan niitä, sillä se ei oikeasti hyödytä mitään. Se estää näkemästä hyviä asioita. Menneille et voi minkään, se mikä on tapahtunut, on tapahtunut, vaikka kuinka ikävää olisikin. Mutta tähän hetkeen pystyt vaikuttamaan, pystyt vaikuttamaan mitä teet ja jopa mitä ajattelet. Koita löytää voimaa siitä, koita saada kiinni jostain hyvästä edessä päin olevasta asiasta. Tai keksi itsellesi unelma. Sinulla on lupa katsoa taaksepäin, mutta mahdollisuus mennä ainoastaan eteenpäin.
Saattaa olla post-traumaattinen stressi joka laukaisee sen ahdistuksen. Terapia voisi olla hyvä keino tilanteen purkamiseen.
Sinulla on jonkinlainen spostraumaattinen stressi. Pitäisi purkaa tuo kokemus amattilaisen kanssa. Oleko puhunut asiasta terapeutin kanssa?
kävin psykiatrilla ja sain ensihätään rauhoittavia ja mielialalääkkeet,.ja pari viikkoa saikkua. sain myös lähetteen sairaalaan jos on sellanen olo että en itse enään pärjää kotona. ettei tarvi mennä päivystyksen kautta vaan pääsen suoraan osastolle.
aloitan käymään psygologilla aluksi 2kertaa viikossa.
on jo hieman parempi olo. kun tietää mistä saan apua.
sain myös sellaisia neuvoja että käy koiran kanssa lenkillä ja tee mieleisiä asioita oman jaksamisen tahtiin. ettei vaan jää kotio neljän seinän sisälle. vaikka just nyt ei tunnu että haluaisin ihmisten ilmoille...
pitää vaan yrittää löytää positiivisia ajatuksia ja löytää voimaa sieltä että jaksaa eteenpäin. ei oo helppo yrittää unohtaa tapahtuneita kun ne viranomaisten taholta avataan uudestaan...ja uudestaan....