Puulla päähän saanut kyselee. Hymyä kasvoille tulukee iloiseksi hyvä täällä
on olla. ei ainakaan kokomusta. Eivät meitä heikompia ajattele.
Muuta kuin alla äänestyksen.
on olla. ei ainakaan kokomusta. Eivät meitä heikompia ajattele.
Muuta kuin alla äänestyksen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No, sossuja ei ainakaan. Ne lupaavat kuunkin taivaalta, mutta vaalienjälkeen muisti huononee ja takki kääntyy.
Itse äänestän kyllä persuja, katson muuttuuko tyyli, jos ei muutu, seuraavissa vaaleissa vaihtuu puolue.
Persuillahan on tyylistä näyttöä Kontiolahdella, tutkikaapa vaikka historiasta vuotta 1994, tulette vakuuttuneeksi Persujen tyylistä kuntapolitiikassa.
Heitäppä linkillä.
Tuossa olis sulle yksi, joku ei täsmää?
Puolue perustettiin 11. toukokuuta 1995.
Olivatko mukana jo ennen perustamista? KUMMALLISTA.
SIELLÄ VARMAANKIN JOKU TÖPPÖDEMU TAI SOSSU TUTKII KRISTALLIPALLOA?
Niimpä niin, jopa oma puolue SMP ajettiin konkurssiin ja samat naamat jatkoivat Perussuomalaisina niin valtakunnan politiikassa kuin kuntapolitiikassakin.
Mutta erityisesti kunnostautui Kontiolahden persut.
Miten kunnostautui puolue jota ei -94 ollut edes olemassa?
Laitappa linkki niin muutkin tietää.
Jos ei löydy, niin paiholasta varmaankin joku paikka "luulotautisille" löytyy.
Kunnanvaltuuston pj Kuusela ainakin yrittää kertoa että Ampumahiihtokisoihin investointi on mitätön juttu kuntataloudessa, eikä siitä pitäisi edes puhua kun on tärkeämpiäkin asioita. Kuitenkin itse käyttää palstatilastaan 95% puolustaakseen AH-kisoja ja -stadionia.
Eli näin ne vallassaolevat poliitikot huijaa, puhuu toista ja tekee toista
no demareita tietysti,kokoomusta ei se on köyhien ja työttömien puolue,eikö ne ite ole väittäneet moista,luppakorva naama katainen, kuka uskoo savolaisia sanan viäntäjiä?
Tänään tuli viimeinen pisara AH-stadionin höyrötykseen.
Kunnanjohtaja Vilman esittää kunnanhallitukselle veroäyrin nostoa 0,5cnt.
Tuo kaikki nostosta saatava raha käytetään sitten kuntalaisten etujen mukaisesti AH-stadioinin kuluihin.
Mistä näitä hörhöjä riittää??
Nyt on kuntalaisten vuoro sanoa sanottavansa tähän hölmöläisten touhuun.
Itse ainakin tärkein vaaliteema puolueeseen katsomatta on se, mitä mieltä ehdokas on tähän AH-stadionin päättömään rahoitukseen.
Tuloveroa tulee nostaa 1 prosentin verran ja kiinteistöveroa myös 0,5 prosenttia.
Vain siten kunta pelastetaan ja Lehmolaiset ovat tyytyväisiä asumaan oman kuntansa puolella.
Kontiolahdella Lehmolaisia käytetään maksamaan kunnan hörhöjen toilailut.
Mitään palveluita ei järjestetä, mutta verot kerätään maksamaan muun kunnan kulut.
Ellei maan hallitus saa aikaan pakkoliitosta kuntien kesken, on syytä aloittaa kansalais alotteen puuhaaminen Lehmon liittämiseksi Joensuuhun.
Loppu Kontiolahti voi elää ihan niin itsenäisenä kun huvittaa, tai liityyä vaikka Petsamoon.
Kuuselalle voimme järjestää Joensuuhun kerjuulavan, jossa voi käydä itkemässä muiden apuja aiheuttamiinsa ongelmiin.
Maksa sinä vain kiltisti verosi Kontiolahteen arvon Lehmolainen. Jos ei huvita niin muuta Joensuuhun jossa käy töissä.
Silloin säästät vielä bensarahat
Ampumahiihtoon menevän vain 690 000 €:n takia veroprosenttia pitää nostaa liki 2 %. Yhden prosentin nosto tuottaa 400 000. Löytyy kunnan asiakirjoista.
Ei taida sulla olla tuo matikka eikä lukutaito vahvimpia lajeja, 0,25% tekee 480 000 € ja 0,5% 960 000 €, löytyy muuten kh:n listalta. Veroprosenttia tuskin korotetaan, en usko. Miten pääsit muuten tänne kirjoittelemaan, edellyttää yhteenlaskutaitoa, auttoiko joku?
Sosiaali D vievät etunenässä joensuun syliin maksumiehiksi, ovat aina vaan omien etujensa ajajia ja kok siinä kyydissä mukana vauhtia potkimassa. Kyllä nyt kanattaa kokeilla joitakin muita ja etenkin nuoria, kunhan ei viherpiipertäjiä, ne vievät loputkin työt, koska työ saastuttaa.
Joensuulaisena en huolisi Kontiolahtea elätettäväksi.
Kontiolahti on sössinyt asiansa totaalisesti, ensin se hukkasi verorahansa kun kunnassa vielä oli työpaikkoja ja verotuloja.
Sitten se höyrähti laittamaan kaiken irrotettavissa olevan varallisuutensa Jaamankankaan hiekkaan, maalle jota se ei edes omista.
Samaan aikaan se myi (lahjoitti) Paiholan käsittämättömällä nimellisellä hinnalla, ulkopuoliselle, koska kunnasta ei löytynyt osaamista alueen hyödyntämiseen.
Kaiken tämän seurauksena kunta on korviaan myöden veloissa, velkaa on asukasta kohti liki tuplat Joensuuhun verrattuna.
Miksi ottaa kontolleen kunta joka on kupannut Joensuuta vuosikymmenet ja nyt vielä tulisi sen hölmöläisten hankkimat velat maksettaviksi.
Kontiolahden kannattaa hakea vertaistaan yhdistymiskumppania vaikkapa Outokummusta, molemmilla on yhtä valoisa mkenneisyys ja yhtä synkkä tulevaisuus.
Ei me haluta liittyä teihin.
Et,pidä vaan tunkkis.