Virulaiset pässit Suomen

liikenteessä ovat kuin euroopan omistajia, mistälie varastetuilla autoilla kiilaillaan ja elvistellään virkavallan siihen puuttumatta.
14226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

arvaa vaan mitä ne siellä puhuvat suomalaisista poroista, jotka ei pärjää liikenteessä ja joita saa kovin varoa...

Äänestä

Suurin osa virolaisista ajaa siististi ja ripeästi. Hitaammista toki menevät ohi, mutta edelleen pääsääntöisesti siististi ja ripeästi. Joskus näkee erikoisiakin suorituksia, mutta vähemmistössä ovat. Ja näkee niitä suomalaisiltakin, ei siinä mitään.

Mutta venäläiset tuntuvat ajavat vähän erilaisilla säännöillä kuin eurooppalaiset. Vaikka suomalaiselle kuskille kaistan käsite onkin aika vieras, niin venäläiset eivät tunnu kuulleen koko sanaa. Vilkkuakin säästävät vielä enemmän kuin perussuomalainen juntti. Nopeuden puolesta noilla tuntuu olevan mahdotonta seurata sitä rajoitusta suurin piirteinkään, vaan aina mennään joko vähintään 20 km/h alle tai 50 km/h yli... Jälkimmäinen nyt ei niin paljoa haittaa, niin kauan kuin eivät kolaroi, mitä sitäkin silloin tällöin tuntuu sattuvan (lehtiä kun lukee).

Äänestä
  • Rotta, todistit viestissäsi ettet todellakaan ole liikenteessä kuin aniharvoin, jos olisit niin näkisit, tuo virulaisten apinoiden koheltaminen on todellakin erittäin törkeätä.

    Äänestä

  • en voi sietää niitä kirjoitti:

    Rotta, todistit viestissäsi ettet todellakaan ole liikenteessä kuin aniharvoin, jos olisit niin näkisit, tuo virulaisten apinoiden koheltaminen on todellakin erittäin törkeätä.

    Katselkaapa Helsingin liikenteessä vähän ympärille. Jos joku pysähtyy suojatien eteen kun jalankulkija siinä epävarmana odottelee vuoroaan, autossa mitä todennäköisimmin on Viron kilvet.

    Ottakaa oppia! Meillä on samanlaiset säännöt, mutta virolaiset noudattavat tätä tosi kiitettävästi siinä missä suomalaiset painavat kaasua ettei jalankulkija vain saisi jonon vauhtia häirityksi. Ruotsissa toimii sama, mutta sieltä tulevia autoilijoita on niin vähän liikenteessä täällä, ettei siitä tule näin selkeää havainton.

    Käänteisesti sitten Virossa muistakaa mennä tien yli suojatietä. Muualla saattaa tulla _tosi_ kiire...

    Äänestä

  • suojatiellä kirjoitti:

    Sinullekin sama kommentti, et ole todellakaan liikenteessä etkä muutenkaan havainnoimassa liikennöintiä, juurikin mainitsemassasi tapauksessa nuo virunpässit pyyhkii menemää kuin pässit ikään. Ja juurikin pysähtymättä jo pysähtyneen rinnalla.
    Avaa silmäsi niin näet.

    Äänestä

  • en voi sietää niitä kirjoitti:

    Sinullekin sama kommentti, et ole todellakaan liikenteessä etkä muutenkaan havainnoimassa liikennöintiä, juurikin mainitsemassasi tapauksessa nuo virunpässit pyyhkii menemää kuin pässit ikään. Ja juurikin pysähtymättä jo pysähtyneen rinnalla.
    Avaa silmäsi niin näet.

    Tästäpä ei kannata vääntää. Jos et kuitenkaan voi sietää, mielipiteeseesi ei voi vaikuttaa millään järkiperusteella.

    Itse kuljen Helsingissä enemmän kävellen ja pyörällä kuin autolla ja julkisella liikenteellä yhteensä. Kyllä sieltä katutasosta näkee aika hyvin, miten autoilija käyttäytyvät.

    Minä taas autoilijana pysähdyn tarvittaessa suojatien eteen antaakseni kaltaisillesi tuppikulleille mahdollisuuden ylittää ajorata suojatietä pitkin, mutta hirvittää välillä kun toisella kaistalla paahtaa joku virulaispässi ja ohittaa minut pysähtymättä.
    Tämä on jokapäiväistä ainakin minun käyttämillä väylillä, ja Helsingissä.
    Että kuinka ne asiat nähdään eri tavalla.

    Äänestä

viron orjat ovat jubeadam ja kauhun myrkkyä soomele.Naaber valtio tulee ja tuhoaa alkuperäis suomalaisten elämän tyytyväisiä olut ja hyvinvointia.
Maahan muuttaneille pakolaisista maahanmuuttaja orjia
siirtotyöläiset
Suomesta maahan muuttaneille pakolaiset
Suomen rauhaa toipua ja alkuperäis suomalaisten hyvinvointia samoin.
Orjia ja pakolaiset Virosta tuhoavat myös Suomen markkinoille ja niin edelleen Suomen perheet
hirvittävä

Äänestä

Ei ne törkeilijät ole virolaisia, ne ihan suomalaisia, jotka ovat "kirjoilla" Virossa ja säästävät veroissa, eli ihan omaa p.a.s.k.a.s.a.k.k.i.a ovat, aidot virolaiset autoilija ovat kohteliaita.

Äänestä

Kattelin kerran kahvia särpiessä huoltoaseman pihassa jossa ulosajotie on
stop merkillä varustettu ja yksisuuntainen. Siinä meni monta virolaiskilpistä autoa ja yksikään ei piitannu liikennemerkeistä ja säännöistä mitään, pysähtymättä
menivät kaikki. Yksi autokin oli toki suomalaiskilpinen mutta kun kuski ja matkustaja nousi ulos autosta niin kyllä ne jotain virolaisia tai sieltäpäin
jostain olevaa porukkaa oli nekin vanhalla mesellä.

Äänestä

Ainut syy virulaisten kohellukseen on ettei heidän tarvitse pelätä, että siitä saisi vaikka sakkoja. Kas kun sakotus ei Suomesta toimi Viroon. Ja kukaan ei valvo sitäkään, että ulkomaan rekisterissä olevalla autolla ei saa ajaa Suomessa yli 6 kuukautta.

Äänestä
  • Nimi vaan ylös ja kun tulee rajalle niin sakot maksetaan viimeistään
    siinä tai sitten lähtee takasi, sama siis niinkin että ei pääse lähtee suomestakaan
    jos ei ole hommat kunnossa.

    Äänestä

  • Kjj99uju kirjoitti:

    Nimi vaan ylös ja kun tulee rajalle niin sakot maksetaan viimeistään
    siinä tai sitten lähtee takasi, sama siis niinkin että ei pääse lähtee suomestakaan
    jos ei ole hommat kunnossa.

    Meillä Suomalaisilla näyttäisi olevan taipumusta keskittyä ensisijaisesti meidän oikeuksiin
    Varsinkin liikennekäytäytymisessä se näyttäisi korostuvan.
    Oletan, että yhtenä syynä on meidän vähäiset liikennemäärät jotka on rajoittu liikkumaan hitaasti pienehköissä kaupungeissa.
    Useimmat ulkomaalaiset ovat tottuneet autoilemaan huomattavasti suuremmissa kaupungeissa, jossa ei ole aikaa märehtiä mitä naapuri tekee, van pitää keskittyä suoritumaan paikasta A paikkaan B mahdollisimman turvallisesti, joustavasti ja nopeasti.
    Toisena syynä ilmiöön oletan vaikuttavan puutteellisen arvokeskutelun.
    Suomalainen arvokeskustelu esim. Radio Novassa nättää keskittyvän mikä on liikenteessä oikein ja mikä väärin
    Liikenne suunnittelussa näytetään keskittyvän lähinnä turvallisuuteen nopeuden ja joustavuuden kustannuksella.
    Keskustelusta ja sitä kautta suunnittelusta puuttuu kokonaan vaatimus liikenteen nopeudesta ja joustavuudesta
    Seuraukset näkyvät liikeneväylien heikossa kapasiteetissa.
    Joku sanoo että kyse on rahasta
    Minä sanon, että kyse on arvoista

    Äänestä

  • Newyork-Moscow Expert kirjoitti:

    Ja minä uskallan sanoa sinulle että eipä ole silmää juurikaan enempää kuin virulaisella pässillä, nimimerkkisikin kertoo tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden. Niin mikä olet meitä arvostelemaan, vaikka sanot olevasi suomalainen, siihen en usko.

    Todellakin virulainen luulee olevansa äveriäs kun paahtaa suomessa mistälie varastetulla kulkineella.

    Kyllähän tuolla ryyyssän kolhoosissa ei muutenkaan ole mitään liikennesääntöjä, saatika sitten liikennemääriä esim Helsinkiin verrattuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rikollista touhua kirjoitti:

liikenteessä ovat kuin euroopan omistajia, mistälie varastetuilla autoilla kiilaillaan ja elvistellään virkavallan siihen puuttumatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu