Ketkä ovat ykkösluokan työttömiä

Kävin Vantaalla työnhakuni menättämisen uhalla uusimassa työnhakuni kuulemalla info-tilaisuudessa entistä Duurin virkamiestä. Että pikkuhiljaa meitä pitkäaikaistyöttömiä Vantaallakin ollaan työntämässä sivuraiteilla sijaitseville hylätyille asemille yksin pojottamaan.

Duurin hemmo (Tarmo Uurtio) yritti kovasti väittää, että meille pitkäaikaistyöttömille on varattu yksilöllistä palvelua, kunhan vaan kutusuvat meidät työttömät uudestaan kuulemaan sanaa. Uurtio ei vaan paljastanut, että me emme ole enään työkkärin ydintoimintojen ja palveluiden piirissä. Mutta hyvin Uurtio piti puheen. Kukaan ei hermostunut ja läsnäolijat ovatkin helppoa kauraa johdateltaviksi ei-mihinkään palveluiden piiriin. Ikään kuin meidät työttömät kuulemani perustella nukutettaisiin odottamaan viimeistä kutsua kuulemaan, suuresta, työllistymisestä kertovasta uutisesta. Pah sanon minä.
0590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


CaptainCargo kirjoitti:

Kävin Vantaalla työnhakuni menättämisen uhalla uusimassa työnhakuni kuulemalla info-tilaisuudessa entistä Duurin virkamiestä. Että pikkuhiljaa meitä pitkäaikaistyöttömiä Vantaallakin ollaan työntämässä sivuraiteilla sijaitseville hylätyille asemille yksin pojottamaan.

Duurin hemmo (Tarmo Uurtio) yritti kovasti väittää, että meille pitkäaikaistyöttömille on varattu yksilöllistä palvelua, kunhan vaan kutusuvat meidät työttömät uudestaan kuulemaan sanaa. Uurtio ei vaan paljastanut, että me emme ole enään työkkärin ydintoimintojen ja palveluiden piirissä. Mutta hyvin Uurtio piti puheen. Kukaan ei hermostunut ja läsnäolijat ovatkin helppoa kauraa johdateltaviksi ei-mihinkään palveluiden piiriin. Ikään kuin meidät työttömät kuulemani perustella nukutettaisiin odottamaan viimeistä kutsua kuulemaan, suuresta, työllistymisestä kertovasta uutisesta. Pah sanon minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu