Hei kaikki.
Toivoisin, että joku lukisi tämän viestin ja osaisi jotenkin auttaa minua.
Minulle on diagnosoitu vuonna 2008 visuaaliaalisen hahmotus ja toiminnanohjauksen ongelmat ja tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta.
Kaikki nämä vuodet olen yrittänyt peittää nämä ongelmat. En vaan pysty hyväksymään näitä ongelmia itsessäni. Olen välillä niin epätoivoinen, kun pää ei vaan ymmärrä. Se ei yksinkertaisesti vaan ymmärrä vaikka yrittäisin lukea oikeinpäin,väärinpäin, sivuttain, päälläni .... Se ei ymmärrä muille niin yksinkertaisia asioita... Olen niin kyllästynyt tähän, että en tiedä mitä tekisin.
On vaan sanottu, että pitää oppia elämään asioiden kanssa. Mutta miten? Miten opin hyväksymään, että en ymmärrä lähes yhtään mitään.
Kaikista vaikeinta on kartat ja uusissa paikoissa liikkuminen myös kaikki uudet asiat. Sosiaalisesti koen itseni ihan normaaliksi, mutta seurustelusuhteeseen en pysty. Olen kerran seurustellut, mutta en pystynyt. En tiedä liittyykö se näihin ongelmiin, mutta koen että ongelmat kohdistuvat lähinnä opiskeluihin ja oppimiseen ylipäätään.
Pelkään kamalasti, että en tule pärjäämään täällä kokoajan kilpailevassa maailmassa. Haluan opiskella haaveammattiini, löytää mies, perustaa perhe, pärjätä täällä maailmassa kuten kaikki muutkin. Se tulee olemaan minulle vaikeampaa kuin ns "normaalille" ihmiselle, pitää tehdä paljon enemmän hommaa, että pärjäisin täällä.
Kaikkein suurin kysymys on, että miten opin hyväksymään itseni tämän/näiden ongelmien kanssa? Se tässä on suurin ongelma.. Moitin itseän lähes kaikesta, ihan kaikesta... Siitä etten ymmärrä jotain, siitä että en esimerkiksi osaa jonnekkin uuteen paikkaan.. ja lista vaan jatkuu.. En ikinä ikinä opi hyväksymään tätä puutetta itsessäni. Mollaan ja haukun niin kauan itseäni kunnes olo on niin tajuttoman kauhea, että ei näy mitään valoa missään.
Ja en ole omasta mielestäni tyhmä vaan joku vipu täällä aivoissa on vääntynyt väärään asentoon.. Ja en saa sitä väännettyä koskaan...siksipä pitääkin vääntää oma asennoituminen itseen eri asentoon.
Haluaako joku kertoa että miten?
Ps. Olen 19 vuotias tyttö? Nainen? :-D
Toivoisin, että joku lukisi tämän viestin ja osaisi jotenkin auttaa minua.
Minulle on diagnosoitu vuonna 2008 visuaaliaalisen hahmotus ja toiminnanohjauksen ongelmat ja tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta.
Kaikki nämä vuodet olen yrittänyt peittää nämä ongelmat. En vaan pysty hyväksymään näitä ongelmia itsessäni. Olen välillä niin epätoivoinen, kun pää ei vaan ymmärrä. Se ei yksinkertaisesti vaan ymmärrä vaikka yrittäisin lukea oikeinpäin,väärinpäin, sivuttain, päälläni .... Se ei ymmärrä muille niin yksinkertaisia asioita... Olen niin kyllästynyt tähän, että en tiedä mitä tekisin.
On vaan sanottu, että pitää oppia elämään asioiden kanssa. Mutta miten? Miten opin hyväksymään, että en ymmärrä lähes yhtään mitään.
Kaikista vaikeinta on kartat ja uusissa paikoissa liikkuminen myös kaikki uudet asiat. Sosiaalisesti koen itseni ihan normaaliksi, mutta seurustelusuhteeseen en pysty. Olen kerran seurustellut, mutta en pystynyt. En tiedä liittyykö se näihin ongelmiin, mutta koen että ongelmat kohdistuvat lähinnä opiskeluihin ja oppimiseen ylipäätään.
Pelkään kamalasti, että en tule pärjäämään täällä kokoajan kilpailevassa maailmassa. Haluan opiskella haaveammattiini, löytää mies, perustaa perhe, pärjätä täällä maailmassa kuten kaikki muutkin. Se tulee olemaan minulle vaikeampaa kuin ns "normaalille" ihmiselle, pitää tehdä paljon enemmän hommaa, että pärjäisin täällä.
Kaikkein suurin kysymys on, että miten opin hyväksymään itseni tämän/näiden ongelmien kanssa? Se tässä on suurin ongelma.. Moitin itseän lähes kaikesta, ihan kaikesta... Siitä etten ymmärrä jotain, siitä että en esimerkiksi osaa jonnekkin uuteen paikkaan.. ja lista vaan jatkuu.. En ikinä ikinä opi hyväksymään tätä puutetta itsessäni. Mollaan ja haukun niin kauan itseäni kunnes olo on niin tajuttoman kauhea, että ei näy mitään valoa missään.
Ja en ole omasta mielestäni tyhmä vaan joku vipu täällä aivoissa on vääntynyt väärään asentoon.. Ja en saa sitä väännettyä koskaan...siksipä pitääkin vääntää oma asennoituminen itseen eri asentoon.
Haluaako joku kertoa että miten?
Ps. Olen 19 vuotias tyttö? Nainen? :-D
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinulla on oikeus samaan koulutukseen kuin muillakin. Jos lääkärisi ja koulutussuunnittelijasi kanssa sovitte, niin sinulla on mahdollisuus valita mukautettu opintosuunnitelma (HOJKS), jota saat toteuttaa omassa aikataulussasi. Jotenkin ymmärsin, että lähinnä kommunikaatiota koskevat ongelmat korostuvat sairaudessasi, eivät oppimisvaikeudet.
"Kaikista vaikeinta on kartat ja uusissa paikoissa liikkuminen myös kaikki uudet asiat." Niinhän se on kaikilla! Jokaiselle, oli sitten "normaali", "poikkeava" tai "erityinen", aina uuden oppiminen on haasteellisempaa kuin vanhan kertaaminen. Vastaavasti uusi ympäristö on kaikille oudompi kuin kotinurkat. Kysy rohkeasti vento vieraalta.
Heippa!
Prosessi on pitkä ja kivikkoinen. Mielialat heittelevät jaksamisen mukaan. Se tunne, kun haluaisi, mutta EI PYSTY on jotain aivan sanoinkuvaamattoman ahdistavaa!
Välillä masentaa, ja välillä päättää, että selviän tästä ja näytän kaikille mihin pystyn!
Toisina päivinä todella suututtaa ja vihaa kaikkea/kaikkia, tai sitten on ihan sama mitä tulevaisuus tuo ja haluaisi vaan luovuttaa...
Kun antaa itselle omaa aikaa sellaisten asioiden keskellä mistä pitää, ja tekee pieniä tavotteita joka päivälle; tänään nousen ennen klo10 sängystä, tänään käyn kaupassa, soitan yhdelle kaverilleni jne. ja kirjoittaa joka pv esim. 3 positiivista asiaa elämässään, kuten aurinko paistoi tänään, sisko tuli käymään kylässä ja minä todella nousin aamulla ennen klo 10!
Anna itsellesi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen ja muista et ole yksin! :) pitää vain löytää se "oma paikka".
T: 20v. tyttö/nainen. 5 vuotta diagnoosista ja vasta nyt kesällä tunsin, että pystyn tilanteeni hyväksymään, että se on ja pysyy, mutta ei se pahaa mieltä ja olotilaa poista. Edelleen asiasta ääneen puhuminen, esim. töihin menemisestä, saa aikaan itkunpurkauksen. Mutta senkin olen jo hyväksynyt/turtunut, enkä häpeä tai yritä pidätellä liikaa.
Lartuska pystytkö siis normaalisti käymään töissä? Mikä sun diagnoosis on?
Jaa-a, hankala kysymys, miten tuohon nyt vastaisi... :P
En mielestäni, mutta kovasti ne (työkkäri ym.) yrittää ja meinaa, että töihin vaan! Puol vuotta tässä sitten tilannetta ihmetelty... Sen jälkeen kun minut kouluun unohtivat - harmi vain, kun sekin loppu :P
Että onnea vain yritykselle pärjätä vähän erilaisen terveyden kanssa tässä yhteiskunnassa ;)
Niin, ja leikattu aivokasvain ja siitä jääneet haitat - joiden tarkempi tutkiminen ja diagnosointi jätetty vähän kuin "kesken", että tiä sitten mitä kaikkee viel löytyy...
Ja muutes, se on myös ympäristö jonka pitäisi oppia sopeutumaan ja hyväksymään erilaisuus ja olla sen mukainen että voimme siinä sovussa elää, esim. pyörätuolis oleville liuskat kauppoihin jne.
Ajattele nyt kuin paljon on erilaisia eläimiä, ja kaikilla on oma paikkansa - omassa ympäristössän, mikä sopii juuri sen yksilön tarpeisiin, niin henkisesti kuin fyysisestikin!
EI sinun/meidän tarvitse vain muiden muottiin opetella sopeutumaan. Kyllä se oma paikka löytyy :) ehkä, joskus... Sitä odotellessa...:P