Mitäs nyt sanoo kokkolalaiset persut, onko meillä kaksi kokoomuspuoluetta, eikö Katainen olekaan pettänyt Suomen kansaa?
I-S:
Soini mielii Sdp:n paikalle hallitukseen
Timo Soini (ps) ja Jyrki Katainen (ps) kohtasivat alkuillasta HS:n ja Nelosen vaaliväittelyssä Sanomatalolla.
Julkaistu: 24.10.2012 20:25, päivitetty: 24.10.2012 21:08
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmaisi useaan kertaan Sanomatalon mediatorilla mielivänsä oppositisiosta hallitukseen.
Soini liehitteli useaan otteeseen kokoomuksen puheenjohtajaa Jyrki Kataista ja kannusti häntä mollaamaan keskustaa ja Sdp:tä.
- Minä lupaan, että tulee sellainen päivä, jolloin olemme hallituksessa samalla puolen aitaa, Soini sanoi Kataiselle.
Miehet kohtasivat Helsingin Sanomien ja Nelosen Kuntatorilla Sanomatalossa keskiviikkona illalla.
Espoossa asuvat Katainen ja Soini olivat samaa mieltä opettajien valtuuksien kasvattamisesta koulurauhan turvaamiseksi. Molemmat peräänkuuluttivat, että aikuisten ihmisten tulee puuttua lasten ja nuorten huonoon käytökseen.
- Kun te olette kansankynttiläpuolue ja me olemme valo, niin eikö siinä saataisi yhdessä järkeä, Soini maanitteli Kataista.
Soini myös pyysi Kataista mukaan kritisoimaan keskustaa ja Sdp:tä.
- Otetaan harppi joka piirtää 30 kilometrin säteellä ympyrän. Sen sisälle mahtuu viidestä kymmeneen kuntaa, kunnantaloa ja muuta kuntaorganisaatiota. Nyt Sipilä haluaa vielä tähän ympärille jättikuntaorganisaation. Sitä minä en ymmärrä, ymmärrätkö sinä Timo? Katainen sanoi.
Aika loppui kuitenkin kesken eikä Kataiselle jäänyt aikaa kritisoida hallituskumppaniaan Sdp:tä. Sanomatalosta puheenjohtajat jatkoivat suoraan MTV3:n vaaliväittelyyn.
http://www.iltasanomat.fi/kuntavaalit/art-1288510498582.html

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikö Katainen olekaan enää maanpetturi, joka viedään Urpilaisen kanssa valtakunnanoikeuteen?
Voi tätä äitelän makeaa ruusunmarja-ruiskukka hunajaa! Yäk, aivan kitakaessa napsuu.