Raggmunkar-Perunalätyt. Vihjaisin miehelle, että voisin tänään tehdä taas raggmunkar. Heti tälläytyi rakkaani keittiön työpöydän ääreen, pesi kaksi isoa perunaa, kuori ne juustohöylällä ja alkoi raastaa niitä. Muuten kun ei tulisi raggmunkkeja.
Sillä aikaa otin 1,5 litran lasikannun, siihen 1 munan, 3 dl maitoa, 1,5 dl vehnäjauhoja, 2 tl suolaa. Sekoitin tehovispilällä ja kun mies oli raastanut isot perunat, 700 gr., lisäsin ne heti taikinaan, etteivät tummu. Suomalainen valurauta-lättypannu, jota olen raahannut mukanani maailmalla n. 50 vuotta tuli käyttöön taas. Liedelle ja kuumennus, voita jokaiseen ympyrään. Kun sulanut, lusikallinen perunalättytaikinaa joka ympyrään. Mies oli jo vikkelästi kattanut pöydän ja odotti hartaana pöydän ääressä. Hän söi paistamisen aikana 3 pannullista puolukkahillon kanssa (tai oikeastaan rårörda lingon), kysyin jaksaako vielä yhden. Jaksaa, kun ovat niin hyviä. Sain minäkin niitä sentään n. 10 kpl.- Sopii ruokalistalle kaikille, ja varsinkin säästäväisille opiskelijoille ym.- Ai niin, laitoin hippusen curcumaa taikinaan, niin vatsa sulattaa paremmin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyi olkoon. Suomalaiset ei syö näitä. Tai ehkä hurrit...
suomal.matkailija: Puhu vain itsestäsi, en usko, että voit edustaa koko Suomea.
Osa suomalaisista kokeilee muitten maitten ruokia ilman ennakkoluuloja, osa ei.
Onhan niitä suomalaisia, jotka "matkailevat" Juhla-kahvi, lenkkimakkara, nakkipussi, muusijauhe, ruisleipä laukussa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, kuten ei muitakaan asioita vastaan, jotka eivät kuulu minulle. Terveisiä Berliiniin :))
Otin reseptin talteen, kirjoitit tuon todella kivasti, tehdään lähiaikoina.
Hyvää ruokahalua, Don Juan Hamburg, smaklig måltid !
Svenskeillä on omat hyvät puolensa, vaikka surströmmingin syöminen jäi kyllä yritykseksi.
Torstaisin on ekumeenisen kirkon kyljessä svenskien hernesoppa vohveli hillon kanssa -tarjoilu, olikohan 7:50 veden/lättölin ja kahvin kanssa.
Onko se ekumeeninen sama kuin se jossa äänestettiin San Agustinissa?
Ei se, vaikka svenskit ovat muuten keskittäneet toimintansa San Agustin taakse Inglesistä päin, missä on lastentarha, ruotsalainen kirkko, ruotsalainen koulu ym.
Vaan Inglesissä, lähellä ranta-kävelytietä ja Kasbahia, se valkoinen suomalaisten käyttämä kirkko, isolla kaariovella. Ja hernekeitto-vohveli-tarjoiluun voi mennä kuka vaan, kansallisuudesta huolimatta, siis kirkon oikeanpuoleiselta sivulta..
Se ärtsoppa med våffeln i Ingles
Ks. viikko-ohjelma, veckoprogramm: torsdagar, torstaisin 12-15
http://www.turistkyrkan.org/?page_id=32
Mutta kuten näkyy, on siellä muutakin ohjelmaa.