Onko täällä odottajia, joilla on vauva ennestään? Täällä meidän arjen keskipisteenä komeilee puolivuotias jäpikkä jolle haaveissa olis pikkusisarus. Itsellä jatkuu opinnot koulussa alkuvuodesta ja ennen kesää pitäisi valmistua. Onko hullua suunnitella uutta vauvaa jo nyt? Miten raskausaikana jaksaa esikoisen kanssa?
esikoisen raskausaika oli oireeton synnytykseen asti. Toinen voikin olla eri luokkaa. Ei voi tietää. Pelottaa myös että edessä olisi sama kuin esikoisesta, nimittäin pelko että vauvalle sattuu jotain. Sen vuoksi kävin ammattilaisen puheilla. Nyt kun arki on aivan ihanaa tämän lapsosen kanssa, harmittaa jos samat pelot toistuu. Jokatapauksessa haluamme lisää lapsia, ainakin yhden vielä ja pienellä ikäerolla, joten edessä on kuitenkin. Raskausaikana aijon jo käydä puhumassa peloistani psykologin kanssa. Osaakohan sitä toisesta nauttia jo eritavoin ilman pelkoa?
pitäisköhän ootella vai pistää toimeks... Siinäpä pulma..
Sukulaisten, etenkin omien vanhempieni suhtautuminen jännittää. Äitini kun on paljon toitottanut sitä, että kun mulla ja siskollani on ikäeroa alle kaksi vuotta, ja hän ei osannut silloin nauttia kun oli niin rankkaa..
Pitäiskö antaa haaveiden mennä menojaan..
Olisi se toinen lapsi vaan niin ihana, vaikkakin rankkaa tulisi varmasti olemaan varsinkin jos vauvalla on koliikkia, tai jospa vaikka meille suodaan erityislapsi omine haasteineen.
Toivottavasti joku jaksaa lukea tämän pitkäveteisen tekstin ja kommentoida mielipiteellään. :)
Onko epäreilua esikoista kohtaan?
Hän on aivan suunnattoman rakas ja meille tärkeintä maailmassa. Tuntuu vain että sitä rajatonta rakkautta voisi riittää vielä toisellekkin, jos sellainen meille vielä suodaan. :)
esikoisen raskausaika oli oireeton synnytykseen asti. Toinen voikin olla eri luokkaa. Ei voi tietää. Pelottaa myös että edessä olisi sama kuin esikoisesta, nimittäin pelko että vauvalle sattuu jotain. Sen vuoksi kävin ammattilaisen puheilla. Nyt kun arki on aivan ihanaa tämän lapsosen kanssa, harmittaa jos samat pelot toistuu. Jokatapauksessa haluamme lisää lapsia, ainakin yhden vielä ja pienellä ikäerolla, joten edessä on kuitenkin. Raskausaikana aijon jo käydä puhumassa peloistani psykologin kanssa. Osaakohan sitä toisesta nauttia jo eritavoin ilman pelkoa?
pitäisköhän ootella vai pistää toimeks... Siinäpä pulma..
Sukulaisten, etenkin omien vanhempieni suhtautuminen jännittää. Äitini kun on paljon toitottanut sitä, että kun mulla ja siskollani on ikäeroa alle kaksi vuotta, ja hän ei osannut silloin nauttia kun oli niin rankkaa..
Pitäiskö antaa haaveiden mennä menojaan..
Olisi se toinen lapsi vaan niin ihana, vaikkakin rankkaa tulisi varmasti olemaan varsinkin jos vauvalla on koliikkia, tai jospa vaikka meille suodaan erityislapsi omine haasteineen.
Toivottavasti joku jaksaa lukea tämän pitkäveteisen tekstin ja kommentoida mielipiteellään. :)
Onko epäreilua esikoista kohtaan?
Hän on aivan suunnattoman rakas ja meille tärkeintä maailmassa. Tuntuu vain että sitä rajatonta rakkautta voisi riittää vielä toisellekkin, jos sellainen meille vielä suodaan. :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.