on olla juomatta alkoholia saatanan idiootit! Voiko enää tyhmempää keskustelun aihetta olla? EI TODELLAKAAN VOI! Juokaa itsenne hengiltä niin päästään näin tyhmistä aiheista ja ihmisistä.
Takuuvarma konsti
24
2555
Vastaukset
- Suvaitseva
Valitettavasti olet itse vielä pahemmassa asemassa kuin ne jotka juovat ja kärsivä krapulasta.
Jos pipo on niin piukassa kuin sinulla, täytyy "päänsäryn" olla todella mahtava. Ei sitten hiventäkään suvaitsevaisuutta.
Taidat luulla itsesi itse herra Jumalaksi joka sanoo saako puhua aika suurta osaa mm. suomen kansasta koskevasta asiasta vai ei.- Kauhea kapula
päähän se, että ihmiset tekevät näinkin tyhmästä jutusta jotenkin muka hienon ja tavoittelemisen arvoisen. Onhan se makeeta kun on oikein krapula jee. Ihan kuin se olisi ihailtava asia. Minussa tuollainen herättää lähinnä halveksuntaa.
Suomalaiset ovat juoppoa kansaa. Kun vaadittiin halvempaa viinaa niin perusteluna käytettiin usein mm. sitä, että suomalaiset alkavat halvan viinan myötä käyttää alkoholia sivistyneesti vain ruokajuomana. Voi helvetti mikä vitsi.
Juopot ei kun lisääntyy koko ajan. Ja suurin osa juopoista ei edes uskalla myöntää olevansa juoppoja. Säälittävää porukkaa. Jos suomalaiset osaisisivat käyttää alkoholia sivistyneesti niin tällaista typerää krapula-palstaa ei tarvittaisi ollenkaan. Mutta ei, eihän suomalainen voi alkoholia hukkaan heittää. Eihän siitä ole mitään iloa jos ei seuraavana päivänä ole kunnon krapulaa.
Joo joo kohta joku kirjoittaa, että juopot on niitä jotka notkuu alkon nurkilla ja elää sossun rahoilla, että ei mulla oo mitään ongelmaa alkoholin kanssa kun käyn vielä töissäkin. Se on paskapuhetta se. Juoppoja tai hienommin sanottuna alkoholiongelmaisia on moneen lähtöön. Moni alkoholiongelmainen käy töissä. Ei työssäkäyminen ole mikään mittari sille onko ihmisellä alkoholiongelma vai ei. Se on itsensä kusettamista se. Mutta sehän monelle riittää. Typeriä kun olette. - Anti holisti
Säälittävää että juopot yrittää vedota siihen että ovat sairaita. Samaa paska sakkia muiden narkkareiden kanssa, saunan taakse vaan. Todella säälittävää vedota siihen ettei voi valita, aina voi valita. Juopoilta pitäisi viedä ajokortit ja tuet. Mitä niitä hyysäämään ja taputtelemaan päähän. Autiolle saarelle vaikka ja ilmaset viinat. Sitten jos haluaa pois pitäisi olla 2kk selvinpäin jotta pääsis muitten normaaleiden joukkoon. Juopoista ei ole kuin haittaa.
- Elämää ymmärtävä
Anti holisti kirjoitti:

että piilotetaan ne sinun sanomasi juopot jonnekkin, ihmiset joihin yhteiskunta ja maan kulttuuri ovat istuttaneet sairauden nimeltä alkoholismi. Ei se ole ihmisen omaehtoisuutta pilata elämänsä alkoholilla, sen lisäksi että se on elämän antamaa painetta se on myös luonteen heikkoutta. Mutta miksi suomalaisella on niin heikko itsetunto että pitää paeta alkoholin turviin? Ehkä sinä niin järkevänä vastaat siihen kysymykseen! Ja lopuksi mielestäni on se elämän rikkautta että emme ole samanlaisia kaikki, ainakaan kuten sinä joka et suvaitse muita kuin vain oman itsesi.
- Anti holisti
Elämää ymmärtävä kirjoitti:

Juopot ovat samanlaisia surkimuksia kuin narkkarit. Kuka pakottaa tarttumaan piikkiin tai pulloon? Aivan, ei kukaan. Joten kyse on omasta valinnasta ja vituttaa maksaa kaikkien denojen hoitoja. Jos haluaa dokata, sen kun dokaa. Mutta turha itkeä yhteiskunnan tukea tai että kyseessä olisi sairaus. Vittu te ootte säälittäviä.
- Elämää ymmärtävä
Anti holisti kirjoitti:
Juopot ovat samanlaisia surkimuksia kuin narkkarit. Kuka pakottaa tarttumaan piikkiin tai pulloon? Aivan, ei kukaan. Joten kyse on omasta valinnasta ja vituttaa maksaa kaikkien denojen hoitoja. Jos haluaa dokata, sen kun dokaa. Mutta turha itkeä yhteiskunnan tukea tai että kyseessä olisi sairaus. Vittu te ootte säälittäviä.
Tuolla mentaliteetilla et sinäkään kauaa terveenä pysy. Muista sitten kun tarvitset yhteiskunnan apua sairauksiisi (todennäköisesti psyykkisiin) miten olit valmis jättämään oman onnensa nojaan ne ihmiset joilla vain on erinlainen sairaus kuin mitä sinun surkastunut ajatusmaailmasi pitää sisällään.
Ps. Nostan sinulle hattua siitä ettei sinun "tarvitse" käyttää alkoholia, muttei se sinusta parempaa ihmistä tee kuin me juovat. - Ei absolutisti
Elämää ymmärtävä kirjoitti:
Tuolla mentaliteetilla et sinäkään kauaa terveenä pysy. Muista sitten kun tarvitset yhteiskunnan apua sairauksiisi (todennäköisesti psyykkisiin) miten olit valmis jättämään oman onnensa nojaan ne ihmiset joilla vain on erinlainen sairaus kuin mitä sinun surkastunut ajatusmaailmasi pitää sisällään.
Ps. Nostan sinulle hattua siitä ettei sinun "tarvitse" käyttää alkoholia, muttei se sinusta parempaa ihmistä tee kuin me juovat.helvetti viinan juonti on jokaisen oma valinta. Jos siitä haluaa eroon niin se kyllä onnistuu. Ihmisistä vaan on tullut sellaisia laiskoja ja saamattomia lapamatoja joilla ei ole selkärankaa edes itsensä ryhdissä pitämiseen.
- Anti holisti
Elämää ymmärtävä kirjoitti:
Tuolla mentaliteetilla et sinäkään kauaa terveenä pysy. Muista sitten kun tarvitset yhteiskunnan apua sairauksiisi (todennäköisesti psyykkisiin) miten olit valmis jättämään oman onnensa nojaan ne ihmiset joilla vain on erinlainen sairaus kuin mitä sinun surkastunut ajatusmaailmasi pitää sisällään.
Ps. Nostan sinulle hattua siitä ettei sinun "tarvitse" käyttää alkoholia, muttei se sinusta parempaa ihmistä tee kuin me juovat.En ainakaan ole itse sairauksiani aiheuttanut. Ja toisekseen en pidä holisteja sairaina, ainoastaan säälittävinä paskahousuina jotka eivät mitään hyysäämistä tartte. Laskekaas paljon tuo lipittely meille veronmaksajille maksaa? Juokaa vaikka virolaista pesuainetta niin pääsee teistäkin nopeammin.
- Jotain ymmärtävä
Anti holisti kirjoitti:
En ainakaan ole itse sairauksiani aiheuttanut. Ja toisekseen en pidä holisteja sairaina, ainoastaan säälittävinä paskahousuina jotka eivät mitään hyysäämistä tartte. Laskekaas paljon tuo lipittely meille veronmaksajille maksaa? Juokaa vaikka virolaista pesuainetta niin pääsee teistäkin nopeammin.
Tuskin tämä yhteiskunta siihen kaatuu jos sinäkin joisit jotain myrkkyä, että saisimme olla rauhassa tuollaiselta tiukkapipolta jolla ei ole aavistustakaan todellisesta elämästä.
- ammattilainen
Anti holisti kirjoitti:
En ainakaan ole itse sairauksiani aiheuttanut. Ja toisekseen en pidä holisteja sairaina, ainoastaan säälittävinä paskahousuina jotka eivät mitään hyysäämistä tartte. Laskekaas paljon tuo lipittely meille veronmaksajille maksaa? Juokaa vaikka virolaista pesuainetta niin pääsee teistäkin nopeammin.
Antiholisti on yhdyssana senkin suvaitsematon paskahousu. Muuten, oletko terveydenhuollon ammattilainen? Et ole. Mutta minä olen. Ja TIEDÄN, että alkoholismi kuten kaikki muutkin riippuvuudet ovat aivojen kemiallinen sairaus. Koska olen noin säälittävä paskahousu, en sinulle ala kertomaan molekyylitasonmekanismeja, joilla voidaan riippuvuus sairaudeksi todistaa. Asiasta voisin kirjoittaa muutaman A4-sivullisen.
- Ei absolutisti
ammattilainen kirjoitti:

seli seli. Oli sairaus tai ei niin siitäkin voi parantua, mutta eihän suomalainen luuseri-juoppo sitä halua tehdä. Ja meillähän on ihan julkisuudessa hienoja esikuvia tästä maanmainiosta "harrastuksesta", Matti N, Irwin, Badding, jne... Ja ihailijoita riittää. Kuka helvetti menisi katsomaan esim. Nykästä jos se ei olis sellanen juoppopelle? Vituttaa tällanen juoppojen ihailu. Ja sinä taidat muuten olla ammattilainen vain typeryydessä.
- ttt
Anti holisti kirjoitti:
Säälittävää että juopot yrittää vedota siihen että ovat sairaita. Samaa paska sakkia muiden narkkareiden kanssa, saunan taakse vaan. Todella säälittävää vedota siihen ettei voi valita, aina voi valita. Juopoilta pitäisi viedä ajokortit ja tuet. Mitä niitä hyysäämään ja taputtelemaan päähän. Autiolle saarelle vaikka ja ilmaset viinat. Sitten jos haluaa pois pitäisi olla 2kk selvinpäin jotta pääsis muitten normaaleiden joukkoon. Juopoista ei ole kuin haittaa.
siinä tapauksessa olisi kaivaa kanaali joka kiertäisi Suomen rajat jolloin suomesta tulisi se autio saari, sen jälkeen kaltaisesi ilonpilaajaraivoraitisryhtipoika-antialkoholistisaarnaajat voisi pitää vaikka ruotsinlaivalla Ahvenanmaalle, teitä ns. "normaaleita" tässä maassa kuitenkin vähemmistö on. Sen jälkeen sitten voisi alkoista poistaa kassakoneet ja lysti voisi alkaa ;)
- ttt
Anti holisti kirjoitti:
Juopot ovat samanlaisia surkimuksia kuin narkkarit. Kuka pakottaa tarttumaan piikkiin tai pulloon? Aivan, ei kukaan. Joten kyse on omasta valinnasta ja vituttaa maksaa kaikkien denojen hoitoja. Jos haluaa dokata, sen kun dokaa. Mutta turha itkeä yhteiskunnan tukea tai että kyseessä olisi sairaus. Vittu te ootte säälittäviä.
että juopot ovat hoitonsa maksaneet alkoholiveron muodossa ja maksavat vielä nykyäänkin. Ennen kun vero oli korkeampi juopot makselivat siinä sivussa kaikkea mukavaa esim. kallonkutistajia kaltaisillesi latvarosoille.
- ttt
Anti holisti kirjoitti:
En ainakaan ole itse sairauksiani aiheuttanut. Ja toisekseen en pidä holisteja sairaina, ainoastaan säälittävinä paskahousuina jotka eivät mitään hyysäämistä tartte. Laskekaas paljon tuo lipittely meille veronmaksajille maksaa? Juokaa vaikka virolaista pesuainetta niin pääsee teistäkin nopeammin.
pitääkö tiukkaa pipoa vai ei. Alkoholisti on hoitonsa aikoinaan maksanut alkoholiveroina uransa alkuvaiheessa, sinun niuhotuksesta ei ole ollut kenellekkään kuin mielenharmia joten miksi sinun psyykkinen hoitosi pitäisi maksaa?
- Ei absolutisti
ttt kirjoitti:
siinä tapauksessa olisi kaivaa kanaali joka kiertäisi Suomen rajat jolloin suomesta tulisi se autio saari, sen jälkeen kaltaisesi ilonpilaajaraivoraitisryhtipoika-antialkoholistisaarnaajat voisi pitää vaikka ruotsinlaivalla Ahvenanmaalle, teitä ns. "normaaleita" tässä maassa kuitenkin vähemmistö on. Sen jälkeen sitten voisi alkoista poistaa kassakoneet ja lysti voisi alkaa ;)
se siellä ruikuttaa? Onko sossupäivään vielä pitkä aika? Sekö miletä kiristää?
- timo
Anti holisti kirjoitti:
En ainakaan ole itse sairauksiani aiheuttanut. Ja toisekseen en pidä holisteja sairaina, ainoastaan säälittävinä paskahousuina jotka eivät mitään hyysäämistä tartte. Laskekaas paljon tuo lipittely meille veronmaksajille maksaa? Juokaa vaikka virolaista pesuainetta niin pääsee teistäkin nopeammin.
onhan se jo jossain todettukkin että teikäläiset absolutistit tulevat yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin tupakoivat ja kuppia ottavat."terveet elämäntavat"omaava elämänsä loppupuolella näivettyy sairaalassa ja vanhainkodissa keskimäärin viisi vuotta pidempään kuin me kuppia sillointällöin ottavat paskahousut.
- ttt
Ei absolutisti kirjoitti:
se siellä ruikuttaa? Onko sossupäivään vielä pitkä aika? Sekö miletä kiristää?
eipä ole sossupäiviä, mutta perjantaina tulee tili, sitten ostetaan taas niin paljon viinaa että niistä veroista on varaa maksaa sunkin vuokra sossusta, että ole huoleti.
- Ei absolutisti
ttt kirjoitti:
eipä ole sossupäiviä, mutta perjantaina tulee tili, sitten ostetaan taas niin paljon viinaa että niistä veroista on varaa maksaa sunkin vuokra sossusta, että ole huoleti.
että asut suomessa sillä täällä tuollaisia juoppoja oikein ihaillaan toisin kuin muissa sivistysvaltioissa.
Vai, että käyt ihan töissä? Oho no silloinhan et voi olla juoppo (vitsi, vitsi). Totta puhuen kyllä sinä olet juoppo. - ttt
Ei absolutisti kirjoitti:
että asut suomessa sillä täällä tuollaisia juoppoja oikein ihaillaan toisin kuin muissa sivistysvaltioissa.
Vai, että käyt ihan töissä? Oho no silloinhan et voi olla juoppo (vitsi, vitsi). Totta puhuen kyllä sinä olet juoppo.etten olisi juoppo? Olen jopa ylpeä siitä.
- Ei absolutisti
timo kirjoitti:
onhan se jo jossain todettukkin että teikäläiset absolutistit tulevat yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin tupakoivat ja kuppia ottavat."terveet elämäntavat"omaava elämänsä loppupuolella näivettyy sairaalassa ja vanhainkodissa keskimäärin viisi vuotta pidempään kuin me kuppia sillointällöin ottavat paskahousut.
paikkaansa sillä silloin kun sinä makaat maanantaiaamuna krapulassa ja pidät rokulia niin me raittiit painetaan duunia ja tehdään rahaa yhteiskunnalle.
- Kari
Anti holisti kirjoitti:
Säälittävää että juopot yrittää vedota siihen että ovat sairaita. Samaa paska sakkia muiden narkkareiden kanssa, saunan taakse vaan. Todella säälittävää vedota siihen ettei voi valita, aina voi valita. Juopoilta pitäisi viedä ajokortit ja tuet. Mitä niitä hyysäämään ja taputtelemaan päähän. Autiolle saarelle vaikka ja ilmaset viinat. Sitten jos haluaa pois pitäisi olla 2kk selvinpäin jotta pääsis muitten normaaleiden joukkoon. Juopoista ei ole kuin haittaa.
Vai olet sitä mieltä!!!No kerron lyhyesti oman
historiani.Kuvittele itseäsi tappelemassa 112
henkilön firmassa jossa tulee ongelmia jatkuvasti
Eli voi laskea,että 10 henkilöä on sairaslomalla
jatkuvasti ja aikataulut pukkaa päälle koko ajan.
Ja asiakkaat eivät ole kiinnostuneet näistä asioista vaan tavarat on saatava liikenteeseen
välittömästi!!!!Joten rupeaa hermo olemaan loppu.
Sen vuoksi juon viinaa,että olisi edes vähän
aikaa hyvä olo.Enkä tarvitse tukia päinvastoin.
Maksan sentään työntekijöistä veroja sotuja
eläkevakuutus maksuja kuukaudessa enemmän kuin
yksityinen duunari tienaa koko elämän aikana.
Mutta hermot on piukalla.Eli olen alkoholisti
näiden vuoksi!!!!Ps.Viime vuoden tulot oli
93 000e Mutta hermopaineet ovat älyttömät.
Tuntuu siltä,että hetken päästä olen hoidossa.
Eli en ole sosiaalipummi millään tavalla!!!Joten
ei tällaista asiaa voi yleistää.Niin minua ei
kannata lähettää autiolle saarelle,koska silloin
työntekijät ovat työttömiä!!!!!!!!!! - Kari
Anti holisti kirjoitti:
En ainakaan ole itse sairauksiani aiheuttanut. Ja toisekseen en pidä holisteja sairaina, ainoastaan säälittävinä paskahousuina jotka eivät mitään hyysäämistä tartte. Laskekaas paljon tuo lipittely meille veronmaksajille maksaa? Juokaa vaikka virolaista pesuainetta niin pääsee teistäkin nopeammin.
Kumpikohan on paskahousu???Veikkaan sinua,
koska et tiedä elämästä mitään.
Olet ilmeisesti laskenut pieleen,Koska olen
Ns.Herrasmies juoppo ja maksan sinunkin tulevan
eläkkeen(ellet jo ole)Ja mitä tulee paskahousuihin niin taidat itse olla terapian tarpeessa???No vietä aikaasi omassa rauhassa
äläkä puutu näihin keskusteluihin!!!
Yst.terv.Kari - Kari
Ei absolutisti kirjoitti:
paikkaansa sillä silloin kun sinä makaat maanantaiaamuna krapulassa ja pidät rokulia niin me raittiit painetaan duunia ja tehdään rahaa yhteiskunnalle.
No paljonko teet rahaa yhteiskunnalle???
Itse teen sentään vuodessa 15milj.euroa joka
saatanan vuosi!!(112henkilöä töissä)Ja lisääkin
tarvittaisiin.Ja jos joskus makaan kankkusessa
maanatain,tiistain ja vielä keskiviikonkin niin
show what!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Eiköhän ole tullut
kustannettua omat hoitoni moneen kertaan????
Ps.pelkät sotu eläkemaksut verot ovat n.5milj.e
per vuosi ja nyt olen kotona ottamassa kuppia
taas.Johtuen siitä että talouspäällikkö työnjohtajat tekevät työni!!!!
Eli kaikkien pakollisten maksujen jälkeen jää
enää 1milj.e jolla pitäisi investoida helvetin
kalliisiin koneisiin.Esim yksi työstökeskus maksaa n.600 000e!!!!!Siis ei mikään rimpula
vaan sellainen jolla pystyy tekemään suurempiakin
kappaleita.Eli revi siitä huumoria.
- pieni
En halua muuten osallista keskusteluun, mutta silmään pisti
"Voiko enää tyhmempää keskustelun aihetta olla? EI TODELLAKAAN VOI! Juokaa itsenne hengiltä niin päästään näin tyhmistä aiheista ja ihmisistä. "
Ajattelin vaan selventää, että itsekkin saatan kerran kuussa juoda 2 keskiolut pulloa ja saada siitä kankkusen. Mutta ei se sitä tarkota että sitä tarvitsisi kestää, joten etsin tältä palstalta helpotusta siihen kankkuseen. Ja jos muuten häiritsee tällaiset keskustelun aiheet, miksi luet ja kommentoit näitä juttuja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380