Ajattelin jakaa tässä tarinani muiden yksinäisten kanssa.
Ajauduin aikanaan täysin yksinäiseksi pitkän parisuhteen päätyttyä. Ennen tätä olin muuttanut opiskelupaikkakunnalle, jossa minulle oli käytännössä avovaimon läheisten lisäksi yksi serkku.
Serkku muutti pois ja sitten yhtäkkiä olin neljän seinän sisällä.
Hankalinta oli se että ei ollut ketään jolle puhua, olin masentunut ja viihdyin oman pääni sisällä. No ei se todellakaan ollut viihtymistä. Olin luonteeltani sisäänpäinkääntynyt, ujo, arka, sairas jne.
Parin vuoden aikana kuitenkin luin kirjoja ja mietin itseäni.
Suosittelen lukemaan Henry David Thoreaun Waldenin. Se kertoo ihmisestä, joka muutti metsän keskelle yksin mutta se ei ollut mitään yksinäisyyttä kuitenkaan.
Suomi 24 palstalta sain lopulta yhden ainoa kontaktin (wow!!), joka vastaili sähköpostiviesteihini aluksi hyvin hitaasti, ehkä kerran kuussa.
Lopulta tapasimme ja meille tuli tavaksi pelata lautapelejä noin tunti kerrallaan.
Olimme vastakkaista sukupuolta mutta välillä oli hieno ystävyys. Se tuntui silloin ainutlaatuiselta kun parin viikon yksinolon jälkeen oli jokin ihmiskontakti jolle oli mahdollista puhua.
Huomasin kuinka kaverini "parani" päivä päivältä. Olenkin ollut kiitollinen hänelle ja itselleni tästä poikkeuksellisesta kokemuksesta.
Nyt sitten muutin taas ja olen yllätys yllätys, ilman ystäviä.
Ajauduin aikanaan täysin yksinäiseksi pitkän parisuhteen päätyttyä. Ennen tätä olin muuttanut opiskelupaikkakunnalle, jossa minulle oli käytännössä avovaimon läheisten lisäksi yksi serkku.
Serkku muutti pois ja sitten yhtäkkiä olin neljän seinän sisällä.
Hankalinta oli se että ei ollut ketään jolle puhua, olin masentunut ja viihdyin oman pääni sisällä. No ei se todellakaan ollut viihtymistä. Olin luonteeltani sisäänpäinkääntynyt, ujo, arka, sairas jne.
Parin vuoden aikana kuitenkin luin kirjoja ja mietin itseäni.
Suosittelen lukemaan Henry David Thoreaun Waldenin. Se kertoo ihmisestä, joka muutti metsän keskelle yksin mutta se ei ollut mitään yksinäisyyttä kuitenkaan.
Suomi 24 palstalta sain lopulta yhden ainoa kontaktin (wow!!), joka vastaili sähköpostiviesteihini aluksi hyvin hitaasti, ehkä kerran kuussa.
Lopulta tapasimme ja meille tuli tavaksi pelata lautapelejä noin tunti kerrallaan.
Olimme vastakkaista sukupuolta mutta välillä oli hieno ystävyys. Se tuntui silloin ainutlaatuiselta kun parin viikon yksinolon jälkeen oli jokin ihmiskontakti jolle oli mahdollista puhua.
Huomasin kuinka kaverini "parani" päivä päivältä. Olenkin ollut kiitollinen hänelle ja itselleni tästä poikkeuksellisesta kokemuksesta.
Nyt sitten muutin taas ja olen yllätys yllätys, ilman ystäviä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Varmasti on hyvä juttu vain rohekasti alkaa pitämään yhteyttä aj voi sitä sitten tavata. Pitää ottaa ihan realistisesti sekin mahdollsiuus että ei synkaa ja ei synny pysyvämpää ystävyyttä tai yhteistä jakamista, Kun jään eläkkeelle niin ajattelen itse (olen sinkku ja minulla on vähän sukulaisia) ehkä alkaa ahrrastmaan tällaista. Aina saa ja elämä rikastuu kun tapaa uusia ihmisiä vaikka ei synny pitempiaikaista ystävyyttä.