Joka puolueessa on virheitä tehneitä ihmisiä ja joka puolue koittaa niitä virheitä korjata tai peittää.
Nyt on kuitenkin kyse tästä hetkestä ja kaiken sörkkimisellä vaan osoitetaan ettei muuta ole ja varsinaista asiaa kun ei tunnu löytyvän, niin aletaan vielä nimittelemään tai muuten alentamaan.
Aihe on kuitenkin sellainen niinkuin joku muukin täällä sanoi ettei onneksi siihen vaikuta noi kaikki sörkkäämiset. Keskusta toimii nyt hyvin - ja tehokkaasti meinaa toimiakin. Toivottavasti vaalien jälkeen on riittävä kannatus että on mahdollista puolustaa lähipäätösten tekoa ja huolehtia kuntalaisista oikein. Eritoten niistä, jotka eivät itse saa asioilleen tehtyä kuten lapset ja vanhukset.
Paikallisilla palveluillla on merkitystä sekä lapsiperheille että vanhuksille mutta myös sitten noille pienyrittäjille jotka tunteja kaihtamatta koittaa pitää yrityksiään palvelevana omalla seudullaan.
Aiheesta yhdeksänteen muuten. Vastapuolille, jotka ei ymmärrä yhteistyön olevan tärkeintä, pieni kysymys:
onko hyökkäys todella paras puolustus?
Kannattaako vähätellä ja nimitellä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan oikeassa olet. Aika likaiseksi jotkut koittaa vaalitaiston tehdä piittaamatta Keskustan hyvistä ja tärkeistä aiheista. Nostetta hop hop.
Onneksi ihmisillä on tolkkua ja eivät anna nykymenon jatkua