Miettinyt pitkään tässä, kun itselläkin on ollut noin vuoden masennusta. Aina kun ottaa asian asiallisesti puheeksi, niin toisilta tulee vain negatiivisia palautuksia.
Johtuen kai siinä, että toiset pitää meitä huomionhakuisina, laiskoina ja itserakkaina.
Itse en kyllä paljon huomionhaluinen ollut; yritin koulussakin olla ystävällinen ja hymyillä muille enkä kenellekkään vuodattanut surujani.
Ihmiset ei näköjään ollenkaan ymmärrä mielisairauksia.
Johtuen kai siinä, että toiset pitää meitä huomionhakuisina, laiskoina ja itserakkaina.
Itse en kyllä paljon huomionhaluinen ollut; yritin koulussakin olla ystävällinen ja hymyillä muille enkä kenellekkään vuodattanut surujani.
Ihmiset ei näköjään ollenkaan ymmärrä mielisairauksia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
joskus oon miettinyt samaa itsekin. nuorempana inhosin, kun joku sanoi olevansa masentunut/ahdistunut, se oli mun mielestä liioittelua ja turhaa itsesääliä, ajattelin, ettei se ihminen oikeesti tiedä mitä masennus on. vieläkin särähtää korvaan, jos joku sanoo olevansa masentunut. tekisi asialle jotain! oon ymmärtämätön, vaikka masennusta ollut itsellä melkein kymmenen vuotta.
ehkä ihmiset ajattelee, että masennus on itseaiheutettu sairaus, ja koska sairaat pääsee "helpommalla", masentuneet on tahallaan masentuneita, että voisivat selittää sillä just esim laiskuuttaan. jotkut varmaan mieltää, että masentunut ihminen on tosi kurjassa tilassa, likainen ja suttuinen, pää kumarassa, risat vaatteet, mumisee eikä todellakaan osaa hymyillä, ja sitten kun näkevät ihmisen, joka pärjää ja on muutoin normaali (?tyhmäst sanottu) masennuksesta huolimatta, ei ne usko tän olevan masentunut.
ei ihmiset tajua, niin kuin sanoit. on niitä, jotka esittävät ymmärtävää ja säälivät (mikä tuntuu enemmän vahingonilolta), ja sitten kun menee sanomaan synkistä ajatuksistaan mitkä on itselle arkisia ja itsestäänselviä, tää ymmärtävä kuuntelija on paskahalvauksen partaalla. ja kun alkaa riisua pirteää rooliaan ja paljastaa, miten heikossa kunnossa oikeesti on, ihmiset tahtoo kaikota ympäriltä. jotkut taas kuvittelee, että masennuksen saa pois nipsnaps.
Ihmiset eivät osaa suhtautua, koska he itse ahdistuvat, eivätkä tiedä mitä voivat puhua.
Ei sille voi mitään.
Varamasti yksi syy on neuvottomuus. Kun ei osaa auttaa tai ymmärtää niin automaattisesti torjuuu. Usein myös masentuneella on itsellä hyvin herkät tuntosarvet ja masentunut huomaa enenmmänv ain negatiivisiä singnaaleja sosiaalisissa tilanteissa. Toisinaan jopa itse käyttätyy vaistomaisesti varautunesti, on totinen ja joap kireä ja metsä vastaa niin kuin sille huudetaan. Masentuntu usein myös valittaa, syyllistää ja alkaa vikoilemaan yheskuntaa kanssamatkaajiaan. Masentunut on myös hyvin herkkä loukkaantumaan ja märehtii pitkään kolhuja kun iitsetunto on nollilla. Jopa positiiviset ja kohteliiat ja ystäväliset kannustukset voi tulkita päinvastoin : kokee että nyt kaveri vain keljuilee, säälii tai ym. vaikka takoitus on aidosti rohkasita ja osoittaa ysävällisyyttä.
Mun tekis ainakin välillä mieli huutaa. Hei haloo mä oon sekasin, mä oon rikki mä oon yksinäinen, mä villtelen itteeni, mä haluun kuolla. Mut joo mä kiltisti suoriudun, oon nätisti töissä ja hymyilen. oonhan mä kuitenkin esimies, Järkyttäishän se liikaa monia jos tietäisivät kuinka rikki mä oon. Ja aina kun oon esim kännissä avautunu että py the way sairastan masennusta, niin se aiheuttaa ihan järkyttävää hämmennystä, ja itse en jaksa taas käsitellä sitä...
Syy on peloissa ja unelmissa. Ihmiset näkevät miten tietyt ihmiset ovat menestyneet elämässä tai miten tietyt ihmiset edelleen menestyvät elämässä.
Useat ihmiset haluavat samanlaisen menestyksekkään elämän ja he ovat valmiita luopumaan moraalistaan saadakseen tällaisen elämän. Ihmiset eivät uskalla ottaa sitä riskiä että he luopuisivat unelmistaan ja hankkisivat jonkin tylsän työn. Usein nämä työt ajavat ihmisen sellaiseen yhteiskunnalliseen asemaan missä heitä poljetaan. Nämä ihmiset ovat valmiita polkemaan muita osoittaakseen olevansa riittävän "kovia" jotta heidät hyväksytään nihin töihin mihin he haluavat. Tästä luonnollisesti seuraa se että harva haluaa esimerkiksi siivojan töitä koska heitä on totuttu polkemaan ja pilkkaamaan. Koska siivoojia poljetaan ja pilkataan, saattavat he kärsiä mielenterveysongelmista koska he eivät ymmärrä mitä väärää he ovat tehneet. He eivät ole tehneet mitään väärää vaan muut ihmiset ovat toimineet väärin. Tätä kautta ihmiset valitsevat mieluummin työttömyyden kuin siivoojan duunin tai vaikkapa duunin mäkkärissä. Tästä seuraa yhteiskuntaan suuria ongelmia kun ihmiset tavoittelevat jotain unelmaa siitä huolimatta että heillä ei ole minkäänlaisia visiota siitä miten he voisivat parantaa yhteiskuntaa sitten kun he ovat saavuttaneet sen aseman mihin he pyrkivät. Useat ihmiset pyrkivät arvostettuun asemaan, kuten vaikkapa tohtoreiksi ja huomaavat sen jälkeen ettei heillä ole mitään kiinnostusta auttaa yhteiskuntaa koska heidän moraalinsa perusteella he ovat ainoastaan pyrkineet vahingoittamaan yhteiskuntaa eli polkemaan muita ihmisiä alaspäin. Jos he auttaisivat yhteiskuntaa saavutettuaan tietyn aseman, tulisi heistä kuuluisia jolloin ne jotka olivat poljettuja, he saattaisivat puhua näiden kuuluisten ihmisten moraalittomista teoista.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/01/1030760
http://www.hs.fi/juttusarja/aalto/artikkeli/Onko siivoojaksi ajautunut maisteri epäonnistunut ihmisenä/1135261472051/?cmp=tm_etu_kolumni
http://www.hs.fi/kotimaa/Korkeasti koulutettujen työttömyys kasvaa nyt nopeimmin/a1305610170410
"Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestäkään aivan varma."
- Albert Einstein
Sanoisin, että se joka osoittaa vihaavansa on itse masentunut, mutta ei myönnä sitä. Jolloin ongelmana on oikeastaa hänen. Valitettavasti saat kokea vihaavan (lue toisen masentuneen) reaktion.
Onko tuollainen reaktio terveen ihmisen empaattinen tai edes neutraali reaktio? Syyttää toista saamastaan kohtalosta, sävymisestä tai epäonnesta?