Minusta alkaa tuntua siltä, että perussuomalaiset antavat tällä hetkellä ainoan todellisen vaihtoehdon suomalaisessa politiikassa. Vain persuilla on selkeä kanta humanitääriseen maahanmuuttoon ja rahan lahjoittamiseen Etelä-Eurooppalaisille valtioille joihin meillä ei todellakaan ole tällä hetkellä varaa. Jos äänestät jotain muuta puoluetta, saattaa vaalijärjestelmästämme johtuen mennä läpi joku sellainen ehdokas, jolla on aivan erilainen näkemys näistä asioista. Muun politiikan jäädessä usein pelkäksi konsensushakuiseksi näpertelyksi, haluaisin äänelläni vaikuttaa edes tähän yhteen tärkeään asiaan.
Kuitenkin edes mainitsiessani mahdollisuudesta äänestää perussuomalaisia reagoi lähipiirini tähän hyvin paheksuvasti, jopa halveksien. Täytyykö minun siis mennä kaappiin ja sanoa kaikille äänestäväni kiltisi jotain mainstream-puoluetta antaessani samalla oikean ääneni perussuomalaisille? Vain todelliset äänet lasketaan, ei se mitä kerron lähipiirilleni. Olisi kuitenkin mukavaa, ettei mielestäni isänmaallinen tekoni vaikuttaisi ihmissuhteisiini negatiivisesti.
Pitäisikö siis ryhtyä kaappipersuksi vai olla yksinkertaisesti välittämättä siitä, mitä lähipiirini asiasta ajattelee?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomessa on varmasti satoja jos ei tuhansia kaappipersuja.Täällä ahdasmielisessä suomessa ei juuri suvaita yleisen mielipiteen poikkeavasta ajattelutavasta.Valtapuolueiden vaikutuspiirissä oleva media sitten lietsoo persuvihaa tasaiseen tahtiin.Persut on AINOA puolue joka ajaa suomalaisten etuja suomessa.Mediassa ei kauheasti kerrota persujen politiikasta,vaan palstatilaa saa ainoastaan näiden yksittäistapausten toilailut.Näin lampaita ohjataan oikeaan suuntaan.Mikä on ensimmäinen mielikuva joka tulee sanasta "perussuomalainen"?Aivan se on vihapuhe,maahanmuuttovastaisuus,EU-kriittisyys.Mediassa ei juuri muusta puhuta.Kuka muuten tietää edes persujen vaaliohjelmasta yhtää mitään,harva koska ei siitä juuri mediassa puhuta.Itse en sano ketä äännestän juuri tämän takia,ahdasmieliset hyökkää päälle syytellen rasismista ja kaikesta mikä on mediassa trendikästä.
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/122265-perussuomalaiset-tarjoutuu-kokoomuksen-apupuolueeksi-miksi
Minäkin äänestin persuja, olen sen kyllä sanonutkin enkä ole mitään syrjintää
huomannut, monet ystävänikin harkitsevat samaa asiaa , jopa eri puolueiden
jäsenet.
Mutta minulle ei ole selvinnyt persujen kanta EU ja euro-asioissa, Soini sanoo
kyllä, että" piikki kiinni", mutta miten on todellisuus, ja minä haluan itsenäisen
Suomen, siksi olisin äänestänyt IPU:a tai mitä tahansa pienpuoluetta mutta
ehdokkaita ei ole, siksi persut.
Suomessa on vaalisalaisuus, jos siis haluat pitää asian omanasi, niin pidä,
niin monet muutkin tekevät, jos taas kerrot niin muutkin uskaltavat.