Mistäköhän sitä pitäisi aloittaa..
Tunnen oloni yksinäisemmäksi kuin vuosiin.. Tuntuu, että tällä hetkellä ei ole elämässä yhtään mitään.
Yläasteen kaikki kaverit hävisivät ja muutenkin oman paikkakuntani kaverit kun vaihdoin koulua eri paikkakunnalle. Ajattelin, että aloittaisin uudelta pöydältä ja saisin uusia ystäviä ja jättäisin kaiken paskan taakse. En siis tykännyt paikkakunnastani ollenkaan.
On alkanut epäilyttämään, että se oli elämäni huonoin päätös.. Sain kyllä uusia kavereita uudelta paikkakunnalta, mutta ne eivät osoittautuneetkaan hyviksi kavereiksi. Aika pinnallista ystävyyttä ja ne ystävyyssuhteet loppuivat siihen. Ei mitään varsinaista riitaa, mutta loppuivat kuitenkin.
Kasvoin myös erilleen parhaasta ystävästäni (sama paikkakuntalainen) ja lopulta hävisi kaikki.
Nyt tällä paikkakunnalla millä asun on tasan yksi ystävä. YKSI.? Mitä helvettiä. Toisella paikkakunnalla missä olen koulussa ei ole oikeastaan ystäviä myöskään.
Olen ihan hukassa.. Niin hukassa kun ihminen vaan voi olla. Mitä helvettiä mä teen?
Mistä mä löydän taas kavereita ja voisin aloittaa taas kerran puhtaalta pöydältä. Tämä yksinäisyys ahdistaa todella todella paljon.
Olen kotipaikkakuntani ja koulupaikkakuntani välissä enkä oikeastaan kuulu kumpaankaan..
Olen sosiaalinen ja iloinen ihminen, vaikka taipumusta masennukseen ja en HALUA erakoitua! Haluan ystäviä ja kavereita, uusia tuulia elämään.
Ahdistaa niin niin niin paljon tää elämäntilanne tällä hetkellä..
Olen valmistumassa ensi keväänä ja luultavasti yritän ainakin hakea vielä opiskelemaan.. Pelottaa tulevaisuus. Pitääkö täällä todella elää näin perkeleen yksinäisenä? Haluan tuttavia, uusia kavereita, ystäviä, väriä elämään, virkistystä...
Pelottaa, että taas masennun... Olen ollut monen monta vuotta masentunut ja pelottaa, että tää yksinäisyys laukaisee taas tän masennuksen. En todellakaan halua sitä. Siitä alkaa taas kauhea kierre..
Olin eilen baarissa ja ei helvetti sitä ahdistuksen määrää kun tulin yöllä kotiin.
Pakkasyössä yksin kävelin ja itkin koko helvetin matkan. Itkin itkin itkin. Kaveri lähti poikaystävänsä luokse ja kaksi muuta lähtivät keskenään. Minä lähdin yksin kävelemään. Oli maailman yksinäisin olo.
Haluaisin nyt saada taas tästä elämästä kiinni. Pikkuhiljaa kivuta ylöspäin. Ahdistaa, etten kuulu minnekkään. Kaikilla vanhoilla kavereilla on niin omat elämänsä. Mulla ei ole tasan yhtään mitään tällä hetkellä. EI MITÄÄN.
Toivoin aina että löydän sitten ystäviä ja alan rakentamaan omaa elämääni, mutta jos niin ei käy niin mitä varten mä täällä sitten olen?
Olen 20vuotias nainen
Tunnen oloni yksinäisemmäksi kuin vuosiin.. Tuntuu, että tällä hetkellä ei ole elämässä yhtään mitään.
Yläasteen kaikki kaverit hävisivät ja muutenkin oman paikkakuntani kaverit kun vaihdoin koulua eri paikkakunnalle. Ajattelin, että aloittaisin uudelta pöydältä ja saisin uusia ystäviä ja jättäisin kaiken paskan taakse. En siis tykännyt paikkakunnastani ollenkaan.
On alkanut epäilyttämään, että se oli elämäni huonoin päätös.. Sain kyllä uusia kavereita uudelta paikkakunnalta, mutta ne eivät osoittautuneetkaan hyviksi kavereiksi. Aika pinnallista ystävyyttä ja ne ystävyyssuhteet loppuivat siihen. Ei mitään varsinaista riitaa, mutta loppuivat kuitenkin.
Kasvoin myös erilleen parhaasta ystävästäni (sama paikkakuntalainen) ja lopulta hävisi kaikki.
Nyt tällä paikkakunnalla millä asun on tasan yksi ystävä. YKSI.? Mitä helvettiä. Toisella paikkakunnalla missä olen koulussa ei ole oikeastaan ystäviä myöskään.
Olen ihan hukassa.. Niin hukassa kun ihminen vaan voi olla. Mitä helvettiä mä teen?
Mistä mä löydän taas kavereita ja voisin aloittaa taas kerran puhtaalta pöydältä. Tämä yksinäisyys ahdistaa todella todella paljon.
Olen kotipaikkakuntani ja koulupaikkakuntani välissä enkä oikeastaan kuulu kumpaankaan..
Olen sosiaalinen ja iloinen ihminen, vaikka taipumusta masennukseen ja en HALUA erakoitua! Haluan ystäviä ja kavereita, uusia tuulia elämään.
Ahdistaa niin niin niin paljon tää elämäntilanne tällä hetkellä..
Olen valmistumassa ensi keväänä ja luultavasti yritän ainakin hakea vielä opiskelemaan.. Pelottaa tulevaisuus. Pitääkö täällä todella elää näin perkeleen yksinäisenä? Haluan tuttavia, uusia kavereita, ystäviä, väriä elämään, virkistystä...
Pelottaa, että taas masennun... Olen ollut monen monta vuotta masentunut ja pelottaa, että tää yksinäisyys laukaisee taas tän masennuksen. En todellakaan halua sitä. Siitä alkaa taas kauhea kierre..
Olin eilen baarissa ja ei helvetti sitä ahdistuksen määrää kun tulin yöllä kotiin.
Pakkasyössä yksin kävelin ja itkin koko helvetin matkan. Itkin itkin itkin. Kaveri lähti poikaystävänsä luokse ja kaksi muuta lähtivät keskenään. Minä lähdin yksin kävelemään. Oli maailman yksinäisin olo.
Haluaisin nyt saada taas tästä elämästä kiinni. Pikkuhiljaa kivuta ylöspäin. Ahdistaa, etten kuulu minnekkään. Kaikilla vanhoilla kavereilla on niin omat elämänsä. Mulla ei ole tasan yhtään mitään tällä hetkellä. EI MITÄÄN.
Toivoin aina että löydän sitten ystäviä ja alan rakentamaan omaa elämääni, mutta jos niin ei käy niin mitä varten mä täällä sitten olen?
Olen 20vuotias nainen
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei mullakaan ole mitään. On kurjaa ja yksinäistä. Jossain työpaikoissakin kun olen ollut niin siellä vaan on orpona ja kukaan ei puhu muu kuin pomo joka antaa tehtäviä. Sit sitä duuniakin olen joutunut tekee yksin. Kerran olin remppaamassa seurakunnan yhtä taloo ja ensin piti olla meitä kolme siinä mut sit sanottiin et mä pärjään yksinkin siinä hommassa. Sit mä remppasin puoli vuotta yksin sitä seurakunnan taloo. Et sitä joutuu työpaikallakin olee vaan yksinäinen
Kuulostaa tutulta.. mä oon koko pienen elämäni muuttanut paikasta toiseen ja menettänyt nekin kaverit joihin just kerenny tutustuun.
Nyt kun jo vuosia asunut samalla paikkakunnalla niin täällä ihmiset on niin idiootteja ja sisäsiittosia pellejä että ei edes kiinnosta olla kenenkään kaveri.
En pysty masentumaan. En tiedä mikä siinä on. Olo on kurja mutta en pysty miettimään asiaa kovin kauaa. Olen aika värikäs persoona, kai se siitä johtuu.
Aattelin repästä ja kokeilla asumista Espanjassa. Lähdenkin ens keväänä sinne reilu kuukaudeks, saa nähdä tulenko enää takaisin Suomeen..
oon 22-vuotias akka, jos kaipaat juttuseuraa niin laita viestiä.