Tuotannon mielikuvituksen puute

Olen tässä miettinyt, että itsekkin osaisin järjestää tuonne draamaa ja menoa vain käyttämällä mielikuvitusta ja kotikutoista psygolokian taitoa, mutta siellä "ammattilaiset" eivät saa oikein mitään irti. Lopettavat kun olisi syntymässä jotain ja lössäyttävät tunnelman...
Esimerkiksi kuningaskunta tehtävä olisi varmasti jatkunut live roolipeli henkeen vaikka minkälaisena jos tuotanto ei olisi keskeyttänyt vaan jatkanut jotenkin.
681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuotanto on täynnä tyhmiä, taidottomia ja onnettomia reppanoita, joiden ainoa valttikortti on POHJATON, EHTYMÄTÖN AHNEUS.. =(

Äänestä

Hyviä viikkotehtäviä on ollut, mutta koska porukka on jotenkin passiivista niin tuotannon olisi elettävä tilanteen mukaan ja liikutettava noita taikka raa´sti tehdä jotain, Itse olen sitä miletä, että ilmapiirin myrkyttyminen ja kiusaaminen aiheuttivat sen, että viihdyttävät ihmiset alkoivat panttaamaan itseään eivätkä tuoneet hauskuutta enää taloon näin jäivät vain jööteri ja tuollainen huumori.

Äänestä
  • No nyt tuntuu tuotannon edesauttamana tapahtuvan....Jonna I ja petteri siiamilaiskaksosilla on salatehtävä, vain he saavat polttaa salaa tupakkaa jos jäävät kiinni tulee rangaistus kaikille. Varmasti Jouko alkaa ihmettelee minne Jonna I ja Petteri häipyilee ;D Eli tässä ok juttu..ehkä... tuo tehtävä on todella hauska tuo kaksoispuku, aloin kiinnostua taas..hmmm

    Äänestä

Onko tosi että tämä on katsojien valitsema tehtävä, ei hyvää päiväääääää!

Halloweenejäkään ei tänä vuonna vietetty, Ehanaa peepee ehanaa.

Äänestä

Kyllä ne varmaan järjestää jotain ´viikonloppuna

Äänestä
  • Viikonloppuna ei ole Halloween tai muutakaan juhlaa ja katsojiakaan ei paljon ole jos itse on ulkona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ghgfhhjhj kirjoitti:

Olen tässä miettinyt, että itsekkin osaisin järjestää tuonne draamaa ja menoa vain käyttämällä mielikuvitusta ja kotikutoista psygolokian taitoa, mutta siellä "ammattilaiset" eivät saa oikein mitään irti. Lopettavat kun olisi syntymässä jotain ja lössäyttävät tunnelman...
Esimerkiksi kuningaskunta tehtävä olisi varmasti jatkunut live roolipeli henkeen vaikka minkälaisena jos tuotanto ei olisi keskeyttänyt vaan jatkanut jotenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu