Olenko jotenkin luonnoton, kun en voi sietää edes ajatusta, että ruumiissani kasvaisi joku toinen olento?
Minua suorastaan inhottaa koko ihmisen nisäkäslisääntyminen.
Minua suorastaan inhottaa koko ihmisen nisäkäslisääntyminen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Saat varmaan monenlaista vastausta aloitukseesi... ronski aihe kun on.
Itselläni nimittäin tosiaan on ollut samanlainen fiilis vuosikaudet, en tiedä, onko meitä vain kaksi, ainakin luulisi, ettei tällaisesta aiheesta uskalla paljon mainitakaan. Jotenkin oli minulla siis sellainen outo olo, että olisi iljettävää, jos joku - ikään kuin loinen - ihan kuin joku tyhjästä tullut olio, asustaisi oman kropan sisällä tekemässä temppujaan. Olen ajatellut olevani tosi friikki, kun niin ajattelen. En ole osannut ajatella sellaista sisällä kasvavaa vauvana, ikinä ei ole ollut mitään vauvakuumetta tms. mutta vuosien myötä inhotus on laantunut ja ihanan miehen tavattuani on jotenkin luonnollista, että suhteeseemme tulee myös yhteinen lapsi. Odotan nyt esikoistani, ja olo on ihan luonnollinen. En enää ajattele vatsassa kasvavaa mitenkään inhottavana asiana, outoahan se on kun oikein tosissaan ajattelee, mutta tarkkailen olotilojani aika neutraalin ihmettelevästi. En odota mitään hellanlettas-vauvaa, odotan meille tulevaksi pientä ihmistä, joka joskus varmasti on vielä myös haistatteleva teinikin, ken tietää. Mutta päivä kerrallaan mennään, harhakuvia kaiken yltiöpäisestä ihanuudesta ei ainakaan ole, ja olen henkisesti valmistautunut lähes kaikkeen, mitä tulla voi. Ihmeellistähän se on, että jokin sisällä kasvava voi niin heittää omat tuntemukset sikinsokin ja aiheuttaa niin monet fyysiset muutokset. Itselläni loppujen lopuksi kuitenkin iljetysfiilis on laantunut ihan luonnolliseksi hyväksymiseksi, että näin sitä maailmaan tullaan :)
kun en sentään ole ainut. Ehkä se menee sitten ohi aikanaan.
Että olet itsekin joskus ollut "loinen" toisen ihmisen masussa. Vielä oudompaa kai olisi että ihmiset munisivat :)
Ja eiköhän se jokaisesta tunnu hieman oudolle kun pieni siellä möyrii.
Minuakin on vuosia inhottanut ajatus sisälläni kasvavasta oliosta. Olemme keskustelleet siitä myös ystäväni kanssa joka on tuntenut samoin raskausaikana, silti hänen nyt jo teini-ikäinen poikansa on hänelle kaikki kaikessa. Olen nyt raskaana ja odotan ensimmäistä lastani, ja ihan hyvin tämä silti on mennyt. Joskus tulee sellainen hetken nopea välähdys että voi kun inhottavaa ja loismaista, mutta 99 % ajasta tuntuu vaan ihan siltä niinkuin joku tossa edellä kirjoittikin että on mielenkiintoista seurata kehonsa monia reaktioita raskauteen. Ja kaiken taustalla, sen hetkittäisen inhotuksenkin, on silti koko ajan sellainen hellyys ja suojelunhalu sitä pientä kehossani kasvavaa olentoa kohtaan. Minä luulen että tollaset inhon tunteet voi olla yleisiäkin, mutta niistä ei vaan puhuta koska sitten leimattaisiin heti huonoksi äidiksi. Sallittua on vaan puhua röyhelöistä ja pinnasängyistä ja hehkua äitiyden onnea jotenkin madonnamaisesti. Sinuna uskaltautuisin hankkimaan lapsia inhon tunteesta huolimatta, minäkin uskalsin ja ihan hyvin on silti mennyt - sen inhon tunteen lisäksi tulee niin paljon muita niin henkisiä kuin fyysisiä tuntemuksia ihmeteltäväksi, ettei ainoastaan siihen inhon tunteeseen voi millään keskittyä koko raskausaikaa!
Kannattaa varmaan miettiä MIKSI! Miksi sinua inhottaa ihmisten nisäkäslisääntyminen? Oletko sinut oman seksuaalisuutesi kanssa? Miksi luonnollinen ajatus tuntuu sinusta vieraalta? Miten äitisi raskausaika sujui, silloin kun hän oli raskaana sinusta? Millainen on suhteesi äitiyteen ja julkisuuden antamaan äitikuvaan? Oletko elänyt helpon, suojatun elämän, jossa ei ole tarvinnut uhrautua toisten eteen? Vai oletko elänyt elämän, jossa on turhankin paljon tarvinnut uhrautua toisten eteen? Varmasti inhoosi on joku syy tai useita syitä, eikä kaikkea ole helppo kaivaa alitajunnan lokeroista...jos joskus tulet raskaaksi, voit tietysti yllättyä iloisesti, kaikki voi tuntua luonnolliselta. On tietysti myös ihmisiä, jotka eivät onnistu tulemaan raskaaksi...
Kummasta elokuvasta pidätte enemmän, Eraserheadista vai Rosemaryn painajaisesta ;)