Onko ketään tällaisesta, kaikille hyväksi

Totuuteen perustuvasta ja mukaisesta, kaikkia kohtaan Oikeuden Laillisen mukaisesta, kaikille Itse koko luomakuntamme kaikkineen Luoja ja Omistaja Jumalan Luvallisesta, turvallisen ja turvatun kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta ja takaavasta vaihtoehto mahdollisuudesta kiinnostunutta, joka kuitenkin on olemassa, ja on ihan kaikille tarjolla.

Löytyykö siis ketään tästä VALTAVASTA, kaikesta vääryyden mukaisesta ja pahuuden puolesta touhuista ja politiikasta, ja niiden, SYYSTÄ (kaikki vääryys), kaikille hyväksi Jumalan sanan vastaisuuksista pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi, sekä luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi koituneista ja koituvista, VAPAASTA vaihtoehto mahdollisuudesta kiinnostuvaa. Siitä jonka ohessa (vasta) se kaikki muukin tulisi, mitä oikein, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi tavalla elämässä tarvitaan.

Jos kuka on kiinnostunut tästä kaikille hyväksi olevasta, kaikille tarjolla olevasta, valtavasta vaihtoehto mahdollisuudesta. Niin voi osoittaa / todistaa sen kiinnostuksensa, oikeaksi ja todelliseksi, tähän liittyvistä asioista ja kysymyksistä asiallisesti ja rakentavasti, käytännössä toimenpiteisiin ja toteutukseen tähtäävällä ja johtavalla keskustelu halukkuudellaan.

Mikä ketäkin estää tästä, kaikessa täydellisyys (kaiken oikean ja hyväksi olevan täyttymys) päämääräisestä vaihtoehto mahdollisuus asiasta, asiallisten / rakentavien kysymysten esittämisen?

Ette kai nyt kaikki halua sitä hirmuiseksi maailman LOPUKSI hirmuista tuomiota ja ikuiseen kadotukseen joutumisen kohtaloa osaksenne!? Johon tämä nykyisen mukainen, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta maailman touhu ja politiikka on viemässä ja johtamassa. Teidän itse kunkin antamilla valtuuksillanne.

Kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen nimessä etsivä, vähäinen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa. Hänen kanssaan, Hänessä, kaikille hyväksi olevassa /Raamatun UT, Totuuteen perustuvien ja mukaisten oikein elämän ja toimimisen / vaikuttamisen opetustensa ja ohjeidensa mukaisuudessa yhdeksi kokoamassa oleva.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

vaihtoehdosta... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu