Hei.
Tulin tänne kertomaan pahasta olostani, koska en halua enää mennä psykiatrille. Poikaystäväni kehotti minua kirjoittamaan ongelmastani jollekin keskustelupalstalle, koska hän ei enää tiedä miten voisi auttaa minua.
Minä olen siis 19-vuotias nuori tyttö. Olen sairastanut lähes koko nuoruuteni vaikeaa masennusta. Viisi vuotta olen käynyt terapiassa ja välillä söin myös zoloftia. Olen ollut myös lyhyen ajanjakson psykiatrisessa sairaalassa (yritettyäni itsemurhaa).Nyt kuitenkin terapia käynnit ovat vähentyneet, koska en enää " tarvitse " niitä. En osaa enkä halua kertoa nykyiselle psykiatrilleni pahasta olostani. Pelkään joutuvani uudestaan hullujenhuoneelle...
Minulla on asiat aika hyvin, tiedän sen itsekin. Minulla on ihana kihlattuni, ystäviä, koti, siskoni ja äitini. Silti olen surullinen ja ahdistunut. Vihaan itseäni.Vihaan sitä kun vihaan itseäni. Olen todella epävarma itsestäni ja seurustelusuhteeni kärsii siitä (jatkuvaa epäilyä,mustasukkaisuutta,itkua ja huutoa). Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että mietin jatkuvasti kuolemaa. Vaikka minulla olisi hyvä päivä, silti saatan illalla toivon etten enää heräisi! Ja se ei ole normaalia, ei todellakaan! Tiedän! En vaan voi itselleni mitään. Olen yrittänyt monta kertaa itsemurhaa, mutta aina on ollut apu lähellä. Kuinka voisin saada tämän tunteen pois? Itken vaikken tiedä syytä. Ja tätä pahaa oloa on jatkunut niin kauan. En usko jaksavani sitä enää pitkään. Auttakaa....
Henkisesti sairas....?
7
780
Vastaukset
- QueenOfTheDawn
Ei tässä elämässä. Se on nyt asenne kysymys; pitää muuttaa ajattelutapaansa elämää kohtaan. Itsensä vihaamiseen ehdotan muodon muutosta, vaihda tyyliäsi kokeile jotain ihan uutta se raikastaa mieltäsi. Ajattele sinulla on kihlattusi, joka ilmeisesti rakastaa sinua hyvin paljon ja pysyy vierelläsi; samanlaista ei monella ole!
Ala harrastaa jotain; aseta tavoitteita. Kysy itseltäsi että oletko tosiaan niin heikko että heität loppu elämäsi menemään vai tahdotko näyttää, että sinusta todella on johonkin?
Keskustele masennuksesta eri ihmisille; huomaat että he pystyvät auttamaan sinua ja samalla sinä heitä. Nytkin minä 17 vuotias nuori tyttönen kirjoitan sinulle ja sain itselleni hieman paremman olon, jos pystyin jotenkin kirkastamaan mieltäsi. Itselläni on ollut vakavaa masennusta jo pitempäänkin mutta minä tosiaan päätin että nyt en jää enää sängyn pohjalle makaamaan vaan yritän kaikkeni; en silti kurkota tähtiin mutta kyllä minä jotain vielä saavutan ja ihan omaa itseäni varten! Meillä masentuneilla kun on oikeus olla itsekkäitä! - just 50:N
kirjoitta saarna, mutta erossa olin masentunut ja lamantunut ja sain neuvoja monelta ihmisilta:
- ei saa sulkeutua, kirjoitakaa tunneista, etsikaa syyt ja muuttakaa niita positiviseksi,
- joka aamu ihastelkaa luontoa, satoi vai paistoi, katsokaa puut, pilvet, taival - iloitkaa linnuille jne.
- sanokaa itselle: "minä rakastan itsea ja hyväksyn oma kroppani... Minä olen ihana... :))"
Ja tämäkiin piirista teidän elämää, alussa vähän, mutta sekin jo jotakin. Ja läheiset aina auttavat jos annatte heille tilaisuus. Voimia teille.
Ja vaihtakaa vaikka puh.numerot keskenaan, keskustelkaa... - Terveystieteilijä
Kalaöljystä tunnetut omega-3-rasvahapot voivat auttaa. Niistä tärkein rasvahappo masentuneelle on EPA. Katsopa mitä esim. www.google.fi kertoo hakusanaparilla "masennus; omega-3", niin huomaat, että monet tutkimukset puoltavat EPA-rasvahapon ottamista suurina annoksina (vähintään 1000 mg/vrk) ruoan lisänä. Kukaan ei voi syödä niin paljon kalaa, että saisi tuhat milligrammaa päivässä EPAa.
Lisäksi neuvoisin ottamaan vahvaa foolihappoa, jossa on mukana B6- ja B12-vitamiineja. Kuopion yliopiston tutkimusten mukaan B-vitamiinit tehostavat masennuslääkkeiden vaikutusta. Näiden lisäravinteiden etuna on myös haitattomuus. - kasvaa yli
ks. vaikka mitä jaaritin Seronil-kysymyksen jatkoksi äsken "medicine"-nimerkillä, lääke on sama nimittäin kaikkeen masennukseen.
Olisi hauska nähdä että siitä olisi iloa
Etsi asioihin ratkaisu käytännön elämässä. - ......
teille jotka vastasitte ja saitte minut paremmalle mielelle. Minulle voi lähettää myös mailia osoitteeseen lumikki.valkoinen@suomi24.fi
Olisi mukava kuulla enemmänkin muiden kokemuksista... Ja tuettaisiin toinen toisiamme. - Tästä voi olla apua!
Hei
Minua järkytti kertomuksesi vaivoistasi. Kyse voi olla aivoissa sijaitsevan Amygdala-elimen estyneestä
välittäjäaineiden saannista, joka aiheuttaa jatkuvan masennuksesi. Edellinen vastaaja kertoi Omega-3:n olevan hyvä vaihtoehto.
Vaikuttaa siltä että se on sitä. E-epa tuote sisältää sitä, joten sitä kannattaa hankkia. Mutta se ei ole ainoa autuaaksi tekevä asia. Toinen on Bio-Carnosin, jonka pitäisi auttaa. Muista myös sinkki ja magnesium. Käy biovitan sivuilla katsomassa. Tolosella on kerrankin järkevä tuote!
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/gaba.html
Muista myös lepo, säännölliset elämäntavat ja ennenkaikkea pakota itsesi liikkeelle! Liikunta vapauttaa elimistön omia morfiineja yms. Ja saa sinut tuntemaan itsesi rauhalliseksi...ainakin hetkeksi.
Zsemppiä ja unohda itsesi, oma pääsi ja keskity johonkin muuhun. Se auttaa! - hän auttaa sinua
Minulle tuli heti sellainen tunne että tarvitset taivallisen ylilääkärin JEESUKSEN parantavaa voimaa, hän auttaa sinua kun sinä itse tahdot ja pyydät apua JUMALALLE EI MIKÄÄN OLE MAHDOTONTA,Kun todella tahdot JUMALA ANTAA voiman sinulle tulla Hänen lapsekseen ja saat ilon ja rauhan sydämeesi,rukoilen puolestasi ja toivon sinulle ja poikaystävällesi kaikkea hyvää elämäänne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399