Ilokseni sain tutustua Timo Hirvosen kahteen viimeisimpään Pikkupeikko kirjaan; Pikkupeikko ja kristalliapina ja Pikkupeikko Ukkossydän, jotka ovat itsenäisiä jatkoja ensimmäiselle Pikkupeikko ja soiva banaani -kirjalle. En halua paljastaa kirjojen tapahtumia, joten lähestyn asiaa yleisellä tasolla.
Nykyajalle on ominaista, että kuva ajaa ohi sanasta oikealta ja vasemmalta. Digiajan tuotteet suunnataan TV:n ja pelien kautta jo kehdosta lattialle kimmertäville vauvoille. Kävelemään opittuaan lapset osaavat jo käyttää erilaisia elektronisia vempaimia, jotka ovat muorille ja vaarille täysin tuntemattomia. Alun toisella kymmenellä ollaankin jo Facebookissa vaihtamassa aikuisten mallin mukaan lyhyitä predikaatittomia lauseita kaverien kanssa ja pelaamassa pelejä, joista ei valikoima varmasti lopu kesken. Toki laitteiden käytön osaaminen on myös tärkeää, mutta usein lukeminen tahtoo jäädä sarjakuva-asteelle, mikä sekään ei ole järin huono taso. Puolan taannoinen presidenttikin ylpeili julkisesti sillä, ettei ollut lukenut yhtään kirjaa jäsenkirjaa lukuun ottamatta. Silti kirjojen lukeminen on yhä sitä lukemista, mikä avaa aivan uudenlaisia maailmoja lapsille ja nuorille ja sitä kautta aikuisillekin.
Timo Hirvonen kasvatuksen ja kirjoittamisen ammattilaisena ymmärtää lastenkirjojen päälle; mitä lapset haluavat ja tarvitsevat, millaista tekstiä kykenevät lukemaan ja jaksavat lukea. Kirjojen jännittävänhuvittavat luvut ovat niin itsenäisiä, että niitä voi lukea iltasatuina lapsille ennen lukutaidon oppimista. Lukutaitoiselle koululaiselle ne tarjoavat uudenlaisen jännittävän mielikuvitusmaailman, aikuinen ehkä rinnastaa ne Asterixiin tai Lucky Lukeen, jotka avautuvat aikuisille ihan erilaisina kuin lapsille. Kirjoittajalta tällaisten kirjojen kirjoittaminen vaatii hillittömän rikkaan ja moniulotteisen mielikuvituksen, jota ilman ei pysty täyttämään sitä laajaa liikkumavaraa, mikä syntyy, kun on lupa mennä olevaisen tuolle puolelle.
Kirjastot ovat yhdessä koulujen kanssa kehittäneet monitasoisen lukudiplomijärjestelmän lasten lukemisharrastuksen lisäämiseksi. Toivoa sopii, että myös nämä kirjat pääsevät kirjastoissa 4-5 luokkatasojen listoille. Lapset omivat herkästi hauskoja sanontoja ja niitä näistä kirjoista löytyy. Kohta koulujen käytävillä kaikuu versioita sanonnoista: mätki inhasti ulvahdellen, toimi niin lukkona kuin avaimenakin, sokeat silmät näkivät kaiken jne.
Siitä lienee kolmisenkymmentä vuotta, kun viimeksi tartuin tekstimuotoiseen lastenkirjaan. Yllätyin kovasti kirjojen hauskuudesta ja aikuisellekin sopivasta huumorista. Toivon kirjojen leviävän nuoren lukijakunnan keskuuteen läpi maan.
Lähteet:
http://www.kirjaseuranta.fi/Timo_Hirvonen/Pikkupeikko/
http://www.nordbooks.net/keskustelu.html/2666?p=&c=
Nykyajalle on ominaista, että kuva ajaa ohi sanasta oikealta ja vasemmalta. Digiajan tuotteet suunnataan TV:n ja pelien kautta jo kehdosta lattialle kimmertäville vauvoille. Kävelemään opittuaan lapset osaavat jo käyttää erilaisia elektronisia vempaimia, jotka ovat muorille ja vaarille täysin tuntemattomia. Alun toisella kymmenellä ollaankin jo Facebookissa vaihtamassa aikuisten mallin mukaan lyhyitä predikaatittomia lauseita kaverien kanssa ja pelaamassa pelejä, joista ei valikoima varmasti lopu kesken. Toki laitteiden käytön osaaminen on myös tärkeää, mutta usein lukeminen tahtoo jäädä sarjakuva-asteelle, mikä sekään ei ole järin huono taso. Puolan taannoinen presidenttikin ylpeili julkisesti sillä, ettei ollut lukenut yhtään kirjaa jäsenkirjaa lukuun ottamatta. Silti kirjojen lukeminen on yhä sitä lukemista, mikä avaa aivan uudenlaisia maailmoja lapsille ja nuorille ja sitä kautta aikuisillekin.
Timo Hirvonen kasvatuksen ja kirjoittamisen ammattilaisena ymmärtää lastenkirjojen päälle; mitä lapset haluavat ja tarvitsevat, millaista tekstiä kykenevät lukemaan ja jaksavat lukea. Kirjojen jännittävänhuvittavat luvut ovat niin itsenäisiä, että niitä voi lukea iltasatuina lapsille ennen lukutaidon oppimista. Lukutaitoiselle koululaiselle ne tarjoavat uudenlaisen jännittävän mielikuvitusmaailman, aikuinen ehkä rinnastaa ne Asterixiin tai Lucky Lukeen, jotka avautuvat aikuisille ihan erilaisina kuin lapsille. Kirjoittajalta tällaisten kirjojen kirjoittaminen vaatii hillittömän rikkaan ja moniulotteisen mielikuvituksen, jota ilman ei pysty täyttämään sitä laajaa liikkumavaraa, mikä syntyy, kun on lupa mennä olevaisen tuolle puolelle.
Kirjastot ovat yhdessä koulujen kanssa kehittäneet monitasoisen lukudiplomijärjestelmän lasten lukemisharrastuksen lisäämiseksi. Toivoa sopii, että myös nämä kirjat pääsevät kirjastoissa 4-5 luokkatasojen listoille. Lapset omivat herkästi hauskoja sanontoja ja niitä näistä kirjoista löytyy. Kohta koulujen käytävillä kaikuu versioita sanonnoista: mätki inhasti ulvahdellen, toimi niin lukkona kuin avaimenakin, sokeat silmät näkivät kaiken jne.
Siitä lienee kolmisenkymmentä vuotta, kun viimeksi tartuin tekstimuotoiseen lastenkirjaan. Yllätyin kovasti kirjojen hauskuudesta ja aikuisellekin sopivasta huumorista. Toivon kirjojen leviävän nuoren lukijakunnan keskuuteen läpi maan.
Lähteet:
http://www.kirjaseuranta.fi/Timo_Hirvonen/Pikkupeikko/
http://www.nordbooks.net/keskustelu.html/2666?p=&c=
Vastaukset 1
Vanhimmat
Peikko facessa:
https://www.facebook.com/Pikkupeikko