ex-koliikkivauvojen äitejä?

Meillä on kaikilla kolmella lapsella ollut koliikkia, mutta Cuplaton on auttanut vaivaan ja kipuitkut ovat loppunut siihen 3 kk ikään.

Meillä ei lapsi ole ollut koko ajan itkuinen, vaan kivut tulivat syönnin jälkeen, mikä haittasi ensi kuukausina juuri nukkumista. Lapsi nukahti rinnalle, mutta kiljui kohta naama punaisen, vaikka kuinka hyvin oli yrittänyt röyhtäytellä ilmaa pois. Ainahan sitä röyhtäystä ei sitten edes tullutkaan. Meillä on albumit täynnä kuvia, jossa vauvelit nukkuvat olkapäätäni vasten. :D

Lapsemme lähtivät liikkeelle aikaisin ja ovat kääntyilleet jo 2 kk iässä ja tavoitelleet ryömimistä kolmekuisina ja olen itse "kuvitellut" tämän liikunnallisuudenkin myös auttaneen "koliikin" loppumiseen. Meillä ei lapsilla ollut sitteriä, vaan pidin heitä peitolla (kunnon täkillä) lattialla.

Cuplatonin tehoa olen joskus miettinyt, että onko se todellista vaiko lumetta, koska kun itse niin vahvasti uskoin sen auttavan, olin rauhallisempi ja lapsi ehkä myös vaistosi tämän, että kaikki on hyvin. ;)

Minusta tuo 3:kk itkuisuus on kuitenkin sen verran lyhyt aika, ettei mitään kammoa jäänyt niistä ajoista.

Meillä jatku koliikki 6 kk:n ikään :)

Esikoisellamme oli koliikki. Onneksi sitä kesti "vain" kolme unohtumatonta kuukautta. Cuplaton ei auttanut. Vain ajan kuluminen auttoi. Haluaisinkin auttaa äitiä, jonka lapsella on koliikkia. Muistan tuon epätoivoiselta tuntuneen ajan. En siltikään epäröinyt saada lisää lapsia, vaikka pohdinkin, että joudummeko käymään taas läpin saman rääkin. Onneksi mies osallistui lapsen hoitoon.

Toisella lapsellamme oli alussa melkein yhtä kovaa itkuisuutta kuin esikoisella, mutta eipä alkanut varsinainen koliikki-itku. Esikoisen kanssa olin pyrkinyt rauhoittamaan arkea, mutta toisen kanssa vasta uskalsin rauhoittaa vieläkin tehokaammin. Laitoin vauvan kenguruhoitoon iholleni, vähensimme ääni-ja näköärsykkeitä, laulelin ja vaihdoin jopa vaippojakin harvemmin, kun iho kesti hyvin ja vauva tuntui stressaavan kaikesta käsittelystä. En vienyt kauppoihin ekoina kuukausina, koska vauvan itku oli niin herkässä ja epäilin koliikin pääsevän valloilleen, jos en ehkäisisi sitä tehokkaasti. Olin sidottu vauvaan hyvin tiukasti. Tuskin uskalsin käydä viiden minuutin kävelymatkan päässä ulkona, koska en halunnut sitä koliikki-itkua mitä esikoisella oli. Itkun sävy oli kyllä selvästi erilainen kuin esikisella.Vauvalla todettiinkin lehmänmaitoallergia, joten sepä olikin ollut syynä itkuisuuteen! Onneksi imetin, joten riitti, kun karsin omaa ruokavaliotani. Ei niin pahaa itkua kuin koliikissa, mutta posket olivat maitoruvella ja muualla oli taiveihottumaa!

Kolmas lapsi oli täydellinen pakkaus. Söi hyvin rintaa ja voi pulskasti. Oli hyvällä tuulella ja viihtyi omissa oloissaan ilman, että olisi tarvinnut viihdyttää. Nukkui hyvin ja jos itki, niin se oli pieni tiraus. Kiinnostui vanhemmista sisaruksistaan ihan pienenä. Konttasi varhain ja 9 kk iässä käveli mukaan leikkeihin.

Elämäni rankinta aikaa on ollut esikoisen koliikki!

Meillä ei ole yhdelläkään kolmella lapsella ollut koliikkia. Uskon, että kyllä sinullakin, avaaja voi olla hyvä mahdollisuus normaaliin vauva arkeen.

Meidän ihanalla tytöllä oli koliikki jota kesti sen reilu 3 kk. Se aika oli tosi rankkaan. Meillä huudettiin aamuyöstä sitten yö1-2 ..joka päivä. :( Yleensä lapsi nukahti omaan itkuun. :( Lääkärissä käytiin useasti, mutta mitään hoitokeinoa ei löydetty. Sanottiin vaan, että antakaa ruokaa lisää ja kyllä se siitä helpottaa, Nyt neiti reilu 4kk ja on kyllä helpottanut, mutta kovin vaatelias hän kyllä on. Koko ajan saisi olla jokin sirkus päällä ja nukahtaa vain tissille tai vaunuihin.
Monet aina sanoo, että eihän tuo koliikki niin rankkaa ole, mutta kyllä se on. Itse voin ainakin syvällä rintaäänellä niin sanoa että monet itkut on täällä itketty.
Miten teillä muilla? Onko lapsista tullut nyt kovinkin helppoja vai onko vielä vaateliaita? Meillä tuisi liikkua koko ajan ja aina sekään ei riitä. Itkua riittää, mutta onneksi ei enään kokopäivää. Enkä kylläkään enään usko, että tuo mahaansa huutaisi. Enemminkin kun alkaa väsyttää, ja väsy tuleekin yleensä 1,5h kohdilla jo.

Meillä esikoisella koliikki kesti 4 kk, mikään ei auttanut. Ei siis mikään. Olin hajalla, itkin lapsen kanssa, pelkäsin herätä uuteen päivään. Huuto alkoi joka päivä iltapäivällä ja jatkui ainakin keskiyöhön. Plus siihen sitten aamuyön heräilyt ja ruokinnat. Auttajia ei ollut. Motivoin itseäni jaksamaan ajattelemalla että koita kestää, tämä ei kestä ikuisesti!
Toinen lapsi syntyi vuosi esikoisen jälkeen; harkittu ja toivottu. Ei ollut koliikkia. Vieläkin heräillään öisin (pahoja unia tai jotain), auttajia ei ole, mutta rakastan lapsiani ja se on syy, miksi jaksan.
Ainakin yhden lapsen haluaisin vielä :)

Meillä myös kärsittiin koliikista ensimmäiset 3kk. Kokeiltiin Cuplatoni, Disflatylit ja Kuplastopit. Viimeisestä tuntu olevan vähän jotain apua, mutta tosiaa kun edellä jo mainittiin, niiin oliko kyse vaan lumevaikutuksesta on sitten toinen juttu :) Meillä oli onneksi kantoliina, jolla monet illat ja päivät lasta hytkytettiin ja siihen lähes aina myös nukahtikin. Olisimme olleet ihan pulassa ilman liinaa, ja myöhemmin hankimme manducan. Meillä oli myös tärinä sitteri ja siihen joskus sai myös hetkesi rauhoittumaan. Mutta harvemmin sitä tuli käytettyä. Kokeiltiin myös varmaan kaikkia eri korvikkeita (osittaisimetys) ja itse jätin ruokavaliosta mahdolliset ilmavaivoja aiheuttavat ruoka-aineet pois.

Jotenkin sen ajan elin niin sumussa, että se on oikeestaan jo kokonaan unohtunut. Koliikkin loputtua paljastui tytöstä maailman helpoin ja hyväunisin lapsi

Esikoisellamme, tällä hetkellä ainokaisellamme, oli jonkin sortin koliikkia n. 2kk ikään asti. Itkuisuus alkoi siinä 2 viikon iässä. Vauva huusi iltaisin 2-3 tuntia, voi sitä jatkuvaa sylissä kantamista ja lohduttoman huudon kuuntelemista! Itse tietysti tuoreena äitinä ( ja isä tuoreena isänä) olin aivan kamalan väsynyt jo valmiiksi yösyöttöjen vuoksi. Ja päivälläkään ei voinut itse oikein nukkua, kun vauva nukkui 15-30 minuutin pätkissä. Ja pitihän se kotikin hoitaa. Pääsin nukkumaan hetkeksi, kun mies tuli töistä. Muistan sen, kun joka ikinen ilta heräsin uniltani koliikki-itkuun. Mikään ei ole tympeämpää kuin herätä aina siihen samaan ääneen! Ja sittenpä alkoi se jokailtainen kantaminen ja hyssyttely. Ja vauvahan tottui iltaisin kanniskeluun, joten häntä kannettiin iltaisin vielä monta kuukautta, vaikka koliikkia ei enää ollutkaan. Vyöhyketerapiasta oli suuri apu! 2 kertaa käytettiin vauvaa hieronnassa ja huuto loppui viikon kuluessa. Yhteinen elämä lapsen kanssa alkoi vaikeasti ja vaikka aika kultaakin muistot, tulen tuskin koskaan unohtamaan sitä kaikista raskainta aikaa. Vauvan syntymä oli pitkä, joten otaksun tällä "traumaattisella syntymällä" olevan yhteys koliikkiin. Pelottaa jo valmiiksi, että myös seuraavilla vauvoillamme on koliikkia. Ja kyllä, haaveilen jo uudesta raskaudesta kaikesta huolimatta, pelottaa kylläkin. Vauvamme on nyt 9kk ja on helppo, iloinen lapsi. Jospa sitä saisi kokea normaalin vauva-arjen ilman koliikkia, kummallista että sellaista voi edes olla :D

Meidän esikoisella oli myös koliikki ja kaikkea kokeiltiin; tipat, vyöhyketerapiat, täysimetin ja diettasin allergia epäilyjen vuoksi, lääkärissä käytiin vähän väliä! No sitten siinä 3kk iässä koliikki vaivat hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, meillä koliikki alkoi vauvan ollessa alle 1 viikon ikäinen. Meillä koliikkia auttoivat jonkin verran kantoliina ja kova tasainen ääni, kuten imuri, radionkohina jne. ja rock musiikki :)

Koliikin jälkeen lapsi tuntui vaativalta, oli kai tottunut jatkuvaan kanniskeluun ja sirkukseen ympärillään. Nyt tyttö on 9kk ja mitä iloisin tempperamenttinen vesseli! Ei ole koskaan ollut mikään erityisen hyvä nukkuja, mutta nyt sekin on parantunut viime kuukausina (ellei nuha tai hampaat vaivaa) Voi sanoa, että tosta 7-8kk eteenpäin olen nautiskellut vauva-arjesta ihan toisella tavalla ja uskaltautunut liikkumaan lapsen kanssa paremmin kaupoissa jne. kun ei tarvitse hiki otsalla miettiä, koska lapsi alkaa huudon. Voihan olla, että olen vaan itse tullut rennommaksi ja lapsi reagoi tähän, sillä koliikin loputtua jäi itselleni sellanen vaihe päälle, että heti lapsen alkaessa itkemään tai vähänkin merkkejä siitä, otin syliin ja hyssyttelin!!

Yhteenvetona: Rankkaahan se alku oli, mutta toisaalta olen kääntänyt asian niinkin, että nyt varmasti sietää tytön tempperamenttisuutta paremmin. Kasvatti minua äitinä! Ja uudesta vauvasta olen haaveillut heti esikoisen synnyttyä, mutta vielä ei ole toinen tärpännyt.

Tsemppiä ja sympatiaa kaikille koliikkivauvojen vanhemmille, se menee ohi vaikkei siltä tunnukaan!

meillä oli täsmällinen koliikkivauva, joka huusi 3 - 9 kk ikäisenä yöt klo 1 - 4, tasan. Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin hän on kaikissa asioissa yhtä täsmällinen :) Meillä avun toi sairaalareissulla ehdotettu soijamaito, jota käytettiin 1 - 2 kk. Sen jälkeen tavallista purkkimaitoa ja kiinteää ruokaa.

On se hyvä, että täällä on noita koliikki lasten äitejä. Minun tekstilläni ei ollut toisaalla mitään arvoa, koska meninpä möläyttämään, että mahaportista johtunut jo synnynnäinen tai vauvasairaalassa teholla nenä-mahaletkun jälkivaikutuksia reflux, eli takaisinvirtausta ja mahahapot reppanaa poltelleet ja ei tahtonut laantua nuo polttelut ollenkaan, ennen kuin löysin ratkaisun noihin vaivoihin ja ne löytyi vasta 4kk:iässä. Ei koliikkia ole, mutta voin taata, että tuskaa ja hammastenkiristystä(jos ois ollu hänellä)ihan yhtä paljon kuin koliikkivauvoilla. Ehdottelin sitten, että kannattaisi kokeilla samanikäisen vauvansa kanssa, kun meillä tuo käännekohta oli samassaiässä kuin toisen vauvan sen hetkinen ikä, siirtyä varovasti, jos korviketta käyttää niin sitä pikkasen ja ihan himpun velliä ja kenties vähitellen lisätä vellinmäärää ja vähentää maitoa, itseltäni ei maitoa juurikaan tullut (stressiä varmaan). Mein naperohan ei pystynyt syömään, kun hissukseen ja pieniä määriä pelkkää maitoa, mutta se unenmäärä niin vähäinen lapsella, päätin kokeilla tuota. Sepä auttokin sai vatsansa täyteen, mutta ei liikaa, mutta sai myös siitä puhtia aina seuraavaan päivään, joka syömisen jälkeen kuulu antaumuksellinen röyhtäys ja olin riemuissani, se auttoi. Kyllä sitä monien asioiden kanssa ihmiset lapsiensa kanssa kamppailee, mutta en haluisi ketään tuomita tai hakea myöskään säälipisteitä, mutta halusin vain kertoa omat näkemykseni ja nuo keinot on joillain auttanut myös koliikkivauvoilla, kun olen ystävilleni kokemuksia jakanut. Eivät he sanoneet diipadaa ja tuo ei ole sama kuin koliikki, mutta kuinka monesti koliikki voikin olla oikeasti jopa rakenteellinen, synnynnäinen tai jokin muu tekijä?

Hei, haluan jakaa oman kokemukseni ikäänkuin rohkaisuna. Esikko oli koliikkivauva joka aloitti huudon alle viikon ikäisenä ja lopetti vasta 4kk iässä. Sitä huudettiin yöt ja päivät, käytiin neuvolassa ja lääkärissä, kokeiltiin kikat ja rohdot. Mut mikään muu ei auttanu ku aika. Tyttö nukkui ekat kunnon yöunensa vasta 9kk iässä ja vieläkään 4v iässä ei osaa kunnolla käydä nukkumaan eikä syö kunnolla. En sitten tiedä voivatko nuo olla heijasteita rankasta alusta. Itse olin, kuten täällä on aiemmin sanottu, sumyssa koko tuon ajan. Eli en edes muista paljoakaan. Ainoastaan takaraivoon jäi muisto siitä kuinka tuskaisaa ja kuinka huono olo oli tuolloin. Ehkä sen takia kestikin tuo neljä vuotta ennenkuin kuopus tuli.
Ja tässä se rohkaisu. Vaikka kuinka pelättiin pahinta, ei kuopuksella ollut koliikkia. Pelkäsin kyllä joka päivä et millo alkaa. Mut nyt junnu täyttää 4kk joten voi sanoa että on turvallisilla vesillä. Olen hyvin onnellinen että uskaltauduin hankkimaan toisenkin lapsen, sillä nyt olen päässyt kokemaan paljon mitä jäi välistä koliikin takia. Voin melkein sanoa että olen jopa nauttinut vauva ajasta. Ja kaikki kipuilut tai junnun tuittuilut kestää hyvin, kun oli niin hyvin karaistunut esikon kanssa. Eli voin sanoa että omalla tavallaan myös koliikki kasvatti minua äitinä.
Eli vaikka aika oli tuskaisaa, ei se tarkoita että seuraavan kanssa tulee olemaan samanlaista. Ja taas toisaalta nyt on pystynyt ottamaan rennommin kun ei pienistä enää hätkähdä ja huonoinakin päivinä muistaa kuinka paljon huonomminkin voisi olla.
Eli onnea tuleviin projekteihin ja jaksamista kaikille tällä hetkellä koliikista kärsiville.